8. heinäkuuta 2015

Marie Ndiaye: Kolme vahvaa naista

Ranskalaisen Marie Ndiayen (s. 1967) ensimmäinen suomennettu romaani Kolme vahvaa naista makasi pöydälläni lähes vuoden, palautin sen hetkeksi kirjastoon, lainasin uudelleen. Lopulta luin kirjan ahmien: kirjan pitkät virkkeet ja pitkät luvut eivät tarjoa hengähdystaukoja vaan kahmaisevat mukaansa, pakottavat lukemaan vielä yhden sivun, vielä toisen. Huomasin istuneeni keittiön pöydän ääressä puolitoista tuntia, kun piti lukea ihan vain pieni hetki iltapalan yhteydessä.

Kolme vahvaa naista on taidokas kirja. Kansiliepeessä kirjasta puhutaan triptyykkiromaanina, mutta aivan yhtä hyvin voisi sanoa, että se on kolme kertomusta tai pitkää novellia sisältävä teos. Tarinat eivät sanottavasti kietoudu yhteen: vain ohimennen saatetaan mainita edellisen tai seuraavan novellin päähenkilön nimi ja jätetään se sitten taustalle häilymään. Lukija odottaa, että langanpäät solmittaisiin lopulta somasti yhteen, mutta sivut vähenevät ja vähenevät.... apua, miten tässä oikein käy?

Ndiayen äiti on ranskalainen ja isä senegalilainen. Hän kuljettaakin tarinoitaan kahden mantereen välillä, pohtii sitä, kuinka vaalealta ruskettunutkin iho näyttää Dakarin kaduilla, kuinka vaikeaa kouluttautuneen afrikkalaisen on saada oman alansa töitä Ranskan maaseudulla, kuinka kultuurierot voivat hiertää parisuhteet hajalle, kuinka Eurooppa on yhä (vai varsinkin nyt?) unelma, jonne Afrikasta halutaan - hinnalla millä hyvänsä.

Teoksen nimi on hieman hämäävä, sillä teksteissä puhutaan paljon myös miehistä (keskimmäisen tarinan päähenkilö on mies, jonka pään sisällä toki pyörii yksi nainen). Vahvoja kirjan naiset kyllä ovat, jos siitä kulmasta haluaa välttämättä katsoa, mutta ovat he myös heikkoja, surevia, kärsiviä, alistettuja. En ihan ymmärrä, miksi kirja on nimetty näin. Mitään sankaritarinoita nämä eivät missään nimessä ole.

Minulle kaikkein voimakkain lukuelämys oli juuri keskimmäinen tarina, jossa ranskalainen mies Rudy tuskailee parisuhteensa tilaa: hän on tuonut kauniin, lahjakkaan ja kouluttautuneen senegalilaisnaisen mukanaan Ranskaan, mutta hän alkaa ymmärtää, että ratkaisu on ollut väärä, suorastaan katastrofi. Ndiaye kuvailee sivutolkulla miehen aivoituksia, kaikkea sitä, mitä mies päänsä sisällä käy läpi - kaikki tunteet tulevat liki. Konkreettisesti tarinassa ei tapahdu juuri mitään: Rudy on autossa, pyörähtää töissä, hakee pojan koulusta, piipahtaa äitinsä luona. Kaikki oleellinen tapahtuu tajunnan tasolla. Mutta millä tavalla! Rudysta muodostuu todella kiinnostava hahmo, monisyinen, salamyhkäinen.

Ja ne pitkät virkkeet! Puolen sivun mittainen virke on ihan peruskamaa Ndiayelle, hänen lauseensa purskahtelevat, valuvat ja juoksevat valtoimenaan, huolivat väleihinsä vain pilkkuja, välillä sulkumerkkejä. Pisteet - mitä me niillä teemme?

Olen aika rakastunut. Näihin tarinoihin ja näihin virkkeisiin.

Jokaisessa kirjan tarinassa on muuten jonkinlainen lintumetafora: yhdessä vanha mies kykkii puussa iltaisin linnuksi muuttuneena, toisessa Rudya jahtaa hiirihaukka, kolmannessa ihmisissä nähdään varisten piirteitä. En tiedä, miten näitä olisi pitänyt tulkita. Kertokaa joku viisaampi.

__________________________
Marie Ndiaye: Kolme vahvaa naista
Alk. Trois femmes puissantes (2009)
Suom. Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2013
279 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti