26. joulukuuta 2015

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat


"Ensin Irina pelästyi. Pelko oli kivi, jonka hän oli vahingossa nielaissut. Sitten hän mietti asiaa öisin isoja lintuja odottaessaan ja peltitorven hiljaista soittoa kuunnellessaan. Pelko vaihtui odotukseen ja se alkoi väreillä heräävästä jännityksestä. Hän ei ollut ajatellut aikaisemmin kaukaista, isoa maailmaa sillä tavalla. Hän oli kuullut siitä ja lukenut siitä, mutta hän ei ollut ajatellut sitä omakseen." (s. 25)

Joulunpyhinä olen uiskennellut paitsi glögissä ja suklaakonvehdeissa, myös Jonathan Franzenin Purity-romaanissa. Päivät ovat olleet venyviä, ikkunoiden takana on ollut pimeys, sade ja myräkkä, jonain lyhyenä hetkenä myös avautuva taivas, ponnistellen esiin puskeva aurinko. Seinien sisällä on ollut kynttilöitä, lämpöä, naurua, pitkälle yöhön venyviä pelejä ja puhetta. Kiire - ei mihinkään.

Ennen joululomille lähtöä luin Asko Sahlbergin pienoisromaanin Irinan kuolemat. Ensimmäinen Sahlbergini, mutta ei varmastikaan viimeinen. Kun palaan takaisin töihin, löydän pukuhuoneeni kaapista kirjat He ja Yhdyntä. Sahlberg veti minulta jalat alta, sai tanssimaan sanojensa rytmissä; niukassa, hiotussa, rajussa. Enkä vain minä tanssi, myös kaikki esineet liikkuvat, elottomat muuttuvat eläviksi:
"Talo oli ryppyinen ja vaivainen. Sen lattiat narisivat, porraslaudat notkuivat ja ovet vääntyilivät kieroon. Kun tuuli, talon suolet kurnivat ja sen vanhat hampaat narskuivat vastakkain ja se räpsytteli vettyneitä silmäluomiaan niin, että ikkunaruudut helisivät." s. 60
Irinan kuolemat kertoo Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta. Kyllä, niin se tekee. Mutta mistä? ei ole oikeastaan kovin tärkeä kysymys: olennaista on miten? 

Minä vastaan:

fyysisesti, rujosti, kauniisti, intensiivisesti, aistivoimaisesti. 

Ruumiillisuus löyhkää kirjan sivuilla, kiemurtelee iholle ja ihon läpi. Kaikki tunteet ja ajatukset kuvataan fyysisten reaktioiden kautta: kauhistunut sydän kiipeää kurkkuun, sieltä suuhun ja lopulta se sylkäistään ulos, silmät pullottaen. Sanat, jotka tipahtelevat ihmisten suista, ovat räpiköiviä hämmentyneitä hyönteisiä, ja metsässä piilottelevan miehen selkä liikkuu naidessa "kuin rytmikkäästi tampattu valkoinen matto". 

Sahlbergin kieli on jotain, mikä saa minut täysin veteläksi, huojuvaksi. Näin minäkin haluaisin kirjoittaa. On kirves joka uppoaa lihaan, on veitsi joka työntyy nuoren tytön sisään, on askeleet jotka kuuluvat öisin sen makuukamarin ovelta, jonne niillä ei pitäisi olla mitään asiaa. 

Kuolema on läsnä kaikkialla - sodassa ja sodan ulkopuolella. Tragedia muuttaa muotoaan, mutta ei katoa. Irina on kuitenkin selviytyjä, hänen täytyy olla. Hänen lopullinen kuolemansa tulee vasta sitten, kun hän on itse valmis. Kun hän on valmis hymyilemään sille.

Irinan kuolemat on Runeberg-palkintoehdokas.

_______________________________
Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Like 2015
156 s.

18. joulukuuta 2015

E-lukupiirissä Markku Pääskysen Sielut


"Niin se on, sitä syntyy tähän maailmaan ja katsoo kuinka muut elävät, ja sen jälkeen matkii toisia ja elää itsekin tietämättä miksi ja minkä tähden." (s. 59)

Eilen torstaina 17.12.2015 urheat Epos e-lukupiirin jäsenet uhmasivat räntää ja tympeää pimeyttä ja hipsivät Etelä-Haagan kirjastoon juttelemaan Markku Pääskysen tuoreesta romaanista Sielut.

