8. kesäkuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus

Kulunut viikko oli kiireinen. En juurikaan ehtinyt istahtaa rauhassa alas. Kotona kaikki pääsi vähän levälleen, koska ei (muka) ollut aikaa pestä pyykkiä tai edes lastata astioita koneesta pois. Viikonloppuna sain kuitenkin työntää kädet multaan, istuttaa tomaatin ja lehtikaalin taimia isompiin ruukkuihin. Nautin muutaman viinilasillisen ystävän kanssa. Alkoi helpottaa.

Viime viikolla kaiken hopun keskellä luin Ian McEwanin uusinta romaania Lapsen oikeus. Junassa, lounaalla, muutama väsynyt rivi iltapalan ääressä. Kirjassakin on jatkuva kiireen tuntu. Perheoikeuden tuomari Fiona Maye juoksee jutusta ja oikeussalista toiseen, väsää lausuntoja pikkutunneille saakka, ei taida juuri nukkua. Ja sitten vielä aviomies ilmoittaa tyynesti haluavansa aloittaa suhteen nuoren opiskelijatytön kanssa.

Huuh. Oma elämä alkoi tuntua aika leppoisalta.

Pidän McEwanista paljon. Hän on loistava ihmiskuvaaja. Hän ottaa jokaisen sivuhenkilönkin hetkeksi suurennuslasin alle, piirtää muutamalla lauseella tälle persoonallisuuden. Lapsen oikeus oli kuitenkin aika erilainen kuin ajattelin sen olevan. Kirja on kuin pitkäksi venähtänyt novelli, koukuttava mutta yllättävänkin kevyt. Luulin McEwanin uppoavan syvälle moraali- ja etiikkapohdintoihin, mutta niin ei oikeastaan käy. Kirjan nimi tulee leukemiaan sairastuneesta Adamista, joka kieltäytyy verensiirrosta uskontoonsa vedoten. Fiona joutuu ratkaisemaan, onko 17-vuotiaalla Adamilla oikeus päättää tällaisesta asiasta itse.

Lopulta Lapsen oikeus kertoo kuitenkin enemmän Fionasta, keski-ikäisestä naisesta, joka etsii itseään, miettii elämän hupenemista, oman kehon valahtamista, lapsia joita ei koskaan saanut. Naisesta, joka kaipaa nuoruutta, mutta ei silti olisi missään mieluummin kuin tässä.

_____________________
Ian McEwan: Lapsen oikeus
Alk. The Children Act (2014)
Suom. Juhani Lindholm
Otava 2015
217 s.

2 kommenttia:

  1. Maisku, tämä oli minusta yllätysveto McEwanilta. Kuin pienen näyttämön työ: Tiivis, tiheä, vaikuttava. Ei Poltteen raskautta joten selvästi paluuta kirjalijan kulta-aikaan, mutta vähemmillä sivuilla. Minä olin vaikuttunut ja varmasti juristiliitto myös. He pyysivät minulta aikanaan lupaa arovsteluuni McEwanin Lauantaista, siinähän naispäähenkilö on myös juristi!

    Minusta tämä on todella kiinnostava ja kiehtova. Fiona on rakennettu upeasti ja se kohtaus siellä sairaalassa...Jokainen joka on lukenut McEwanin Ikuisen rakkauden varmaan arvasi, mitä siitä seuraa.

    Minustakin Ian McEwan on ihmiskuvaajista parhaita ellei jopa paras.

    <3

    VastaaPoista
  2. Leena, Lauantaita en ole vielä lukenutkaan - kiitos tiedosta/vinkistä!

    Fionan hahmo on tässä kyllä täydellisen onnistunut. Luulin, että valokeila osuisi Adamiin, mutta kyllä Fiona on selvä päähenkilö, Adam jäi minun mielestäni aika vaisuksi. "Kuin pienen näyttämön työ", hienosti sanottu! Jotain tuollaista yritin tavoitella kuvaillessani kirjaa venähtäneeksi novelliksi.

    Minulle Poltekaan ei kyllä ollut raskas, vaan lähinnä hykerryttävä; siinä kun henkilöt ovat myös niin aitoja ja vereslihalla.

    VastaaPoista