23. toukokuuta 2016

Blogin uusi ilme ja yksi venäläinen klassikkonovelli

Viime viikolla kirjoitin blogiini 100. postauksen. Sen kunniaksi (ja kevään hullaannuttamana!) päätin antaa blogilleni hieman uutta ilmettä. Värimaailma muuttui enemmän itseni näköiseksi - olen ostanut viime aikoina paljon keltaisia vaatteita - ja pientä viilausta tein myös fontteihin ja kuviin. Kirjoitin lisäksi pienen esittelytekstin itsestäni. 

Miltä näyttää?


***



Viikonloppuna lukaisin lounaspöydässä Nikolai Gogolin (1809-1852) novellin Nenä upeana kuvitettuna painoksena. Tässä on oiva opus kaikille niille, jotka harmittelevat, etteivät ikinä ehdi lukea mitään: kirjan lukemiseen menee alle tunti ja sitten voikin rehvakkaasti ilmoittaa, että on lukenut venäläisen klassikon.

Nenähän on aivan hulvaton, absurdi tarina kollegioasessori Kovalevista, joka herää yhtenä päivänä ja huomaa peiliin katsoessaan, että hänellä on "nenän paikalla aivan sileä kohta!" Nenä on tosiaan ottanut ja lähtenyt: se viipottaa kaupungilla kultaisessa virkatakissaan, säämiskähousuissaan valtioneuvokselle kuuluvassa töyhtöhatussaan.

Mitä ihmettä on tapahtunut? Ja miten Kovalev kehtaa enää koskaan tehdä tuttavuutta naisväen kanssa, kun hänellä ei ole ollenkaan nenää?

Gogol piirtää Kovalevista huvittavan nousukasmaisen hahmon ja tulee kommentoineeksi siinä samalla koko venäläistä virkakoneistoa. Hulvattomaksi tarina menee viimeistään lehtitoimituksessa, jonne Kovalev painelee julkaistakseen ilmoituksen karanneesta nenästä.

Erityisesti nautin Nenässä sen kertojanäänestä, joka välillä nousee esiin ja kommentoi tapahtumia. Novellin lopussa kertoja ihmettelee, miten kukaan edes viitsii kirjoittaa jotain näin outoa ja kummallista. 

____________________
Nikolai Gogol: Nenä
Alk. Nos (1836)
Suom. Esa Adrian
Kuv. Aleksander Lindeberg
WSOY 2007
61 s.

4 kommenttia:

  1. Täällä näyttää oikein viihtyisältä ja mukavalta.

    Nenä on mainio. Tosin olen lukenut sen joskus esihistoriallisina aikoina, mutta eihän ihminen ihan kokonaan voi mainiota nenää koskaan unohtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu, viihdyn täällä itse nyt paljon paremmin kuin aiemmin :)

      En ole varma, luinko Nenän joskus kirjallisuuden opinnoissani, mutta lukukokemus tuntui yhtä kaikki nyt varsin raikkaalta. Oivallinen pläjäys.

      Poista
  2. Kivalta näyttää blogisi! Nenä on minulle aivan vieras, mutta kuulostaa jännältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Nenä on hieno absurdi teos ja tämä kuvitettu painos oli vielä erityisen viihdyttävä. Kevyt startti, jos haluaa tutustua venäläiseen kirjallisuuteen :)

      Poista