19. lokakuuta 2015

Marguerite Duras: Kirjoitan


"Omassa talossani on tärkeää, että ikkunat antavat puutarhaan ja että talon edessä on tie joka vie Pariisiin. Kirjani naiset tulevat sitä pitkin." (s. 53)

Luin viikonloppuna Marguerite Duras`n (1914-1996) Kirjoitan-opuksen. Pikkuruisen kirjan, joka pakahduttaa lukijansa. Ainakin sellaisen, joka on joskus kirjoittanut tai tuntenut kirjoittamisen palon. Duras on sanellut nämä sanat nauhalle 78-vuotiaana eli kolme vuotta ennen kuolemaansa. Väsynyt, hauras kirjailija on paitsi suorasukainen, myös rönsyilevä, itseään toisteleva, jopa teatraalinen. Kaikki on valtavaa: yksinäisyys, kuolema, kirjallisuus. Kirjoittaminen - ennen kaikkea se.

Duras`lle kirjoittaminen on yksinäistä. Sitä hän korostaa kerta toisensa jälkeen. Näin siitä huolimatta, että hän ei juuri koskaan ollut ilman rakastajaa. Näin siitä huolimatta, että ystävät valtasivat usein hänen Neauphle-le-Châteaussa sijaitsevan talonsa - talon, jonka hän oli ostanut kirjoittamista varten.

Kirjan suomentaja Annika Idström kirjoittaa esipuheessaan, että "Duras kuului epäilemättä siihen kirjailijalajiin, joka näyttää kuolevan sukupuuttoon. Hän oli ehdoton ja täysin kohtuuton kaikessa mihin ryhtyi. Kirjoittamiselle ei ollut vaihtoehtoja, ellei sellaisina pidä mielisairaalaa tai hautausmaata."

Näin minäkin Duras`n koin. En voi sanoa inspiroituneeni kirjasta, mutta vaikuttuneeni kyllä. Duras antaa sanat sellaiselle, jolle ei oikeastaan ole sanoja. Kirjoittaminen, pakottava tarve sanoa, käyttää kieltä, leikkiä sillä, kertoa tarina. Siitä Duras puhuu.




Aloitan huomenna proosan kirjoittamisen koulussa. Aion pitää mielessä ainakin tämän Duras`n neuvon:

"Moitin kirjoja yleensä siitä, etteivät ne ole vapaita. Kirjoituksen läpi näkyy että ne tekemällä tehdään ja suunnitellaan sääntöjen, muotin mukaan. Kirjailija toimii usein itsensä tarkastajana. Ryhtyy itselleen poliisiksi. Näin hän kaiketi etsii oikeaa muotoa eli sitä kaikkein sujuvinta, selkeintä ja harmittominta. Vieläkin on kuolleita sukupolvia jotka kirjoittavat tekosiveitä kirjoja. Jopa nuoret kirjoittavat niitä, viehättäviä kirjoja jotka eivät jää mieleen, joissa ei ole yötä. Eikä hiljaisuutta." (s. 39)

______________________________
Marguerite Duras: Kirjoitan
Alk. Écrite (1993)
Suom. Annika Idström
Like 2005
95 s. 


4 kommenttia:

  1. "Hän oli ehdoton ja täysin kohtuuton kaikessa mihin ryhtyi." Ihana lause, vaikka tietysti on vaikea elää, jos tuo lause kuvaa omaa elämää.

    Tuossa sitaatissakin on hienosti sanottu "joissa ei ole yötä. Eikä hiljaisuutta."

    Duras on kyllä rakastettavan holtiton kirjoittamisessaan. Harmittaa, että en ostanut hänen suomennoksiaan silloin kun niitä vielä sai. Nykyisin niitä ei juuri löydy edes kirjastosta. Tämän kirjoittamiskirjankin haluaisin kyllä kovasti lukea.

    VastaaPoista
  2. Mulla on pari Duras'ta hyllyssä, mutta taitavat olla kirjaston poistoja. Hän on kyllä kiehtova kirjailija, joskin myös jollain tavalla väsyttävä. Ehkä se on juuri tuo kohtuuttomuus, joka välillä meinaa nujertaa. Kiitos kommentistasi, ehdottomasti kannattaa tämä lukea jos eteen osuu.

    VastaaPoista
  3. Maisku, vaikka olen ollut Durasiin hyvin myyty jo luettuani mm. LoL. V. Steinin, juuri tämä Kirjoitan, jonka löysin kuin vahingossa, avasi Durasin sielun minulle.

    Omppu, löysin Kirjoitan kirjamessujen vanhoista kirjoista pari vuotta sitten.

    Duras oli hillitön ja ehdoton niin kirjoittamisessaan kuin muussakin. Järkyttävän kiinnostava persoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hienosti sanottu tuo "avasi Durasin sielun minulle". Niin Kirjoitan todella tekee, vähän kipeälläkin tavalla. Siitä on pitkä aika, kun olen lukenut muuta häneltä, pitäisi varmaankin palata ja lukea lisää. Ainakin Rakastajasta muistelen pitäneeni kovasti.

      Poista