31. toukokuuta 2015

Jukka Pakkanen: Antonella

Olin pyöritellyt tätä kirjaa puoli vuotta yöpöydälläni. Antanut sen hautautua muiden kirjojen alle, nostanut sen välillä esiin, ajatellut että luen sen sitten kun tarvitsen jotain nopeaa, jotain keveää, jotain kaunista. Luin aiemmin tällä viikolla Sadie Jonesin The Outcastia, olin lainannut sen kirjastosta e-kirjana ja kävi niin, että laina-aika loppui ennen kuin minä pääsin loppuun. E-kirjaahan ei voi samalla lailla pitää lainassa yliaikaa kuin paperikirjaa, vaan se lähtee lukulaitteelta eräpäivänä ja that`s it. Ei tule myöhästymismaksuja, mutta saattaa aiheuttaa paniikkia, jos kirja on jäämässä kesken. Olin hullaantunut Jonesista kovasti, joten laitoin kirjan nopeasti uudelleen varaukseen. Päätin lukea jotain nopeaa ja kevyttä odotellessani, että saisin The Outcastin takaisin. Tartuin Jukka Pakkasen Antonellaan.

Lukiessani Antonellaa ajattelin lukuisia kertoja Joel Haahtelaa ja Per Pettersonia. Mieskirjailijoita, jotka kirjoittavat Pakkasen tapaan usein pienoisromaaneja, kuljettavat tekstiä lempeästi ja unenomaisesti, kertovat  miehistä, jotka ovat olleet joskus poikia. Ihmisistä, jotka palaavat menneisyyteen.

Nautin Antonellan loppuosasta huomattavasti enemmän kuin alusta. Alku piirtää kuvaa naisesta, joka on pelkkä fyysinen kapistus, miesten halujen kohde. Naisesta, joka kiertää lähitalon kaikki miehet, yksinäiset ja varatut. Alkoi hieman etoa, naiskuvan kapeus, miehen kynästä tullut. Mutta kirja siis paranee. Pakkasen teksti on paikoin laveaa proosarunoa ilman pisteitä ja isoja alkukirjaimia. Näin hän kirjoittaa nimenomaan silloin kun puhuu kirjan nimihenkilöstä, Antonellasta. Runollisuus, se että kaikkea ei sanota aivan suoraan, luo salaperäisen verhon Antonellan ympärille.

Kun Pakkanen kääntää katseensa mieheen, joka on ollut teini-ikäisenä ihastunut Antonellaan ja lähtee nyt - yli 50-vuotiaana - etsimään naista Italiasta, kieli muuttuu, pisteet löytävät paikkansa, samoin isot kirjaimet, dialogi. Ja juuri ne hetket, kun tämä mies, Johan, kulkee pienen italialaiskylän (jonka Pakkanen on nimennut Traminiaksi) katuja ja rantoja, ovat tässä kirjassa parasta. Raitiovaunujen kolke, paikalliset kapakat ja kahvilat, meren tuoksu, yksinäisen miehen hotellihuone yön pimeydessä. Sillä, löytääkö hän Antonellan, ei ole mitään väliä.

Lopulta siis nautin tästä. Kirja oli juuri sitä, mitä ajattelinkin sen olevan: nopeaa, keveää, kaunista. Jatkan The Outcastin odottelua.

____________________
Jukka Pakkanen: Antonella
Like 2014
142 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti