18. lokakuuta 2015

Tua Harno: Ne jotka jäävät


"Mitä tahansa voi olla, jos vain päättää niin, omaksuu roolin. Jos ihminen haluaa olla hyvä isä ja puoliso, hän voi sitä olla. Ja jos hän haluaa olla liikemies ja matkustaa maailman ympäri, hän voi niin tehdä. Kunhan mies palaa matkoiltaan, ei jää vieraisiin satamiin, ei rakasta lentokenttää enemmän kuin kotiaan, ei rakasta hotelleja enemmän kuin perhettään, tuntemattomia kaupunkeja enemmän kuin vaimoaan, vieraita ihmisiä enemmän kuin lapsiaan." (s. 15)

Tua Harno voitti Ne jotka jäävät -romaanin käsikirjoituksella Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun vuonna 2012. Otava julkaisi kirjan seuraavana vuonna, ja siitä asti olen ajatellut, että tuo on varmasti minun kirja. Tuosta tykkään taatusti. Harnon esikoinen löytyy jopa blogini pääkuvan kirjakasasta.

Silti luin tämän vasta nyt. Harnolta on ilmestynyt juuri toinen romaani (Oranssi maa), joten nyt oli korkea aika tutustua kunnolla myös kirjailijan esikoiseen.

Ennakkokäsitykseni oli oikea: Ne jotka jäävät on minun tyyliseni kirja monella tapaa. Varsinkin ensimmäiset sata sivua etenin ahmien, Harnon kieli sykkii selkeänä ja kuulaana, hän kuljettaa kahden eri aikakauden ja sukupolven tarinoita sujuvasti rinnakkain, on tunteikas olematta kuitenkaan liian imelä. Kirja on täynnä hiottuja ajatuksia elämästä, sen tarkoituksesta, unelmista, lähtemisestä ja jäämisestä.

Kirjan teeman voisi tiivistää Muumeistakin tuttuun lausahdukseen: "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Harno kerii auki yhden suvun tarinaa:

sitä miten isoisä jätti perheensä ja lähti, perusti uuden perheen ja lähti taas, ei osannut koskaan jäädä paikalleen, ei ottaa vastuuta eikä ehkä rakastaakaan.

Hänen poikansa Raimo päättää tehdä toisin, päättää sitoutua perheeseensä ja torjua unelmat muusikon urasta ja vapaista öistä -  mielenterveytensä kustannuksella.

Ja Raimon tytär Frida seilaa siinä välissä, tuntee kiivaan vapaudenkaipuun, tukehtuu paikoillaan, ahdistuu toisen liiasta läheisyydestä, haluaa lähteä, olla yksin ja kirjoittaa - Montpellierissa tai omasssa pienessä Pitäjänmäen yksiössään. Ja sitten kuitenkin: haluaa myös käpertyä kainaloon, päättää lopulta haluavansa myös lapsen.

Kirjan loppupuolella aloin miettiä, että ehkä tämä yksi teema ei kanna aivan loppuun asti. Teema on iso, tottakai. Ja järjettömän kiinnostava, intohimoa täynnä. Oikeastaan koko elämän ydin: jäänkö vai lähdenkö? Tyydynkö tähän vai etsinkö jotain "parempaa"? Mikä tekee minut onnelliseksi? Voinko tavoitella sitä muiden ihmisten toiveista ja haluista välittämättä?

Varsinkin isoisä Pojun tarina lyö kuitenkin jo vähän yli; vaimoja ja lapsia tulee ja menee niin kovalla kyydillä, että pikkuisen alkoi tympäistä. Pienemmilläkin eleillä olisi miehen sitoutumiskammo tullut selväksi. Ja elämää suuremmat haaveet, ne myös.

Hienosti Harno pohtii etenkin sitä, kenen varaan elämä ja unelmat kannattaa ripustaa. Kirjan kiinnostavimmiksi hahmoiksi nousevat lopulta ne ihmiset, jotka jäävät: lähtevien ihmisten puolisot, lapset. Etenkin Pojun äiti Siri on Harnolta mestarisuoritus: nainen, joka ulkonäkönsä avulla vain lipuu rikkaaseen mutta tympeään avioliittoon, synnyttää pojan, rakentaa mielessään pilvilinnoja, jotka sortuvat auttamatta, sillä ne on muurattu jonkun toisen varaan: ensin miehen, sitten lapsen.

Pojun elämänohje lapselleen on "Älä ole se, joka kirjoittaa tarinoita, vaan se, josta tarinat kirjoitetaan".

Minusta Poju on aika rasittava. Ja väärässä.

_________________________________
Tua Harno: Ne jotka jäävät
Otava 2013
269 s.

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja kolahti minuun sataa! Tunnen myös ihmisen, jonka suvussa on 'Poju' eli kyllä tämä maistui aika todelta. Pidin myös Harnon tyylistä. Odotan kovasti Oranssia maata ja suorastaan jännitän, että miltä maistuu hänen toinen teoksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä sain tällä viikolla jo Oranssin maan luettua ja tykkäsin! Kovin on erilainen kuin tämä Harnon esikoinen, mutta silti toimii. Yhteisiä teemojakin kirjoista voi löytää: sitoutumiskammoa, vapauden kaipuuta, itsensä etsintää, muille maille lähtemistä. Suosittelen :) Yritän blogata Oranssista maasta lähipäivinä.

      Poista