9. maaliskuuta 2015

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia



Olen viimeaikoina nauttinut ehkä kaikkein eniten paksujen kirjojen lukemisesta. Siitä, että tarinaan on voinut todella sukeltaa, henkilöiden rinnalla on voinut kulkea pitempään kuin vain pienen hetken. Tällainen kirja on myös amerikkalaisen Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia (alk. The Marriage Plot), jonka luin maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Eugenides on kirjailija, johon minun on pitänyt jo pitkään tutustua, ja siksi ehdotinkin hänen romaaniaan lukupiirikirjaksemme.

Naimapuuhissa on 599 sivua. Se on rönsyilevä, minun on jotenkin vaikea sanoa siitä mitään kokonaista tai kokoavaa. Minunkin lause alkaa rönsytä, kun yritän. Rönsyily ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa huono juttu: Eugenidesin kerronta on toimivaa, se pysyy kasassa, se houkuttelee lukemaan lisää. Mietin, olisiko kirjasta voinut karsia jotain pois, mutta en tiedä. Kirja kertoo parikymppisistä nuorista, jotka etsivät itseään, yrittävät aikuistua, koettavat löytää elämälleen suunnan. Se elämänvaihe on mutkikasta, sekavaa, sotkuista, joten ehkä sitä ei ole mahdollistakaan kuvata uskottavasti niin, että kaikki rönsyt leikataan pois, ollaan suoraviivaisia. Eugenides kuvaa nuorten aikuisten kipuilua hyvin, oli sitten kyse rakkaushuolista, oman ammattialan löytämisestä, uskonnollisista pohdinnoista tai masennukseen taipuvaisen mielen kanssa kamppailusta. Nämä nuoret ovat monella tavalla elämänsä käännekohdassa; paikassa, jossa kaikki on vielä auki ja kaikki on vielä mahdollista. Vaikka tuskaa on kirjan sivuilla paljon, jokaisen hahmon yllä leijailee silti kumpupilvi, joka on täynnä toivoa.

Naimapuuhia on ihana kirja etenkin siksi, että se on niin ihanan kirjallinen. Yksi päähenkilöistä, parikymppinen Madeleine opiskelee yliopistossa kirjallisuutta ja hänen lempipuuhaansa on lukeminen ja aivan erityisesti viktoriaanisten romaanien lukeminen. Kirja alkaa luettelolla siitä, mitä kirjoja Madeleinen hyllyssä on - okei, bibliofiili on myyty jo ensimmäisen sivun jälkeen! Jotain lämmittävää oli siinä, että Madeleine, joka on siis todellinen lukutoukka, on kuvattu kauniiksi naiseksi, jonka perään ihmisten katseet kääntyvät. Paljon miellyttävämpi samaistumiskohde kuin se iänikuinen pullonpohjalinssejä käyttävä pullukka!

Lueskelin muita kirjablogeja ja huomasin, että monen mielestä Eugenidesin paras romaani on Pulitzer-palkinnonkin saanut Middlesex (2002, suom. 2003), joka on muuten myös kunnon tiiliskivi: siinä on liki 800 sivua. Kirja menee ehdottomasti lukulistalleni.

Lukupiirin mietteitä Naimapuuhista voi lukea täältä.

______________________________
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (2012)
Alk. The Marriage Plot (2011)
Otava
599 s.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti