3. marraskuuta 2015

Lisa Genova: Edelleen Alice


"Hän ajatteli kirjoja jotka oli aina halunnut lukea, niitä jotka koristivat hänen makuuhuoneensa ylähyllyä, niitä joille hän oli arvellut olevan aikaa tuonnempana. Moby Dick eli valkoinen valas. Hänellä oli vielä kokeita tekemättä, tutkielmia kirjoittamatta ja luentoja pitämättä ja kuuntelematta. Kaikki mitä hän teki ja rakasti, kaikki mitä hän oli, vaati kieltä." (s. 75)

Marraskuun lukupiirikirjamme on  Lisa Genovan esikoisromaani Edelleen Alice (2007, suom. 2010).

Genova on yhdysvaltalainen neurotieteiden tohtori, joka julkaisi ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa omakustanteena. Alzheimerin tautia koskettavasti ja asiantuntevasti käsittelevästä Edelleen Alicesta tuli kuitenkin valtava hitti, ja Simon & Schuster -kustantamo kaappasi Genovan siipiensä suojiin. 

Sittemmin Genovalta on ilmestynyt kolme muuta romaania: Left Neglected (suom. Puolinainen), Love Anthony ja Inside the O`Briens. Edelleen Alice on filmattu myös elokuvaksi, jonka päätähtenä nähdään ihana Julianne Moore. 

Aikamoista!

Mutta luettuani Edelleen Alicen voin todeta myös, ettei mitenkään yllättävää. Kirja on hyvä. Äärimmäisen koskettava (aika harvoin nielen lukiessani itkua, mutta tämän kanssa täytyi tosissaan nikotella), mutta ei silti surulla mässäilevä. 

Koskettavuus syntyy aitoudesta; siitä miten uskottavasti Genova kuvaa varhaisen alzheimerin puhkeamista ja etenemistä. 

Genova näyttää, ei vain kerro. Hän näyttää, miten Alice unohtaa aivan tavallisen sanan kesken luennon. Miten Alice eksyy omilla kotikulmillaan. Miten Alice työntää kommunikaattorinsa pakastimeen ja toistaa monta kertaa samaa kysymystä illallisilla. Miten Alice unohtaa ihmisten nimet; miten Alice unohtaa omat lapsensa, oman aviomiehensä. Miten ihmiset katsovat Alicea: säälien, pahoillaan, kauhuissaan, vaivautuneina. Miten kaikki vain haluaisivat kieltää koko taudin olemassaolon.

"Miten hän voisi kertoa Johnille että hänellä oli alzheimerintauti? John rakasti hänen älyään." (s.80)

Diagnoosin jälkeen 50-vuotiaan Alicen koko identiteetti alkaa murentua. Hän on rakentanut elämänsä ja uransa - kaiken sen, mitä hän on - älyn ja kielen varaan. Alice on kognitiivisen psykologian professori, menestynyt luennoitsija, lukemattomien julkaisujen kirjoittaja, arvostettu tutkija. Mitä jää jäljelle, jos häneltä viedään kyky käyttää kieltä? Kyky lukea ja ymmärtäää pitkiä tekstejä? Kyky ajatella abstraktisti ja rakentaa ajatuskuvioita aiemmin oppimansa päälle?

Voisi ajatella, ettei juuri mitään. 

Ja niin Alice itsekin ajattelee. Hän päättää tappaa itsensä heti, kun ei muista vastauksia tällaisiin kysymyksiin: Mikä kuukausi nyt on? Missä sinä asut? Missä työpaikkasi on? Miten monta lasta sinulla on?

Kuukaudet vierivät. Vastaukset sumenevat. 

Ja silti edelleen Alice on Alice.

_____________________________
Lisa Genova: Edelleen Alice
Alk. Still Alice (2007, 2009)
Suom. Leena Tamminen
WSOY 2010
284 s.

4 kommenttia:

  1. Edelleen Alice oli todella vaikuttava kirja, hyvin havainnollinen kuvaus vaikeasta sairaudesta mutta myös kaunokirjallisena teoksena tunteita herättävä. Kirjan lukemisesta on jo useita vuosia, mutta minulle on jäänyt erityisesti mieleen kohta, jossa eteisen matto muuttuu ammottavaksi kuiluksi lattiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iina, tuo muistelemasi kohtaus oli tosiaan todella vaikuttava. Myös ne hetket, jolloin Alice eksyy keskellä omaa kotikaupunkiaan eikä yhtäkkiä tiedä yhtään missä on, jäivät vahvoina kuvauksina mieleeni. Olet oikeassa, että kirja on onnistunut myös kaunokirjallisesti - nautittavaa luettavaa. Huomenna lukupiirimme kokoontuu Puksussa, mieleenkiinnolla odotan heidän näkemyksiään! Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Edelleen Alice on vahva kirja. Silti kiinnyin enemmän kirjaan, jonka on kirjoittanut John Bayley. Elegia Irikselle on todellisempi, sillä olen lukenut niin monta Murdochin kirjaa, hän on minulle tärkeä kirjailija. Todellinen henkilö kosketti minua enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kävin lukemassa blogauksesi Bayleyn kirjasta, ja todella koskettavalta tuntui kyllä. Itse en ole Elegiaa Irikselle lukenut enkä muuten mielestäni mitään Murdochilta. Mitä suosittelisit häneltä?

      Poista