5. toukokuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Luin helmikuussa italialaisen Elena Ferranten pienoisromaanin Amalian rakkaus odotellessani suomennosta ns. Napoli-sarjan ensimmäisestä osasta. Noh, nyt on odotukset odoteltu ja Loistava ystäväni kahlattu läpi. Tai ei kahlattu, pikemminkin syöksytty, sukellettu.

Sillä kyllä minä näiden tyttöjen - Elenan ja Lilan - elämään aika sujuvasti solahdin. 

Elena on kirjan minäkertoja: hän alkaa muistella lapsuuttaan väkivallan, köyhyyden ja rikosten kyllästämässä napolilaiskylässä, kun hänen lapsuudenystävänsä Lila katoaa. Elena piirtää väkevän kuvan koko naapurustosta (kirjassa on hengästyttävä määrä henkilöitä!), mutta ennen kaikkea hänen ja Lilan ystävyydestä.

Loistava ystäväni ei ole kielellisesti tai rakenteellisesti mitenkään ihmeellinen, oikeastaan jopa vähän tylsä ja puiseva. Minulle, joka rakastan kielellä leikkimistä ja esimerkiksi erilaisilla aikatasoilla hyppimistä, Loistava ystäväni tuntui liiankin "perinteiseltä" romaanilta.

Psykologisesti Ferranten huippusuositun ja -kohkatun tetralogian aloitusosa on kuitenkin hirveän kiinnostava ja tarkka. En muista, että olisin koskaan lukenut näin mahtavaa ja rehellistä kuvausta nuorten tyttöjen ystävyydestä - tai aikuisten naisten, sillä uskon, että monet Ferranten tekemät huomiot ja hankauskohdat eivät suinkaan katoa ihmisten vanhetessa - ja arvelen, että myös kirjasarjan jatko-osissa ne yhä säilyvät.

Elenan ja Lilan ääneenlausumaton kilpailuasetelma saa etenkin Elenan ponnistelemaan entistä ahkerammin. Hän haluaa menestyä koulussa yhtä hyvin kuin Lila, hän haluaa lukea enemmän kirjoja kuin Lila, hän haluaa myös poikaystävän (mielellään aikuisen ja komean) samaan aikaan kuin Lila. Elena haluaa näyttäytyä Lilan edessä aina parhaimmillaan, sillä hänelle Lila on loistava ystävä, rohkea, älykäs ja peloton. Toisaalta myös Lila taitaa ajatella Elenasta aivan samoin - Elenan on ehkä vain vaikeampi ymmärtää, että joku voisi ihailla häntä.

Ferrante pohtii kirjassaan paljon sitä, millainen nuoren tytön tai naisen pitää olla ja sitä, mikä heille oli ylipäätään mahdollista 1950-luvun Italiassa. Pidän siitä, miten hän tasapainoilee fyysisen ja henkisen kauneuden asteikoilla. Hän antaa tyttöjen tuskastella vartaloaan, joka on aina liian paljon sitä ja liian vähän tätä, mutta samalla korostaa tyttöjen lukeneisuutta ja älykkyyttä, ja muistuttaa opettaja Olivieron suulla, millainen kauneus on lopulta kestävämpää:

"Kauneus, joka Cerullolla [Lilan oikea nimi] oli päässään pienestä pitäen, ei ole löytänyt purkautumistietä, vaan se on päätynyt kaikki kasvoihin, rintoihin, reisiin ja perseeseen, paikkoihin joissa se katoaa nopeasti, ja pian on kuin hänellä ei olisi koko kauneutta koskaan ollutkaan." (s. 301)

Elena saa mahdollisuuden jatkaa koulua kansakoulun jälkeen, mutta Lila joutuu jäämään kotiin. Tämä muodostaa uusia kuhmuja ystävyyteen ja kirjan loppu vihjaa, että Elena on opintojensa myötä hiljalleen kasvamassa erilleen kaikesta vanhasta; kotikylästään ja kouluttamattomista ikätovereistaan. 

Miten käy Elenan ja Lilan ystävyyden? Pääseekö myös Lila tetralogian seuraavissa osissa ääneen vai kertooko tarinaa yhä Elena? Voimmeko luottaa kaikkeen, mitä hän sanoo?

Kaikki neljä osaa ovat jo ilmestyneet englanniksi. Noinkohan tässä jaksaa odottaa suomennoksia?

______________________________
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Alk. L`amica geniale 2011
Suom. Helinä Kangas
362 s.
WSOY 2016


4 kommenttia:

  1. Aika pitkälti kokemuksesi vastaa omaani. Vähän tylsä - kyllä. Vähän puiseva - kyllä. Hieno kuvaus tyttöjen ystävyydesä - kyllä. Ajankuvaus on tässä loistokasta, Napoli todella elää ja se väkivallan määrä. Minulla tämä menee luokkakirjallisuuden osastoon, saas nähdä miten jatkossa. Itsekin kamppailen nyt, että lukisinko suosiolla englanniksi jatko-osat. Olen kuullut, että engl.kielinen käännös on oikein hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, jep. Ei tämä vielä ihan koko pottia räjäyttänyt, mutta varmasti tulee jatko-osatkin luettua. Jokin Lilassa ja Elenassa kovasti kiehtoo, vaikka tosiaan Ferranten tapa kertoa ei aivan omaan makuuni olekaan. Olet oikeassa, luokkakirjallisuuttahan tämä on - saapa nähdä, miten jatko-osat tätä aihetta käsittelevät. Hyvä tietää, että englanninnos on laadukas!

      Poista
  2. Minä sain tämän sopivasti äitienpäiväkirjaksi kirjastosta, siis lainaan :) Aurinkoa, ulkoilmaa ja hyvää luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kävinkin jo katsomassa mietteitäsi blogissasi. Ei vissiin ollut ihan hirveästi iskenyt ;) Toivottavasti jatko-osat rullaavat paremmin!

      Poista