6. maaliskuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista


"Pohjanmaalla, missä kävin tapaamassa kellomestari Könniä, ei ole paikkoja mihin piiloutua, vain tyhjää lakeutta. Siksi ihmiset piiloutuvat itseensä. Ystävällisintä, mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki." (s. 195)


Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista on synnyttänyt ihastuneita huudahduksia blogistaniassa. Esimerkiksi Katja, Sara ja Tuija ovat olleet kirjasta haltioissaan. Kaisa Reetta povaa Akvarelleista jopa Finlandia-ehdokasta. 

Minun on helppo yhtyä tähän lumoutuneeseen kuoroon, sillä Akvarelleja Engelin kaupungista on kaunis kirja paitsi kanneltaan myös sisällöltään: vähäeleinen, syvällinen, alakuloinen. Aiemmin kaksi runokokoelmaa julkaisseen Viikilän lause on puhdas; siinä ei ole mitään liikaa, ei säröjä, ei turhia koristeluja. 

Romaani koostuu saksalaisen arkkitehdin Johan Ludvig Engelin kuvitteellisista (yö)päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1816-1840, jolloin hän asui Helsingissä ja rakensi palanutta pääkaupunkia uudelleen - maalasi akvarelleja kallioiselle kankaalle. 

Engel kirjoittaa merkintöjään yöllä: ainoana vuorokauden hetkenä, jolloin hän voi oikeasti sanoa, mitä ajattelee, mitä tuntee, ketä rakastaa. Engel käy jatkuvaa painia ammatillisen kunnianhimonsa ja perheelleen antaman lupauksen välillä. Hän kokee ulkopuolisuutta maassa, jonka kieltä hän ei osaa ja jonka ihmiset tuntuvat yhtä kylmiltä kuin mereltä puskeva hyinen tuuli.

Engel on suunnitellut muun muassa Helsingin tuomiokirkon ja Kansalliskirjaston. Kirjassa käydään hienosti läpi Engelin ajatuksia näistä pääkaupunkimme maamerkeistä. Engel on esimerkiksi jääräpäisen vakuuttunut siitä, että tuomiokirkon täytyy olla valkoinen, "sellainen valkoinen, että se melkein katoaa lumisateeseen. Tai on häviämäisillään sumuun." 

Kiitos Engel: joka kerta, kun kävelen tuomiokirkon ohi, minun täytyy pysähtyä, nostaa katse ylös. Rakennus häikäisee silmiä, se on kuin satu, jotain epätodellista, humahdus.

Mahtipontisia portaita Engel ei olisi itse kirkon edustalle halunnut, vaan ne rakennettiin keisarillisella käskyllä. Engeliä ahdisti ajatus "portailla istuskelevista joutilaista". 

Anteeksi Engel: istun siellä ainakin kerran kesässä, nuolen jäätelöä, katselen ihmisiä. Eihän se voi olla niin kovin paha? Ihmiset hymyilevät siellä, sinun kiveäsi vasten.

Kansalliskirjastosta Engel kirjoittaa näin: 

"On hienoa piirtää kirjastoa, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viiauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen." (s. 129)

Hieno mies taisi olla tämä Engel.

_________________________________
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
215 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti