20. heinäkuuta 2015

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Myönnän.

En ollut lukenut Harper Leen Kuin surmaisi satakielen -klassikkoa aiemmin. Tiesin siitä hämärästi, mutta vasta nyt hirmuisen mediamyllytyksen jälkeen (89-vuotiaan Leen vuosikymmeniä piilossa ollut toinen käsikirjoitus on juuri julkaistu nimellä Go Set A Watchman, suom. Kaikki taivaan linnut) päätin lukea Leeni.

Hmmmm.

Ymmärrän, miksi Kuin surmaisi satakielen -romaanista nousi aikoinaan haloo. Ja ymmärrän, miksi kirja on säilyttänyt klassikkoasemansa. Se on edelleen järisyttävän ajankohtainen tutkielma rasismista, epäoikeudenmukaisuudesta, ennakkoluuloista, tekopyhyydestä.

1930-luvun Alabamassa on tavallisia ihmisiä ja sitten on neekereitä (kirjan sivuilla lähes neutraalina esiintyvä sana aiheutti läpi kirjan melkoista totuttautumista...). Jos oikeudessa vastakkain on valkoisen ja mustan ääni, on oikeastaan turhaa edes käydä näytelmää läpi. Jokainen tietää, mikä tuomio tulee olemaan.

"Meidän maailmassamme on jotakin, mikä saa ihmiset menettämään malttinsa - he eivät kykene olemaan oikeudenmukaisia vaikka yrittäisivät. Milloin on kysymyksessä valkoisen miehen sana mustan miehen sanaa vastaan, meidän tuomioistuimissamme voittaa aina valkoinen mies. Ne ovat rumia asioita, mutta ne ovat elämän tosiasioita." (s. 321) 

Lee tarkastelee Maycombin kaupungin touhuja yhdeksän vuotta täyttävän Scout-tytön silmin. Scout on hellyttävä minäkertoja, tarkkasilmäinen havainnoitsija ja rohkea kyseenalaistaja. Hän katsoo ylöspäin isäänsä Atticus Finchiä, joka puolustaa valkoisen naisen raiskauksesta syytettyä tummaihoista miestä. Lee kuvaa Atticuksen liki pyhimyksenä, täysin oikeamielisenä, moraalisena, suvaitsevaisena - ihmisenä, joka ajattelee jokaisesta lähtökohtaisesti hyvää. Onkin kiinnostavaa lukea seuraavaksi Kaikki taivaan linnut, sillä huhujen mukaan siinä Atticus näyttäytyykin vähemmän ihailtavana, jopa rasistina.

Tarinan kertominen lapsen näkökulmasta on oiva ja ehkä myös helpohko keino kyseenalaistaa yhteisön pinttyneitä näkemyksiä ja toimintatapoja. Lapsen puhdas mieli ihmettelee, miksi kukaan haluaisi pahaa kiltille raajarikolle miehelle? Miksi kaikki uskovat mieluummin alkoholisoitunutta, työtöntä ja väkivaltaista valkoista miestä? Miksi ihmisistä puhutaan pahaa tutustumatta heihin ensin?Scout ja hänen veljensä Jem joutuvat huomaamaan, ettei maailma ole kaikille sama, yhtä hyvä.

Kuin surmaisi satakielen oli puhutteleva mutta myös puuduttava teos. Luin sitä hitaasti, melkein viikon ajan. Pitkiin lukurupeamiin se ei houkuttanut, ja varsinkin viimeiset sata sivua puskin läpi jokseenkin uupuneena. Kaikki tarpeellinen oli sanottu jo aiemmin.

___________________________
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Alk. To Kill a Mockingbird (1960)
Suom. Maija Westerlund
Gummerus 2007 (1. painos 1961)
411 s.

5 kommenttia:

  1. Minullakin on tämä klassikko vielä lukematta, mutta pitäisi kyllä kun ilmestyi tuo Kaikki taivaan linnutkin. Täytyy sinun lukukokemuksesi perusteella varata sille sitten aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kai tämä jo itsensä sivistämisen kannalta on hyvä lukea :) Ehkä hieman kielessä tai jossain tuntui vuosikymmenien paino, mikä teki lukemisesta paikoin raskasta, mutta positiivisen puolelle jäi lukukokemus kuitenkin.

      Poista
  2. Minä ohitan tämän, vaikka kirja on kuuluisa, aihe on tärkeä etc. Maailman tunnetuin orjuuden vastainen teos, Setä Tuomon tupa, teki aikanaan järkyttävän vaikutuksen. Mutta: Se herätti myös kiinnostukseen USAn mustien asemaan ja tekee sen vielä tänäänkin. Vastahan olemme lukeneet miten etävaltiot edelleenkohtelevat muita kuin valkoihoisia, mutta onneksi eteläbvaltioiden lipulle saatiin julkinen kielto. Pinnan alle jää silti vielä paljon.

    Harriet Beecher Stowe oli aikaansa edellä kirjoittaessaan kuuluisan teoksensa, joka julkaistiin 20.maaliskuuta 1852. Mutta niin suuri oli kirjan vaiktus, että presidentti Lincoln kutsui Stowen 1862 Valkoiseen taloon ja esitteli tämän vierailleen "pienenä naisena, joka kirjoitti kirjan, joka aloitti Amerikan sisällissodan." Tämä aihe ei kuole minusta ikinä. Rasiminvastasiuus, mutta en ehdi nousta kaikkiin juniin vaikka haluaisinkin. Kun Obama valittiin presidentiksi ensimmäisen kerran en voinut olla kyynelehtimättä..

    Tiedätkö, minulla on toisinaan epämukava olo, kun kyseessä on lapsikertoja. Oatesin Sisareni, rakkaani, oli kertoja, joka kasvoi teiniksi ja aikuiseksi tarinan myötä, se oli heino tarina - ja rankka, mutta muistan miten usein olen ollut vaivaantunut hyvin nuorista kertojista..

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos kommentistasi. Aihe ei tosiaan kuole ikinä - valitettavasti. Setä Tuomon tupaa en ole lukenut, pitäisikö? Kaikkiin juniin ja kaikkiin kirjoihin ei tosiaan yksi ihminen millään kykene sukeltamaan, valintoja on pakko tehdä. Lukeminen on ihanaa, mutta joskus myös stressaavaa, kun luettavaa on niin paljon.

      Lapsikertojalla voidaan tosiaan mennä helposti metsään, jos ääntä ei saada aidoksi. Lee onnistuu mielestäni aika hyvin. <3

      Poista
    2. Setä Tuomon tupa voi tuntua nyt jo kieleltään vanhahtavalta, mutta se on rankka ja osin tosi kertomus. Minusta vanehmpani antoivat sen minulle liian aikaisin...Toki luin sen uudelleen teininä. Kuin surmaisi satakielen on sinun Setä Tuomon tupasi...Säilytän tuota vanhaa kirjaa siellä missä ovat 100 vuotta lähentelevät teokset, enkä ikinä yrittänyt sitä tarjota tyttärelleni. Muuten kyllä käsittelimme asiaa. Kuin surmaisi satakielen on muuten todella mantava kirjan nimi! Siinä on jotain kohtalokkaan mykistävää.

      On lapsikertojia ja lapsikertojia. Useammin olen heihin pettynyt kuin ollut tyytyväinen, mutta onneksi on poikkeuksiakin.

      <3

      Poista