15. toukokuuta 2016

Helsinki Lit 2016 - karismaa ja inspiroivia keskusteluja kirjoittamisesta


Olen kertakaikkisen onnellinen, että Suomeen on jalkautunut Helsinki Litin kaltainen intiimi kirjallisuustapahtuma. Olin tänäkin vuonna mukana molempina päivinä ja nautin suunnattomasti kaikista keskusteluista. Ja vaikka toiset keskustelut osuivatkin syvemmälle kuin toiset, ihan jokaisesta sain irti jotain - jonkin uuden ajatuksen, näkökulman, lämmön.


Karisma. 

Sitä mietin viikonlopun aikana monesti. Esimerkiksi silloin, kun itsevarmuutta henkivä Masha Gessen kertoi ryhtyneensä kirjoittamaan non-fictionia siksi, että saisi tekosyyn lähestyä ihmisiä - hän oli kuulemma nuorempana niin ujo, ettei uskaltanut tutustua kiinnostaviin ihmisiin kuin toimittajan tai tietokirjailijan roolin takaa. 

Tai silloin, kun Tore Renberg hauskutti ihmisiä näyttämällä yleisölle, miten kaavamaisesti hänen vanha bändikaverinsa Karl-Ove Knausgård soittaa rumpuja ja vakavoitui sitten pohtimaan kirjoittamisen pakkoa: sitä, kun kirjoittaminen on ainut asia, mitä haluaa tehdä. 

Tai silloin - ehkä erityisesti juuri silloin - kun Sadie Jones asteli lavalle ja kietoi yleisön pikkurillinsä ympärille lumoavalla olemuksellaan ja äänellään, sillä miten hän huomioi keskustelukumppaninsa Juha Itkosen, teki haastattelusta aidon keskustelun: Itkonen oli varautunut kysymysliuskan kanssa, mutta sitä ei lopulta juuri tarvittu, sillä puhe soljui näiden kahden lempikirjailijani välillä vaivattomasti ja hurmaten. 

Sadie Jones ja Juha Itkonen

Jonesin ja Itkosen aiheeksi oli etukäteen ilmoitettu "Populaarikulttuuri kulissina kaunokirjallisuudessa", mutta siitä he eivät tainneet lopulta sanoa sanaakaan. Näin kävi lähes kaikkien keskustelijoiden kohdalla: oli annettu aihe mikä tahansa, loppujen lopuksi kaikki puhuivat kirjoittamisesta sinänsä: sen ihanuudesta ja kamaluudesta, pakosta ja tuskasta. 

Jones totesi, että hänen elämänsä on jo sinällään hienoa, mutta vasta kirjoittaminen tuo siihen merkityksen. Katri Lipson ja Tommi Kinnunen kertoivat eläytyvänsä henkilöhahmoihinsa niin vahvasti, että näppäimistön päällä on itketty monta kertaa sydän karrella. 

Sekä Hannu Väisäsen ja kuvataiteilija Hanna Saarikosken että Mark Levengoodin ja Rosa Liksomin keskusteluissa nousi esiin ulkopuolisuuden tunne sekä tarve lähteä muualle, pois Suomesta. Väisänen arvioi, ettei hänestä olisi tullut kirjailijaa, ellei hän olisi muuttanut aikoinaan Pariisiin. Levengood ja Liksom puolestaan arvelivat, että ihmisestä ei voi tulla (ainakaan hyvää) kirjailijaa, ellei hän ole jollain tavalla ulkopuolinen, tarkkailija - vieraassa maassa ja kulttuurissa ulkopuolisuuden rooli on lähes väistämätön, ja juuri siksi Levengood kannustikin kirjoittajia matkustelemaan, muuttamaan välillä muualle.

Litin väriläiskät: Mark Levengood ja Rosa Liksom

Mitä muuta tämän vuoden Helsinki Litistä jäi mieleen? Ainakin Liksomin häpeilemätön, tarttuva nauru. Gessenin toive, että venäläiset homoseksuaalit saisivat jatkossa helpommin turvapaikan Suomesta, Renbergin lausahdus "If this Dostojevski dude can do it, so can I". Levengoodin huimat standup-koomikon kyvyt ("Suomi on muuttunut joka kerta, kun tulen tänne. Yhtäkkiä Tom of Finlandista on tullut uusi Muumi"). Lipsonin ja Kinnusen pohdinta siitä, olisiko kirjoittaminen yhtä hauskaa, jos sitä tekisi päätyönään. Jonas Hassen Khemerin tarina omasta nuoresta itsestään, joka kirjoitti päiväkirjaa kirjastossa, mutta häpesi myöntää sitä. Hannu Väisäsen spontaani ranskankielinen lauluesitys. Äärimmäisen sympaattisen Helen Mcdonaldin ilmeikäs esiintyminen ja ääneenluku sekä aito harmistus, kun hänen ja Sirpa Kähkösen keskusteluaika oli loppumassa.

Kiitos Helsinki Lit. Sait minut ajattelemaan, tuntemaan ja inspiroitumaan. Ensi vuonna taas!


4 kommenttia:

  1. Kiitos Maisku hyvistä tiivistyksistä! Juuri noin, jaan ajatukset kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airi itsellesi! Oli mukava tavata pikaisesti lounaalla.

      Poista
  2. Mahtava raportti. Kyllä tämä on hieno tapahtuma jopa kaltaiselleni tapahtumakammoiselle, jonka pää menee innostuksesta sekaisin heti alkumetreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu. Sen kummemmin miettimättä kirjoitin asioista, jotka päällimmäisinä mieleeni jäivät. Hieno on tämä tapahtuma tosiaan - nautin itse kaiken muun ohella aivan hirveästi siitä, että saa vaan istua rauhassa paikallaan eikä tarvitse ravata ympäriinsä kuten vaikkapa Kirjamessuilla.

      Poista