9. huhtikuuta 2015

John Williams: Stoner

Mikä on elämässä lopulta tärkeää? Maine, mammona, rakkaus, ystävyys, ulkonäkö, sosiaalisuus, työ?

Ihmiset viuhtovat eteenpäin pää kolmantena jalkana, suorittavat ihmissuhteita, ruksivat to do -listaa kohta kohdalta, raportoivat saavutuksistaan sosiaalisessa mediassa - miettivät jo etukäteen, millaisen päivityksen mistäkin aikaansaannoksestaan postaavat. Ja sitten tulee sellainen kirja kuin Stoner, joka osoittaa, miten tympeää ja mitätöntä kaikki tuollainen touhottaminen oikeastaan on.

Yhdysvaltalainen John Williams (1922-1994) kirjoitti tämän pitkäksi aikaa unohduksiin jääneen romaaninsa jo vuonna 1965. Aikanaan kirja ei herättänyt suurtakaan huomiota, mutta nyt 2000-luvulla sitä on ryhdytty painamaan ja kääntämään uudelleen (kiitos ilmeisesti ihanalle Anna Gavaldalle!); on alettu puhua unohdetusta klassikosta.

Stoner vetää nykyihmisen hiljaiseksi, sen lakoninen ja toteava tyyli tuntuu lähes hullulta tässä meidän vauhdissamme ja yltäkylläisyydessämme, tarpeessamme täyttää kalenterimme pullolleen.

"Hän oli neljäkymmentäkaksivuotias eikä nähnyt edessään mitään mistä olisi halunnut nauttia, eikä takanaankaan juuri mitään minkä olisi välittänyt muistaa." (s.203)

Williams kertoo kirjassaan yhden ihmisen, William Stonerin, elämäntarinan. Tuo tarina on hyvin arkinen ja hienostelematon; Stoner elää elämänsä vailla sen kummempaa menestystä. Avioliitto on kylmä, ura ei etene, rahahuolet painavat päälle. Onni on hyvin hetkittäinen olotila, tärkeintä on elämä itse - elämä, joka menee eteenpäin vääjäämättä, vuodet kuluvat, ryhti alkaa taittua, iho poimuuntua, hiukset harmaantua.

Stoner on ennen kaikkea ylistyslaulu työlle ja kirjallisuudelle. Päähenkilö on kirjallisuuden opettaja Columbian yliopistossa, ja tämä työ on hänelle kaikki: rakkaus, pelastus, pakopaikka, inspiraatio, turva, kunnia - mutta myös ansa, vankila. William Stoner uppoutuu kirjoihin ja opetukseen antaumuksellisesti, pakenee töihinsä kun vaimo Edith ei lämpene, kun tytär Grace valuu hänestä henkisesti yhä kauemmas. Työ ja uuden oppiminen antaa elämälle merkityksen, vain se on lopulta tärkeää. Stoner kokee lyhyen rakkaussuhteen oppilaansa Katherine Driscollin kanssa, ja myös tässä suhteessa työ on keskiössä: he tekevät omia kirjallisia töitään naisen pienessä yksiössä, vilkaisevat välillä toisiinsa, koskettavat, rakastelevat ja palaavat jälleen tekstiensä pariin - aivan "kuin heidän rakkautensa ja oppimisensa olisivat kuuluneet samaan kokonaisuuteen".

Kirja seuraa William Stonerin elämää syntymästä kuolemaan. 

"Stoner ei halunnut kuolla, mutta Gracen mentyä tuli hetkiä, jolloin hän odotti tulevaa kärsimättömästi kuin matkaa jolle ei olisi välittänyt lähteä. Ja kaikkien matkalaisten tavoin hänestä tuntui, että oli paljon asioita, jotka olisi ehdittävä hoitaa ennen lähtöä, mutta hän ei keksinyt mitä ne olivat." (s. 299)

Ja kun matkalle lähtö lopulta koittaa, se koittaa tietysti siten, että Stoner pitelee käsissään kirjaa. Kirjaa, jonka koskettaminen saa hänen sormensa kihelmöimään aivan samalla tavalla kuin Katherinen koskettaminen aikoinaan.

Upea kirja.

__________________________
John Williams: Stoner
Alk. Stoner (1965)
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar 2015
306 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti