31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste, osa 3. Margaret Atwood: Orjattaresi




Klassikkohaaste on täällä taas! 

Haasteen kolmatta kierrosta emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi. 

Itse ilmoittauduin mukaan haasteeseen hyvissä ajoin, ja valitsin luettavakseni Margaret Atwoodin vuonna 1985 ilmestyneen Orjattaresi-romaanin. Vaikka kirja ei ole iältään edes minun ikäiseni, se on ainakin omassa päässäni muotoutunut jo aidoksi (feministiseksi) dystopiaklassikoksi. 

Laitoin sanan feministinen sulkumerkkeihin, sillä odotin kirjalta vieläkin rajumpaa tai selvärajaisempaa feminismiä kuin mitä lopulta sain. Ylipäätään teos oli ehkä hillitympi kuin oletin. Sen kerronta ei missään vaiheessa "räjähtänyt", vaan pikemminkin myöntyi ja taipui - ja juuri sillä tavalla se onnistui herättämään minussa kauhun ja vihan.

***

Orjattaresi sijoittuu kuvitteelliseen Gileadin valtioon, joka on mitä ilmeisemmin ollut aiemmin Yhdysvallat. Vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan, sotakoneet pauhaavat ja valloittavat uusia alueita. Vääräuskoiset ja toisinajattelijat tapetaan ja heidän ruumiinsa ripustetaan näkyville muistutukseksi kaikille muille: Näin käy jos et tottele.

Vapaus ja sen riisto ovat kirjan painavinta tematiikkaa. Atwood näyttää, millainen on yhteiskunta, jossa ihmisellä ei saa olla enää omaa tahtoa, omia suunnitelmia, omia ajatuksia, omia haluja. Jossa esimerkiksi seksuaalisuutta kontrolloidaan niin rajusti, että ainoa hyväksytty syy harrastaa seksiä on lisääntyminen. Atwood ei alleviivaa eikä korosta, vaan ainoastaan näyttää: tällainen se on, mitä pidät?

Lukija tietysti miettii, miten tällainen yhteiskunta voi edes syntyä? Miksi ihmiset suostuvat siihen? Miten se voi olla mahdollista? Voisiko se olla mahdollista? Voimme ajatella natsismia, ehkä Pohjois-Koreaa, Saudi-Arabiaa, Yhdysvaltojen kiihkokristittyjä. Atwoodin kirjaa kuvataan utopiaksi, mutta kuinka utopiaa se lopulta on?

"Te olette tottuneet siihen, että kaikki on aivan tavallista ja jokapäiväistä, sanoi Lydia-täti. Tämä ei kenties juuri nyt näytä teistä sellaiselta, mutta kyllä se pian alkaa näyttää. Sitten se on ihan tavallista." (s. 51)


***

Orjattaret, martat, vaimot, säästövaimot, tädit, maan alle piilotetut prostituoidut - tällaisia rooleja on tarjolla naisille Gileadissa.

Ympäristökatastrofi on lähes tuhonnut ihmisten hedelmällisyyden, joten nuoret synnytysiässä olevat naiset ovat äärettömän arvokkaita - ja samaan aikaan juuri he ovat niitä, joiden elämää kontrolloidaan kaikkein rajuiten. He ovat orjattaria: naisia, joilla ei ole omaa nimeä. Naisia, jotka kulkevat komentajalta komentajalle. Naisia, joiden ruumiin toimintoja tarkkaillaan  ja mitataan äärimmäisen kiivaasti. Naisia, jotka ovat vain ja ainoastaan kaksijalkaisia kohtuja. Naisia, jotka pelastuvat lastensynnytysten kautta.

Minäkertojana toimii yksi tällainen orjatar, 33-vuotias Frediläinen. Hän on saanut nimensä sen komentajan mukaan, joka panee häntä tällä hetkellä.

Kerrontatapa tekee kirjasta hyvin yksityisen, intiimin ja rajatun. Oikeastaan läpi kirjan minulla oli tunne, etten tiedä tarpeeksi. Etten ymmärrä, mitä tuossa maailmassa oikein tapahtuu; miksi ja miten. Tämä on epäilemättä ollut Atwoodin tarkoituskin. Hän paljastaa lukijalle vain sen, mitä tuo yksi orjatar tietää, näkee tai kuulee - eikä se ole paljoa, sillä puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen on häneltä kielletty ja hän joutuu kulkemaan kaikkialla silmälappujen kanssa.

"Olemme oppineet näkemään maailman nopein ahdistunein hengenvedoin." (s. 46)


Photo by Chris Boland / www.chrisboland.com


Hedelmättömyydestä kärsivässä Gileadissa abortti on tietysti täysin kielletty toimenpide, kirosana, rajusti rangaistava teko. Luin Orjattaresia samaan aikaan, kun Puolan tiukentuvat aborttilait olivat jälleen uutisissa (esim. tämä HS:n juttu). En voi kieltää, etteivätkö vilunväreet olisi kulkeneet niskavilloistani kantapäihin saakka. 

