29. marraskuuta 2015

Dinaw Mengestu: How to Read the Air


Of the tens of thousands of ways two people can turn against each other, my mother and father were faithful to a handful of words to provide that final spark, chief among them being "you didn`t". As in "You didn`t turn down the heat before you went to bed last night." Or in later years, "You didn`t pay the rent last month," and "You didn`t find a job, a career, a life, a home we can live in, a school to send our son to." There was always a "you" who had failed to do something and another "you" who never failed to see that. (s. 70)


Olen yrittänyt reilun viikon ajan kirjoittaa Dinaw Mengestun toisesta romaanista How to Read the Air. En ole osannut, en ole tiennyt, mitä siitä haluaisin sanoa. Muistan täydellisen, tarkan katseen. Täyteläiset virkkeet, ehkä kauneimman koskaan lukemani ensimmäisen luvun. Muistan New Yorkin kadut, kertojan joka kuljettaa tarinaa lämmöllä mutta epäluotettavasti, arvaillen ja arvuutellen. 

Muistan intensiiviä hetkiä, kohtauksia, tällaisia:


miten nainen painautuu vasten sänkyä, huokaisee vielä kerran syvään, laskee sekunteja. Ottaa vastaan nyrkiniskun, kääntää äkäisesti ratista, yhden pienen hetken tuntee olevansa vapaa, hymyilee, koskee hellästi vatsaansa.

miten yhteiseen asuntoon alkaa muodostua näkymättömiä rajoja: sinun paikkoja, minun paikkoja. Sinä teet töitä keittiön pöydän ääressä, minä valtaan makuuhuoneen. Kuljemme seiniä pitkin, valvomme myöhään, emme enää puhu.

miten silloin ennen puhuimme. Kävelimme läpi New Yorkin, etsimme täydellistä penkkiä - sellaista jota voisimme kutsua meidän penkiksi. Halusimme löytää myös oman kahvilamme, haaveilimme omasta kodista. Laskimme rahojamme - tai siis sinä laskit. Ja hiljalleen aloit ymmärtää, että minun kanssani et saisi mitään.

miten mies rakastaa Amerikkaa, haluaa rakastaa. Opiskelee maan historiaa, kuljettaa karheaa sormeaan riviltä riville, haluaa oppia jokaisen nähtävyyden ja tarinat niiden takana. Haluaa unohtaa mistä on; oman kielensä, ihonvärinsä, vaimonsa jonka on hätäisesti nainut kotimaassaan Etiopiassa ennen pakomatkaa.

miten poika pysäyttää auton tienreunaan, kuvittelee äitinsä puristamassa turvavyötä, poski sinertävänä, hän itse vatsakummun alla. Yrittää ymmärtää isäänsä, joka tutisee vihasta, kateudesta ja noloudesta. Siitä, että vaimo on tietänyt paremmin - vaimo, joka on aivan liian kaunis hänelle.

miten työpäivät alkavat venyä, nainen tulee kotiin puoliltaöin, joskus vasta aamulla. Tuoksuu kapakalle, jollekin toiselle. Mies tuijottaa kattoon, yrittää lukea, saa unta vain vaivoin. Tietää missä nainen on ja kenen kanssa, mutta ei myönnä sitä kenellekään.

miten mies - hänen nimensä on Jonas - alkaa kertoa oppilailleen tarinaa isästään. Isästään, joka kulki Etiopiasta Sudaniin, taittoi itsensä pieneen laatikkoon, kulki huterassa veneessä Eurooppaan, paikkaan, jota kaikki kutsuivat paratiisiksi.

miten kaikki vain hajoaa käsiin: työ, perhe, avioliitto. Jätetään sanomatta tärkeimmät asiat, sanotaan vain turhat, syytökset, loukkaukset, valheet. Ja kuitenkin: vaikka jäädään yksin, ollaan aina yhdessä.


________________________________
Dinaw Mengestu: How to Read the Air
Jonathan Cape 2010
325 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti