10. elokuuta 2015

Dinaw Mengestu: The Beautiful Things That Heaven Bears

Vietin toissaviikonlopun maalla ja luin ihanaa kirjaa, joka sijoittuu Yhdysvaltain pääkaupunkiin. Etiopiassa syntyneen Dinaw Mengestun (s. 1978) esikoisromaani The Beautiful Things That Heaven Bears (julkaistu myös nimellä Children of The Revolution) on upea kirja siirtolaisuudesta, oman paikan etsimisestä, suurista unelmista ja niiden hitaasta hiipumisesta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä, vaikeuksista ja elämän kauneudesta. Hekottelin aamiaispöydässä, kaivoin nessua hetken päästä sohvalla.

"I felt it especially in the early days of the store. Left alone behind the counter, I was hit with the sudden terrible and frightening realization that everything I had cared for and loved was either lost or living on without me seven thousand miles away, and that what I had here was not a life, but a poorly constructed substitution made up of one uncle, two friends, a grim store, and a cheap apartment." (s. 40)

Minäkertoja on keski-ikää lähestyvä Sepha Stephanos, joka pakeni Etiopian vallankumousta Washingtoniin 17 vuotta sitten - sen jälkeen, kun hänen isänsä oli haettu kotoa ja tapettu perheen nähden pihanurmikolle. Nyt Sephalla on pieni sotkuinen asunto mustien asuttamalla alueella sekä pieni heikosti menestyvä sekatavarakauppa samalla seudulla.

Ystäviensä Josephin ("Joe from the Congo") ja Kennethin ("Ken the Kenyan") kanssa Sepha istuu kosteita iltoja kaupallaan tai lähipubissa. He kisaavat siitä, kuka heistä osaa nimetä eniten afrikkalaisia vallankaappauksia, kapinoita ja diktaattoreita. Kisa ei lopu ikinä: "No matter how many we name, there are always more, the names, dates, and years multiplying as fast as we can memorize them so that at times we wonder, half-jokingly, if perhaps we ourselves aren`t somewhat responsible." (s. 8)

Miehillä on ollut aikoinaan suuria unelmia. He ovat tulleet Amerikkaan tekemään upeita asioita. Nauttimaan elämästä, kouluttautumaan korkeasti, tienaamaan rahaa. Vuodet kuitenkin vierivät, ja hiljalleen unelmat haudataan, unohdetaan.

Sepha ihastuu vaaleaan Judithiin, joka muuttaa yllättäen hänen naapuriin; rakentaa kadun toiselle puolelle valtavankokoisen, lähes hehkuvan talon, jossa on neljä kylpyhuonetta.

Mengestu on taitava kuvatessaan suhteen etenemistä, pieniä vihjeitä, takapakkeja, hymyjä, katseita, vääriä sanoja, niitä valtavia asioita, jotka erottavat nämä kaksi ihmistä toisistaan. Lukija kaivelee nessua viimeistään siinä vaiheessa, kun Sepha yrittää epätoivoisesti paketoida joululahjoja Judithille ja tämän tyttärelle Naomille. Paperia on aina joko liian vähän tai liian paljon, paketoitava esine on hankalan mallinen, paperi repeää aina jostakin kulmasta, menee rumaan myttyyn. Silti Sepha jatkaa: hän haluaa, että lahjoista tulee hienot. Hän haluaa olla ylpeä ojentaessaan ne Judithille ja Naomille. Lahjojen paketointi on täydellinen metafora koko Sephan elämälle: tarve kuulua johonkin, olla osa jotakin, saavuttaa jotakin. Tuntea olevansa viimeinkin kotona.

The Beautiful Things That Heaven Bears kurottaa moneen suuntaan. Sen reiluun kahteensataan sivuun mahtuu niin monta teemaa ja sanomaa, etten osaa millään kirjoittaa niistä kaikista. Mengestu on loistava tasapainoillessaan kahden kulttuurin välissä, tehdessään huomioita niin afrikkalaisista kuin amerikkalaisistakin. Hän ei säästele ketään, ei kaunistele. Katsoo vain lempeästi, ymmärtävästi ja aina pieni pilke silmäkulmassa. Sillä läpi kirjan Mengestu on hirveän hauska, mieletön ihmiskuvaaja.

En ihmettele lainkaan, että kirja on saanut muun muassa The Guardianin The First Book Prize -palkinnon ilmestymisvuonnaan. Onneksi Mengestu on kirjoittanut jo kaksi muutakin romaania. Tiedän lukevani myös ne.

_________________________________________
Dinaw Mengestu: The Beautiful Things That Heaven Bears
Penguin Riverhead (2007)
228 s.

3 kommenttia:

  1. Mulla on hyllyssä joku Mengestun kirja, en nyt muista sen nimeä ulkoa, mutta luulisin, että se ei ole tämä. Kuullostaa kiinnostavalta ja tulee varmaan lukuunkin jossain vaiheessa. Jos Etiopia kiinnostaa niin hieno teos on myös Maaza Mengiste: Beneath the Lion's Gaze. Bloggasin siitä joskus keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Maaza Mengistekin on tuttu nimi, mutta en ole vielä lukenut häntä. Kaikki afrikkalainen (tai sieltä tavalla tai toisella ponnistava) kirjallisuus kiinnostaa kovasti. Dinaw Mengestu oli aivan mielettömän ihana löytö itselleni. Seuraavaksi ajattelin tutustua Teju Coleen - oletko jo häntä lukenut? Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Teju Cole on mulla listalla, mutta en ole vielä lukenut. Kaupassa vaan vähän hipelöinyt. Afrikkalaisista seuraavaksi on vuorossa Wole Soyinka, jonka Ake - lapsuusvuodet on sateenkaarihaasteeni vihreä raita.

      Poista