9. helmikuuta 2016

Françoise Sagan: Tervetuloa, ikävä


"Ainoa, mikä pystyi tuhoamaan isän ja minut, oli tasainen, tyyni arkielämä ilman vaihteluita." 
(s. 115)

"Huvittelun halu ja onnen kaipuu ovat ainoat selvät luonteenpiirteeni." (s. 20)

Uuulalaa, olen levoton, irti, hurja, hulvaton! Luin eilen aamulla ennen iltavuoroon menoa ranskalaisen Françoise Saganin (1935-2004) esikoisteoksen Tervetuloa, ikävä, jonka hän kirjoitti 18-vuotiaana. Klassikoksi noussut pienoisromaani oli ilmestyessään vuonna 1954 jonkinlainen sensaatio, vaikka tietysti nyt se tuntuukin varsin viattomalta. Takakansitekstissä mainitaan ujostelemattomasti kuvattu seksi, mutta kröh, missä sitä oli? Vain hipaisu iholle, syleily, raukeus joka tulee jälkeenpäin.

Tervetuloa, ikävä on silti villi kirja. Se tekee olon hieman vauhkoksi, kesyttömäksi, moraalittomaksi. Sagan heitti minut loskaisesta talvesta keskelle kuuminta Ranskan kesää: polttavalle hiekalle, sammalmättäille, purjeveneeseen, terassille johon aurinko porottaa väsymättä päivästä toiseen.

Kirjan minäkertoja on 17-vuotias Cécile, joka viettää isänsä kanssa varsin vapaamielistä ja hurvitteluntäyteistä elämää. Isä vaihtaa naista tuon tuosta, ja se tuntuu olevan Cécilelle ihan okei. Hän ihailee isänsä rentoutta, elämänjanoa, kevytkenkäisyyttä. Ikävystyminen, kurinalaisuus ja porvarillisuus ovat Cécilelle kirosanoja. Hän viettää kesän paljon mieluummin rannalla kuin opiskelemassa - hiiteen tutkinnot!

"Ymmärsin että minulla oli suuremmat taipumukset suudella auringonpaisteessa kuin suorittaa tutkintoja filosofiassa." (s.76)

Ja Cécile on valmis tekemään mitä tahansa, punomaan pirullisia juonia, jotta kukaan ei pääse pilaamaan hänen ja isänsä elämää järjestyksellä, säännöillä, järjellä.

Kepeyden alta löytyykin paino. Kysymys siitä, ketä me tarvitsemme? Mikä on oikein?

***

Tervetuloa, ikävä on ensimmäinen Saganilta lukemani teos. Häneltä on kuitenkin suomennettu paljon muutakin - tekisi kovasti mieli lukea lisää! Mitä suosittelisitte?

___________________________
Françoise Sagan: Tervetuloa, ikävä
Alk. Bonjour tristesse (1954)
Suom. Lea Karvonen
Gummerus 2001 (6. painos, ensimmäinen suomennos ilmestyi 1955)
131 s.

2 kommenttia:

  1. Ai sinä luit nyt tämän :) Kirjat, jotka tekevät kurittomiksi ja hulvattomiksi ovat hyvin tarpeellisia. Lukemisesta on niin kauan, että en muista, miten villiksi tämän myötä ryhdyin. Pitäisi varmaan kokeilla uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tein! Jotain ihanan rempseää ja porvarikammoista tässä oli. Tuli sellainen olo, että tekisi mieli heittää kalenteri roskiin ja ostaa äkkilähtö Nizzaan :) Oli pakko ahmaista kerralla koko kirja.

      Poista