Finlandia-raati perusteli Sielujen F-ehdokkuutta muun muassa kirjan rohkeudella ja yllättävyydellä. Sieluissa on hirveä lähtöasetelma: pieni tyttö katoaa koulumatkalla. Pääskynen ei kuitenkaan kerro tarinaa "epätoivolla ja surulla mässäillen. -- vaikka tunnelma on painostava, lukijaa ei rusenneta toivottomuudella ja syyllisyydellä. -- Myyttinen kertomus laajenee käsittelemään ihmisyyttä." (lähde: Suomen Kirjasäätiö)

Lukupiirissä kirjasta oli joko tykätty todella paljon tai sitten ei yhtään. Toiset olivat ihastuneet ikihyviksi Pääskysen kieleen ja filosofisiin ajatuksiin (joita hän tosiaan tiputtelee lähes joka sivulla), toisia ne olivat lähinnä ärsyttäneet.

Sielut ei ole juoniromaani eikä trilleri, vaikka lapsen katoaminen sinänsä voisikin tarjota hyvän alustan sellaiselle. Pääskynen kyllä antaa lukijalle mahdollisuuden lukea kirjaa myös dekkarina, sillä hän tiputtelee vihjeitä - tai vihjeiksi tulkittavia - asioita siellä täällä, antaa ymmärtää että yksi jos toinenkin voisi olla tehnyt kadonneelle Maija-tytölle jotain.

Lopulta olennaista ei kuitenkaan ole se, missä Maija on tai mitä hänelle on tapahtunut, vaan tärkeämpää on tarkkailla sitä, mitä tällainen kamala tapahtuma saa aikaan ihmisten päässä ja ihmisten välillä. Miksi aikuiset kuvittelevat heti pahinta, mutta lapset uskovat Maijan olevan vain leikkimässä jossain? Miten aika kuluu, kun etsii ja odottaa? Ketä epäillään, ketä syytellään - itseä vai muita? Miten vanhempien suhde muuttuu, kun lapsi katoaa?

Itse pidin Sieluissa etenkin pienen kaupungin kuvauksesta. Kirja sijoittuu 1980-luvun Mikkeliin; lähiöön, jossa kaikki tuntevat toisensa tai no, luulevat tuntevansa. Pääskynen pohtiikin hienosti sitä, keitä me oikein olemme ja kuka sen määrittelee?

"Mitä siis ihminen on? Sekö mitä hän muistaa, tuntee ja tietää ja ketä koko ikänsä rakastaa? Vai se jonka sinä näet etkä tiedä hänestä mitään? Vai lopultakin ne kaikki yhdessä? (s. 30)

E-lukupiirin seuraavaksi kirjaksi äänestettiin amerikkalaisen Ryan Gattisin kehuttu ja kohkattu Vihan kadut. Keskustelemme kirjasta FB-ryhmässä ja kokoonnumme lopulta kasvokkain Myyrmäen kirjastoon to 21.1.2016. Jouluna aion kuitenkin lukea jotain hieman lempeämpää, ja aloitan Vihan kadut vasta ensi vuoden puolella.

Onko Epos e-lukupiiri sinulle vielä vieras juttu? Lue lisää täältä.

__________________________
Markku Pääskynen: Sielut
Tammi 2015
254 s.

13. joulukuuta 2015

Günter Grass: Peltirumpu


"Matzerath avasi oven, ja minä näin portaissa rouva Katerin - - Sinipunaisin, voimakkain käsivarsin hän kantoi oikealla olallaan ruskehtavaa mattokääröä. Hänen kainaloissaan liekehtivät vaaleat, hiestä sotkuiset ja suolaiset karvat. Mattokäärö taipui edestä ja takaa. Yhtä hyvin hänellä olisi voinut olla olallaan juopunut mies; mutta hänen miehensä ei ollut enää elossa. Kun hän mustankiiltävässä taftihameessaan ja läskeissään käveli ohitsemme, haistoin hänen hajunsa: salmiakkia, kurkkua, karbidia - hänellä taisi olla ne päivät menossa." (s.174)


Uuulalaa, olen juuri saanut luettua Günter Grassin (1927-2015) järkälemäisen Peltirummun - tuon ns. Danzig-trilogian aloitusosan, joka lannisti minut vielä kymmenisen vuotta sitten jo ensisivuillaan. Silloin isoäidin neljät härskiltä voilta tuoksuvat hameet ja jatkuva rummunpärinä olivat minulle vielä liikaa, mutta nyt selätin tämän rönsyilevän ja absurdin veijariromaanin (kyllä, sellaisena sen luin) kahdessa viikossa. Päättäväisesti, tarkkaa lukusuunnitelmaa noudattaen. 

Valmista ei tullut päivääkään liian aikaisin, sillä Peltirumpu on lukupiirimme käsittelyssä huomenna.

Olen jokseenkin mielissäni tästä lukukokemuksesta. Ei sillä, että aina olisi ollut kovin helppoa. Ei sillä, etteikö välillä olisi tehnyt mieli vähän loikkia. Tarinan kannalta koko Kolmas kirja (eli sivut 507-698) tuntui turhalta, ylimääräiseltä. Monta kertaa nukahdin Peltirumpu naaman päällä tai alla. 

