22. huhtikuuta 2015

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Aion lukea seuraavan kuukauden aikana paljon niiden kirjailijoiden teoksia, jotka tulevat Helsinki Lit -festareille 22.-23.5.2015. On tosi, tosi hienoa, että tällainen uusi kirjallisuustapahtuma järjestetään Suomessa. Ohjelmistosta voi päätellä, että kyseessä on nimenomaan kirjaLLISUUStapahtuma - ei kirjatapahtuma. Keskiössä ovat sisällöt, ei kirja (kauppa)tavarana. Itse ahdistun helposti isoilla kirjamessuilla (tai massatapahtumissa ylipäätään), ja siksi tällainen selvästi pienempi ja intiimimpi toteutus kiehtoo ja kiinnostaa.

Ensimmäisenä kahlasin läpi ruotsalaisen Carl-Johan Vallgrenin Varjopojan - tuon hirveästi kohkatun dekkaripläjäyksen, jota on verrattu ainakin Lars Kepleriin ja Stieg Larssoniin. En juurikaan lue dekkareita, ja Varjopoikaa lukiessani muistin taas miksi. Vallgrenilla riittää mielikuvitusta, juoni laukkaa taidokkaasti ja paikoin yllättävästikin, mutta kun se ei nyt vaan riitä. En pysty sanomaan tästä juuri mitään, mutta se ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö Varjopoika olisi omassa genressään varmasti ihan kelpo tekele ja oiva polku pikkuiseen eskapismiloikkaan.

Luulenpa, että Vallgrenin aiemmat romaanit tarjoavat enemmän niitä asioita, joita minä kirjallisuudesta etsin: monikerroksisuutta, kauneutta, runoutta, tunteita - hetkiä, lauseita, jotka saavat huokaisemaan syvään. Onnesta, surusta, vahvasta samaistumisesta tai ihailusta. Toivon saavani pikaisesti hyppysiini Vallgrenin romaanin Tarina merkillisestä rakkaudesta (2002, suom. 2003), joka toi kirjailijalle arvostetun August-palkinnon. Se on sitten vissiin jotain aivan muuta.

_________________________
Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Alk. Skuggpojken (2013)
Suom. Maija Kauhanen
Otava 2015
348 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti