14. heinäkuuta 2016

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä


"Seuraavat pienet tytöt jäävät kolmen jälkeen..." 
Madeleine seisoo selkä naulakkoa vasten ja odottaa. Jos hänestä tulee taas verta, mitä hän sanoo mamanille? (s. 274)


Kanadalaisen Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä kuuluu kesän lukulistani tiiliskiviin. Kun aloitin kirjan lukemisen, ajattelin pitää sitä ns. kotikirjana ja kuljettaa työmatkoilla jotain pienempää ja laukkuun sopivampaa kirjaa. 

Mutta: Linnuntietä oli ensisivuiltaan lähtien niin intensiivinen, ettei sitä todellakaan malttanut jättää kotiin eikä sen tarinaa halunnut sekoittaa muilla tarinoilla. Yhtäkkiä liki 900-sivuisen opuksen kantaminen edestakaisin ei tuntunutkaan yhtään liian työläältä. 

Blogosfäärissä kovasti suitsutusta saanut teos on koukuttava, taidokas ja ennen kaikkea: kutisuttava. Se saa ihon kihisemään ja aivot suhisemaan. Tekee mieli potkia ja lyödä, silittää ja halata. On pakko miettiä, mitä tarkoittaa hyvyys, mitä pahuus. Ja mitä kaikkea ihminen tekeekään pelkästä velvollisuudesta tai siksi, että kuvittelee valheen tai vaikenemisen satuttavan vähemmän kuin totuus.

Linnuntietä on kirja hyväksikäytöstä, ystävyydestä, avioliitosta, lasten ja vanhempien mutkikkaista suhteista, kylmästä sodasta, uskollisuudesta, lapsuudesta ja kasvamisesta, sisaruudesta, syyllisyydestä, naisen roolista 1960-luvun Kanadassa, mielen murtumisesta, salaisuuksista, epäonnisista kohtaloista, pelinappuloista, lentämisestä. 

Tämän tarkemmin en osaa enkä edes halua yrittää sanoa, mistä kaikesta tässä pieneen kanadalaiseen varuskuntakaupunkiin sijoittuvassa romaanissa on kyse. Se on valtavan laaja paketti, jota voi lukea historiallisena romaanina, psykologisena trillerinä, kasvukertomuksena, dekkarina tai perhekuvauksena. 

Kieli on voimakasta ja villiä, dialogit ovat niin eläviä, että minusta tuntui kuin olisin ollut mukana McCarthyjen puutarhajuhlissa, tekemässä verivalaa metsässä Madeleinen ja Colleenin kanssa, istumassa pulpetissa ja odottamassa milloin opettaja March sanoo minun nimeni.

Luin Linnuntietä samaan aikaan, kun ryhdyin katsomaan Netflixistä Rectify-sarjaa. Kirjan ja sarjan tarinat limittyvät mielessäni, sillä molemmissa tapahtuu raiskaus ja murha ja molemmissa syytön teinipoika tuomitaan. Vaikka Linnuntiessä tämä oikeudenkäynti- ja tuomitsemisprosessi on vain yksi tarinapolku muiden joukossa, juuri se oli ilmeisesti jonkinlainen lähtölaukaus koko kirjalle: MacDonaldin teos on saanut inspiraatiota kanadalaisen Stephen Truscottin tapauksesta, jossa 15-vuotias poika tuomittiin - ilmeisesti syyttä - luokkatoverinsa raiskauksesta ja murhasta vuonna 1959.

Kirjan loppupuolella MacDonald hyppää ajassa parikymmentä vuotta eteenpäin ja näyttää päähenkilö Madeleinen aikuisena. Pureutumatta näihin tapahtumiin sen tarkemmin haluan vain todeta, että lukisin MacDonaldilta todella mielelläni lisää tällaista nuorten, kiivaiden, intohimoisten ja lahjakkaiden aikuisten kuvausta. Mieleeni tuli vahvasti Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta

Ja vielä: kirjan loppuratkaisu lyö ällikällä. Itket viimeistään nyt.

_____________________________________
Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Alk. The Way The Crow Flies (2003)
Suom. Kaijamari Sivill
Tammi 2004
851 s.

8 kommenttia:

  1. Maisku, hieno kirjoitus! Niin samaa mieltä ja on kuin olisi itse kokenut tuon ...Pelkäsin aina, kenen nimen March sanoo, sillä olisihan se voinut olla...

    Nyt viimeistään minun on aika tehdä sinulle toinen susoitus: Ann-Maria MacDonald ja Armon yö. En ole vieläkään toipunut.

    Tässä:http://leenalumi.blogspot.fi/2016/01/ann-marie-macdonald-armon-yo.html

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos <3 Opettaja March - miten kylmäävä hahmo!

      Kiitos suosituksestasi, vähän ehdinkin jo ottamaan selvää, mitä muuta MacDonald on tehnyt. Nyt tekee mieli jotain vähän ohuempaa ja ehkä kevyempääkin, mutta pistän ehdottomasti Armon yön lukulistalle.

      Poista
  2. Oi hitto, minun on kyllä pakko lukea tämä! Kiitos Maisku innostuksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, suosittelen! Tämän kirjan maailma jää kyllä vahvasti selkärankaan.

      Poista
  3. Olen välillä tätä vilkuillut, mutta siirtynee nyt lopullisesti lukulistalle, erittäin lupaavanoloinen kipale:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, lämmin suositus! Tämä on hurja, villi, älykäs romaani.

      Poista
  4. Tätä on paljon kehuttu, mutten ole saanut luettua, ehkäpä nyt siirrän listalla ylemmäksi, kun tämänhetkinen tiiliskivi on saatu selätettyä, kerrot niin houkuttelevasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, uskon kyllä että tämä palkitsee, jos vain jaksat tarttua! Joidenkin tiiliskivien kanssa joutuu tosiaan vähän painiskelemaan, mutta tämän selättäminen ei tuottanut vaikeuksia. Tarina on sellainen, että jää muuten päähän pyörimään: huomaan miettiväni Linnuntietä yhä päivittäin, vaikka lukemisesta jo reilu viikko.

      Poista