Ja sitten kuitenkin. Nauroin ääneen Oskarin tunkiessa rumpukapuloita Jeesus-patsaan kouriin samalla kun hänen äitinsä ripittäytyi aviorikoksesta - jota jatkoi taas hyvillä mielin seuraavaan sunnuntaihin asti. Hykertelin illanvietoille, joihin ihmiset tulivat kuorimaan sipuleita, jotta voisivat viimein itkeä ja avautua. Viehätyin Oskarin vallattomuudesta, itsepäisyydestä, suorasukaisuudesta - jopa hieman ällöttävästä roisiudesta ja täydellisestä itsekkyydestä.

Oskar päättää lopettaa pituuskasvun 3-vuotiaana. Hän kulkee kohti II maailmansotaa rummuttaen peltirumpujaan - niitä, joita hänen äitinsä ostaa juutalaiselta lelukauppiaalta. Rumpu on Oskarin ainut ystävä, rummuttamalla hän ilmaisee itseään, kertoo tarinoita, luo oman elämänsä. Sota syttyy, lelukauppias pääsee tietysti heti hengestään. Mistä Oskar saa nyt uusia rumpuja? 

Oskar näyttää pieneltä lapselta. Viattomalta, haavoittuvalta. Mutta sisältä Oskar on jotain muuta. Härski, häpeilemätön. Tarkkailija, joka katsoo kaikkein kauheinta ja groteskeintakin tapahtumaa kylmästi, uteliaana, makaabereja yksityiskohtia poimien ja pudotellen.

Olen kirjoittanut itselleni muistiin tällaisia sanoja: "maaginen realismi", "laajennettu realismi", "absurdius" (etenkin sodan absurdius ja järjettömyys), "musta ja lakoninen huumori", "sanojen runsas virta", "rivous", "erilaisia kerrontatekniikoita", "hillittömiä henkilöhahmoja". Niistä kaikista voisin kirjoittaa lisää, kertoa että pidin paljon. 

Mutta se mikä minua tässä tökki, oli aivan himputin tympeä ja kapea naiskuva. Naiset olivat enkeleitä tai huoria - aina miehen halun kohteita, aina miehen kautta kuvattuja, miehen nenällä haisteltuja. Ja se Oskarin naurettava fetissi sairaanhoitajattariin ja valkoisiin työasuihin! Olisiko pitänyt naurattaa? Booooooring.

Silti olen tyytyväinen, että Peltirumpu tuli luettua. Se on hyvä kirja, ymmärrettävistä syistä klassikko. Ja oikeastaan aivan erilainen kuin kuvittelin sen olevan.

Lukupiiri avartaa.

___________________________
Günter Grass: Peltirumpu
Alk. Die Blechtrommel (1959)
Suom. Oili Suominen
Otava 2009
709 s.

4. joulukuuta 2015

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2015

Logot: Marja-Leena Liipo

Mitkä ovat kirjabloggaajien mielestä vuoden 2015 parhaat kirjat? Se selviää tammikuussa, kun Blogistanian kirjallisuuspalkinnot jaetaan. Kategorioita on neljä: Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto.

Olen innoissani, että tänä vuonna pääsen itsekin äänestämään omia suosikkejani! Olen seurannut joka vuosi Blogistanian kirjallisuuspalkintojen jakoa ja ollut erityisen ilahtunut esimerkiksi siitä, että Kate Atkinsonin romaani Elämä elämältä voitti vuoden 2014 Globalian. Hieno kirja!

Itse aion äänestää Blogistanian Finlandiaa ja Globaliaa, sillä bloggaan lähes pelkästään kaunokirjallisuudesta. Mutta mitkä kirjat lopulta pääsevät listalleni, on itsellenikin vielä täysi arvoitus! Ehkäpä poksautan vuoden vaihtuessa kuoharin auki ja alan käydä läpi blogitekstejäni. Sieltä ne helmet sitten hiljalleen valikoituvat. Ehkä jossain paukahtaa raketti.

Tässä vielä Blogistanian kirjallisuuspalkinnon säännöt:


Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2015

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:
  • Blogistanian Finlandia
  • Blogistanian Globalia
  • Blogistanian Kuopus
  • Blogistanian Tieto
Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa torstaina 14.1.2016 klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2015
 
Blogistanian Finlandia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


Blogistanian Globalia 2015

Blogistanian Globalia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


Blogistanian Kuopus 2015

Blogistanian Kuopus 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.


Blogistanian Tieto 2015

Blogistanian Tieto 2015 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2015 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2015 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (6.1.2016). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.


Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.


Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus. 

Tämän vuoden emäntäblogit on arvottu. Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.