1. huhtikuuta 2015

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Lempeä.

Se on yksi ja ainoa adjektiivi, joka tulee mieleen ruotsalaisen Linda Olssonin (s. 1948) uudesta romaanista Kun mustarastas laulaa. En ole lukenut Olssonia aiemmin, mutta lempeys taitaa olla hänen kirjoilleen ylipäätään aika tyypillistä - esikoisromaaninkin nimi oli Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2006, suom. 2009).

Ja mikäs siinä, kyllä minä lempeydestä tykkään, kunhan se ei mene imelän puolelle. Olsson tasapainoilee kohtalaisen hyvin tällä kapealla kaiteella. Teksti on simppeliä, samoin tarina. Olsson solmii kolmen eri-ikäisen ihmisen - kolmikymppisen Eliaksen, viisikymppisen Elisabethin ja seitsemänkymppisen Oton - välille ystävyyden ja rakkauden lankoja varsin koskettavasti. He asuvat samassa kerrostalossa, heistä jokainen on syystä tai toisesta yksinäinen, enemmän tai vähemmän eksyksissä. Mutta hiljalleen, pienten ja ujojenkin eleiden ja sanojen kautta he lähentyvät, alkavat nauttia toistensa seurasta.

Yksi kirjan päähenkilöistä on myös keväinen ja myöhemmin kesäinen Tukholma. Kaupunki, joka hohtaa kauneutta. Kaupunki, jonka kaduilla, rannoilla ja kahviloissa kirjan henkilöt vaivihkaa vahvistuvat ja alkavat nauttia elämästä. Olen itse menossa Tukholmaan toukokuussa muutaman päivän (kulttuuri)lomalle, ja tämä kirja oli kyllä oiva valinta lisäämään matkustusintoa. Haluan niille samoille rantapoluille ja kallioille, joilla Otto ja Elisabeth kävelivät, tuntikausia!

Kirjassa kokoonnutaan jatkuvasti myös Oton kotiin tai talon yhteiseen puutarhaan syömään ja juomaan viiniä. Kyllä, minusta tuntuu, että viinipullo poksahtaa auki ihan joka ilta - vain sen väri vaihtuu välillä. Joskus kolmikko lipittää myös konjakkia, yhtenä iltana humallutaan vodkasta.

Juomiakin enemmän ihmisiä yhdistää kuitenkin kirjallisuus ja tarinat. He keskustelevat kirjoista ja ennen kaikkea kirjojen kautta. He lahjoittavat toisilleen kirjoja kertoakseen jotakin, mitä eivät ehkä muuten osaa pukea sanoiksi. Kirjoista löytyy lohtu, elämän tarkoitus.

"Aivan kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet kohdalleen. Aivan kuin tämä olisi ollut tarkoitus alusta alkaen. Tiedäthän, joskus kun ajattelee mennyttä elämäänsä... niin ymmärtää, miten kaikki kuuluu kuvioon. Ihan kaikki." -Elias, s. 297

_________________________________
Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
Alk. I skymningen sjunger koltrasten (2014)
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2015
320 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti