11. huhtikuuta 2015

Leena Krohn: Erehdys

"Sitä paitsi kirjastoon, niin E. ajatteli, valikoituu juuri sellaisia henkilöitä, jotka ovat sisäänpäin kääntyneitä, salaa intohimoisia, pitkävihaisia, ovelia, yksinäisiä ja huonounisia..." (s.21)

En ole hirveästi lukenut Leena Krohnia, mutta hänen uuteen Erehdys-kirjaansa, joka on jotain romaanin ja novellikokoelman väliltä, halusin päästä käsiksi heti. Syyt tähän ovat ammatillisia: teoksen kehyksenä on kirjailijavierailu pienessä sivukirjastossa.

Päähenkilö, jonka saamme tuntea vain nimellä E., saapuu kirjastoon lukemaan tekstejään ja keskustelemaan kirjoistaan yleisön kanssa. E. on siis kirjailija, mutta ei ilmeisesti kovinkaan tunnettu. Vierailu on fiasko, kirjastovirkailija on tyly (eihän me koskaan oikeasti olla!), yleisö piittaamatonta tai piikittelevää. Monia tuntuu kiinnostavan enemmän puhelimen räplääminen kuin E.:n tekstien kuunteleminen. Keskustelua ei synny.

Tämän kehyskertomuksen lomaan Krohn sitten tiputtelee novellejaan, tarinoita, joissa ollaan usein hieman toisessa ajassa, tulevaisuudessa, paikoissa joissa elämä on suistunut jotenkin raiteeltaan. Tapahtuu kummia asioita, ihmeellisiä sattumuksia, kaikessa on pieni vivahdus outoa, vierasta - ja kiehtovaa.

Luin tätä hieman kiireisesti, ja nyt kirjasta kirjoittaminen tuntuu kovin vaikealta. En osaa muodostaa kunnollista kokonaiskuvaa, en meinaa muistaa mitä kaikkea kirjassa olikaan. Vaikka Erehdys on pikkuinen (vain 154 sivua), se sisältää todella paljon painavaa tavaraa. Krohn on hauska, nokkela, ovela, mutta myös syvällinen, vakava, teoreettinen. Vahvimmin mieleeni jäi novelli Retroterapeutti Käyrä, jossa retroterapeutiksi itseään tituleeraava mies "auttaa" ihmisiä päivittämään menneisyyttään, toisin sanoen muokkaamaan ja poistamaan muistista sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka kaduttavat tai nolottavat heitä.

"Nimittäin eihän menneisyys ole siellä, missä sen luullaan olevan, ajassa joka on mennyt, vaan se on teissä ja vain teissä. Teidän menneisyytenne on teidän muistonne, ne ovat ihan lähellä, saavutettavissa, tässä ja nyt." (s. 50)

Novelli pistää pohtimaan omien muistojen merkitystä. Mikä minä olisin ilman muistojani, millainen olisin ilman menneisyyttäni? Mikä minusta tulisi, jos voisin pyyhkiä pois ne hetket, jolloin sanoin jotain typerää, jolloin tein jotain noloa. Tai ne hetket, jolloin tulin loukatuksi, satutetuksi, petetyksi? Olisinko onnellisempi nyt, jos kaikki asiat, joita kadun, häpeän tai suren voisi muokata tai deletoida?

Tuskin. Tai silloin en ainakaan olisi enää minä.

Vaikka kirjan kehyskertomus eli kirjailijavierailu tuntuu lopulta hieman irralliselta ja tarpeettomaltakin, pistää se pohtimaan kirjailijan ammattia, niitä hetkiä jolloin tuossa hommassa ei todellakaan ole mitään luksusta. Ja sitten kuitenkin - on se rakkaus itse kirjoittamiseen.

"Miten kuvata ne onnen välähdykset, jotka kaikesta huolimatta usein kirkastivat hänen päiviään? Se oli iloa, joka pohkesi kirjoituksesta silloin kun merkit muuttuivat merkityksiksi, kun kuviteltu todellisuus voitti sen todellisuuden kuvitelman, jossa ihmiset elivät." (s. 94)

_______________________________
Leena Krohn: Erehdys
Teos 2015
154 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti