20. toukokuuta 2015

Tukholma-lukemisia

Vietin muutaman päivän itsekseni Tukholmassa, kävelin paljon (vaikka sää olikin valtaosan ajasta enemmän tai vähemmän sateinen), kävin katselemassa taidetta muun muassa Moderna Museetissa ja Fotografiskassa, nautiskelin rauhallisesta taidekirjallisuus-osastosta Kulturhusetin kirjastossa, söin ja nukuin. Joka aamu heti aamupalan jälkeen avasin pariksi tunniksi kannettavan ja naputtelin tekstiä, jotain omaa, siinä pienessä hotellihuoneessani. Ihanaa!

Ja totta kai myös luin. Täsmälukemista oli ennen kaikkea Lena Anderssonin uunituore Vailla henkilökohtaista vastuuta, jossa liikuskellaan Tukholman kaduilla, herkutellaan ja humallutaan Tukholman ravintoloissa. Rakastin Anderssonin edellistä romaania Omavaltaista menettelyä, jossa runoilija-esseisti Ester Nilsson rakastuu täysin epätoivoisesti mieheen, joka kohtelee häntä kuin lapasta, täysin omavaltaisesti, pompottaen, hetkittäin pieniä toivonrippeitä kylväen. Anderssonin uutukainen kertoo jälleen Esteristä, joka ei selvästikään ole oppinut mitään. Tällä kertaa hän ihastuu naimisissa olevaan mieheen, joka kutsuu Esterin kyllä mielellään hotellihuoneeseensa ja jopa aviovuoteeseensa, mutta ilmoittaa kuitenkin kerta toisensa jälkeen, että ei aio jättää vaimoaan. Esterhän on aivan hullu, jos sellaista ajattelee!

Andersson on hulvaton ja tarkkanäköinen, hän osaa kuvailla täydellisesti, miltä tuntuu siitä ihmisestä, joka rakastaa suhteessa enemmän. Tuo ihminen toivoo ja tulkitsee, miettii jokaista lausuttua ja lausumatta jätettyä sanaa, hän odottaa puhelimen ääressä kärsivällisesti ja lopulta soittaa malttamattomana viisi kertaa viidessä minuutissa. Hän lyö laimin omat työnsä ja menonsa heti, jos rakkauden kohde yllättäen ehdottaa tapaamista. Nautin kovasti Vailla henkilökohtaista vastuuta -kirjan lukemisesta, vaikka mitään uutta se ei oikeastaan tarjoakaan Omavaltaista menettelyä -teoksen jälkeen. Ehdottomasti kirja, jonka haluaa lukea yhdeltä istumalta - mielellään tukholmalaisessa kahvilassa fika-hetken aikaan.

Tukholmasta siirryin hetkeksi Kööpenhaminaan. Tanskalaisen Jonas T. Bengtssonin romaaniin Submarino en olisi varmaankaan tarttunut ilman tietoa siitä, että kirjailija tulee Helsinki Lit -festivaaleille ensi lauantaina 23.5. Mutta onneksi tartuin! Luin kirjan todella nopeasti, sillä myös se oli teos, jota ei millään malttaisi laskea käsistään. Submarino kertoo kahdesta veljeksestä, joille elämä ei ole jakanut niitä ihan kivoimpia korttejaan. Toinen heistä on päätynyt väkivaltarikoksesta vankilaan ja toinen on pahassa huumekoukussa. Veljien tilannetta valotetaan lyhyillä luvuilla, joissa poukkoillaan nykyhetken ja lapsuudenmuistojen välillä. Kirjasta tulee mieleen ainakin Trainspotting, Fight Club ja Lost-sarjan Charlien tarina. Elokuvallisuus on käsinkosketeltavaa, ja kirjasta onkin tehty samanniminen leffa. Se odottaa minua sohvapöydällä. Bengtssonin hahmot ovat kokonaisia, heissä on hirveästi hyvää, vaikka he tekevätkin pahoja asioita. Kirja koskettaa monella tasolla.

Ja sitten jotain kevyempää, jopa hieman höttöistä. Nimittäin Pariisi ja Anna Gavaldan Parempaa elämää. Olen tykännyt Gavaldasta aina Kimpassa-teoksesta lähtien - tai ehkä juuri sen vuoksi. Muistan, kuinka vollotin lähijunassa, kun luin tuota kirjaa. Kuinka hymyilin ja huutonauroin sen kanssa. Sen jälkeen kaikki hänen muut kirjansa ovat olleet hienoisia pettymyksiä, mutta silti olen päättänyt tiukasti pitää hänestä. Uusin suomennettu teos Parempaa elämää koostuu kahdesta erillisestä tarinasta, joissa kuitenkin on teemallisesti vahvoja yhtymäkohtia. Ensimmäinen tarina kertoo Pariisissa asuvasta parikymppisestä Mathildesta, joka bilettää, mokailee ja paneskelee mennen tullen. Sitten hän havahtuu, tajuaa haluavansa elämältä jotain muuta. Toisen tarinan päähenkilö on kolmeakymppiä lähestyvä Yann, joka on hukannut itsensä tympeässä ja rajoittavassa parisuhteessa. Yksi ilta hurmaavan naapuripariskunnan kanssa muuttaa Yannin elämän.

Luin tätä lentokentällä ja viimeiset sivut koneessa. Lentokenttä jos jokin on miljöö, jossa mieleen tulee kaikki elämän tarjoamat mahdollisuudet. Voisin valita minkä tahansa koneen, minkä tahansa suunnan, tehdä jotain hölmöä, jotain hienoa. Gavaldan teksti on kepeää ja jutustelevaa, ja ilmaa on välissä paljon. Silti etenkin Yannin tarina toi sen kuuluisan möykyn kurkkuun, pakotti räpyttelemään silmiä hieman tiheämmin. Kyllä minä edelleen pidän Gavaldasta, ihan pikkuisen pidän.

Yritin vältellä Tukholmassa kirjakauppoja, sillä en oikeasti haluaisi enää lisää kirjoja, koska ne eivät mahdu minnekään. Silti viimeisenä päivänä "eksyin" Sturegallerian Hedengrensille, joka olikin sitten aikamoinen taivas. Sain pidäteltyä itseäni ja ostin vain kaksi kirjaa.



__________________________________
Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Alk. Utan personligt ansvar, 2014
Suom. Sanna Manninen
Siltala 2015
332 s.

Jonas T. Bengtsson: Submarino
Alk. Submarino, 2007
Suom. Päivi Kivelä
Like 2015
447 s.

Anna Gavalda: Parempaa elämää
Alk. La Vie en mieux, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Gummerus 2015
265 s.

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa mukavalta reissulta.

    Olen niitä harvoja, jotka eivät innostuneet Omavaltaisesta menettelystä, joten nyt jätän tämän uusimman suosiolla väliin, niin ei tarvitse tuskailla Esterin kanssa. En kestä sitä ihmistä! Submarino kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan Ester aika ärsyttävä siinä loputtomassa sinisilmäisyydessään ja toiveikkuudessaan. En itsekään olisi toista kirjaa ihan samasta aiheesta oikeastaan kaivannut - tai ainakin olisin toivonut, että Ester viimein kunnolla näpäyttäisi miestä ja ottaisi opikseen. Niinhän ei kuitenkaan käynyt tässäkään. Submarino oli kyllä hyvä, vaikka tuon tyylistä aika vähän luenkin. Bengtson keskustelee Sofi Oksasen kanssa Helsinki Litissä, kiinnostavaa.

      Poista