31. elokuuta 2015

Kjell Askildsen: Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset



Graniittimiehen jälkeen halusin jotain lyhyttä ja nopeaa, sellaista että olisi lukijana jotenkin tehokas olo. Valitsin yöpöytäni horjuvasta pinosta Kjell Askildsenin pikkuisen novellikokoelman Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset. Aiemmin kesällä ihastuin tämän norjalaisen palkitun kirjailijan novellistiikkaan ikihyviksi: sekä Saari että Tessalonikin koirat valloittivat salaperäisyydellään, outoudellaan, tiheällä ja jännittyneellä tunnelmallaan. Odotin nytkin jotain samanlaista, mutta sainkin jotain muuta.

Ajattelin monta kertaa, että tämähän on vähän kuin norjalainen Mielensäpahoittaja. Kokoelman aloitusnovellia lukuunottamatta kaikissa teksteissä minä-kertojana on iäkäs mies nimeltään Thomas. Nimeä ei aina mainita, mutta itse tulkitsin, että kyseessä on aina sama henkilö: Thomas F ja hänen viimeiset julkiset tunnustuksensa.

Thomas kertoo siitä, mitä näkee ikkunasta. Hän kertoo niistä harvoista kerroista, jolloin saattuu kohtaamaan jonkun muun ihmisen - vuokraisännän, tyttärensä, arpoja myyvän koululaisen. Hän kertoo tekemistään havainnoista - lähinnä siitä, miten  maailma on muuttunut huonompaan suuntaan: parturissa ei enää keskustella, kahvilassakin ihmiset istuvat vain itsekseen, kaikki sakinpeluukaverit ovat kuolleet, Thomaskin odottaa vain kuolemaa.

"Mutta kukaan ei puhunut. Ennen vanhaan parturin huoneessa oli läsnä niin läheinen kuin kaukainenkin maailma, nyt kaikki oli hiljaista, olin tullut turhaan, ei ollut enää maailmaa, josta kukaan olisi halunnut puhua. Niinpä nousin hetkisen kuluttua ja lähdin. Mitäpä järkeä olisi ollut jäädä. Hiuksetkin olivat tarpeeksi lyhyet. Ja minä säästin ne kruunut, maksu olisi tuskin ollut aivan mitätön. Sitten minä kävelin ne tuhannet ja taas tuhannet pienet askeleet kotiin. Maailma tosiaan muuttuu, ajattelin. Ja vaiteliaisuus lisääntyy. On aika kuolla." ( s. 94-95)

Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset on hellyttävä, hauska, ivallinen, toteava, mustan huumorin kyllästämä kokoelma. Novellit ovat lyhyitä; useimmat vain pari kolme sivua pitkiä. Kahden upean Askildsenin kirjan jälkeen tämä oli minulle kuitenkin selvä pettymys. Taitavaa, mutta ei minulle kirjoitettua. Kuten ei muuten ole se Suomenkaan Mielensäpahoittaja.

Vielä yksi suomennettu Askildsen odottaa lukemista (novellikokoelma Suuri autio maisema). Vähän jännittää sen kanssa.

_____________________________________________
Kjell Askildsen: Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset
Alk. Thomas F´s siste nedtegnelser i almenheten (1983)
Suom. Tarja Teva
Like 1996
123 s.

2 kommenttia:

  1. Olen surkea novellien lukija, mutta kiinnostuin tästä teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiva että kiinnostuit! Tämä on mukava pikku välipala, toivottavasti tutustut. Itsellenikin novellien lukeminen on aina jonkinlainen haaste, ne vaativat jotenkin erilaisen asennoitumisen kuin romaani. Pienissä erissä kuitenkin palkitsevat!

      Poista