19. tammikuuta 2016

E-lukupiirissä Ryan Gattisin Vihan kadut



Ylihuomenna eli torstaina 21.1. Epos e-lukupiiri kokoontuu Myyrmäen kirjastossa ja keskustelee amerikkalaisen Ryan Gattisin kovasti kohkatusta romaanista Vihan kadut. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Jukka Petäjä kirjoitti arviossaan, että Vihan kadut on eittämättä yksi kuluneen syksyn parhaista käännösromaaneista. 

Gattis on julkaissut aiemmin kaksi romaania ja kaksi jonkin sorttista pienoisromaania. Hänen tähtensä ehti kuitenkin olla vuosia laskusuunnassa - kunnes tekstiä vain alkoi virrata. Kunnes Gattisin päässä alkoi puhua latinojengiin kuuluva teini-ikäinen tyttö. Kunnes hän luikerteli jengeihin sisään, haastatteli, tärisi, pelkäsi, saavutti luottamuksen.

Kunnes syntyi Vihan kadut.

Syöksymme päistikkaa keskelle Los Angelesia, keskelle Lynwoodin latinokaupunginosaa. Olemme vuodessa 1992, valkoiset poliisit ovat pahoinpidelleet mustan Rodney Kingin henkihieveriin, mutta oikeus vapauttaa heidät syytteistä. Alkaa mellakat, joissa vain osaltaan on enää kysymys Rodney Kingistä. 

Pikemminkin on kyse mahdollisuuksista ja niiden puutteesta, epäoikeudenmukaisuudesta, turhautumisesta, kostosta, kalavelkojen maksamisesta. Siitä, että tilaisuus tekee varkaan. Siitä, että millään ei ole mitään väliä.

Kaupunki on liekeissä kuuden päivän ajan.

Ihmisiä tapetaan, kauppoja ryöstellään, asuntoja poltetaan. Poliisi ei ehdi kaikkialle. Eikä ehkä haluakaan ehtiä.

Tämän kaiken Gattis kertoo antamalla äänen seitsemälletoista eri henkilölle. Jokaisella tyypillä on aikaa vain yhden luvun verran, joten minä-muotoinen kerronta on ymmärrettävistä syistä täyttä vyöryä, kiimaa, vihaa. Ja myös halua, surua, unelmia. Kiemurtelen istualtani, nousen ylös, pitelen vatsaani: väkivallan kuvaus on niin raakaa, että hetken jo mietin pystynkö tähän.

Onneksi pystyin. Vihan kadut on hieno kollektiiviromaani: se solmii eri kertojien tarinat yhteen, pitää paketin kasassa, tarjoilee loputtomasti vihjeitä, viitteitä ja yhtymäkohtia. Gattis ei tuomitse, hän vain kertoo - ehkä jopa ymmärtää. Ymmärtää, että jollekin ainoa tavoiteltavissa oleva unelma on jengiin pääsy. Oma jengi, la familia.

Olen hengästynyt. Ja kiitollinen.

Käykäähän kurkkaamassa, mitä Epos e-lukupiirin FB-ryhmässä on kirjasta tykätty!

__________________________
Ryan Gattis: Vihan kadut
Alk. All Involved (2015)
Suom. Ilkka Salmenpohja
Like 2015
448 s.

3 kommenttia:

  1. Uskon ja luulen, että tästä saattais tulla jonkilainen kulttiteos. Vai onks sellasia enää Bukowskin, Kerouacin yms. kumppaneiden jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ehdottomasti ainesta 2010-luvun kulttiteokseksi. En ihan heti muista muita kirjoja, joissa on tällainen kertojaratkaisu. Toki moniäänisyyttä ja näkökulmatekniikoita käytetään paljon, mutta tällainen "hetkellinen näkökulmakerronta" on minulle uutta: että yksi tyyppi pääsee ääneen vain hetkeksi eikä häneen välttämättä sen jälkeen palata ja silti kaikki tarinat limittyvät toisiinsa. Tuleeko sulle (tai muille) mieleen muita vastaavia kirjoja? Tällainen kerronta kiehtoo minua kovasti.

      Poista
    2. Se tässä onkin niin hienoa, että tuollainen kertojaratkaisu on melkein mahdoton saada onnistumaan, mutta Gattis vaan saan sen toimimaan ja hienosti saakin. Minähän usein valitan näkökulmista ja varsinkin valitan, jos tuntuu, että ne on enempi jonkinlaisen vaikutuksen vuoksi luotuja. Sitten jos toimivat, niin olen myyty.

      Ei tule kyllä nyt mieleen mitään vastaavaa. Jos keksit, niin hihkaise. Muakin kiinnostaisi.

      Poista