Orjattaresi onkin äärimmäisen ajankohtainen kirja - ehkä jopa ajankohtaisempi nyt kuin ilmestyessään 80-luvulla. Siksi esitänkin vienon toiveen kustantamon suuntaan: kirjasta kaivattaisiin kipeästi uutta painosta. Edellinen painos on vuodelta 1998, ja esimerkiksi Helmet-kirjastossa sen harvat kappaleet ovat jatkuvasti lainassa ja varausjonoa on usein. 

***

Yhteenvetona: Orjattaresi on äärimmäisen psykologinen teos, joka tutkii enemmänkin ihmisten välisiä suhteita, pieniä eleitä ja ilmeitä, epäluuloja ja luottamusta kuin kaiken yllä pörräävää isoa valtakoneistoa. Se ottaa kantaa, mutta tekee sen hillitysti, lukijaansa luottaen. Ehkä jopa ironiaa hyödyntäen se kysyy, miten tyhmä - ja itsekäs - voi ihmiseläin ollakaan. 

"Parempi ei koskaan ole parempi kaikille, hän [komentaja] sanoo. - joillekuille se on aina pahempaa." (s. 274)


***

Bloggaajat linkkaavat klassikkopostauksensa tänään 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogissa olevan koontipostauksen alle. Nauttikaahan klassikoista!


Ps. Aiemmat klassikkohaastepostaukseni löytyvät täältä: 
Virginia Woolfin Mrs. Dalloway
Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia

__________________________________________
Margaret Atwood: Orjattaresi
Alk. The Handmale`s Tale (1985)
Suom. Matti Kannosto
Tammi 1998 (ensimmäinen suomennos v. 1986 Kirjayhtymä Oy:n julkaisemana)
396 s.

21 kommenttia:

  1. Kiitos muistini virkistämisestä! Hieno tartunta Atwoodin tekstiin! Luin kirjan (suomennoksen) ammoin aika tuoreeltaan, ja se teki valtavan vaikutuksen. Mainitset, että kirjan taitaa olla nyt ajankohtaisempi kuin ilmestyessään. Olen samaa mieltä, olemme nyt tietoisempia, mitä rooleja ja asemia naisilla on monissa totalitarismia hipovissa systeemeissä. Kyllä, klassikkoainesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Tuija! Orjattaresi on tosiaan hyvin ajankohtainen teos. Tiedätkö, luetaanko tätä kouluissa nykyään?

      Poista
  2. Kolme teosta olen Atwoodilta lukenut ja tästä pidin heittämällä eniten. Toivottavasti hänen tuotannostaan löytyisi vielä jokin tämän tasoinen romaani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, aika moni tuntuu sanovan samaa. Siis että ovat pitäneet eniten juuri tästä. Muista Atwoodin teoksista minua kiinnostaisi ainakin Nimeltään Grace. Oletko lukenut sitä?

      Poista
    2. Joo Nimeltään Grace oli ihan hyvä, vaikkei minulle mikään erityinen. Sama juttu Sokean surmaajan kanssa.

      Poista
  3. Tiedätkö Maisku, juuri viime kirjastoreissulla lainasin Orjattaresi! Olen innostunut Atwoodista hiljattain, hänen tyylinsä puree minuun. Orjattaresi kiinnostaa kovasti jo etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, jopas sattui. Kohahduttavia lukuhetkiä sinulla edessäsi <3

      Poista
  4. Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Luin Orjattaren muistaakseni pari vuotta sitten ja vieläkin kirjan tunnelma on eläväni mielessäni. Upea ja karmiva teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun emännöit! :) Orjattaresi on kyllä kirja, joka varmasti jää mieleen pitkäksi aikaa. Vahva tunnelataus.

      Poista
  5. Hieno teksti! Tätä Atwoodin kirjaa en ole lukenut, ja nyt mietin pystyisinkö edes lukemaan, vai raivostuttaisiko minua liikaa... Atwood on kuitenkin aivan mahtavan hyvä kirjailija, ja olisi hienoa saada jossain vaiheessa hänen koko tuotantonsa luettua, joten ehkäpä jonain päivänä nielen kiukkuni ja luen tämänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Kuten kirjoitinkin, tämä kirja on aika hiipivä ja hiljaisella tavalla karu. Siinä tapahtuvat asiat ovat kauheita ja raivostuttavia, mutta kerrontatapa auttaa siihen, ettei kiukku nouse ylitsepääsemättömäksi. Eli rohkaisen sinua lukemaan tämän!

      Poista
  6. Minulla on kesken Atwoodin Yli veden, ja se on ihan toisentyyppinen kirja on kuin Orjattaresi. Tätä kuvaamaasi kirjaa en ole (vielä) lukenut, mutta menee ilman muuta lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, tulenpa sitten lukemaan blogistasi, miltä Yli veden maistui. Orjattaresi on kirja, jota voin kyllä suositella!

      Poista
  7. Kylläpä innostit tuuppaamaan tätä nyt lukujonossa eteenpäin. Kirja on ollut hyllyssäni jo aikakausia, mutta en ole saanut aikaiseksi sen lukemista vaikka kiinnostus on suuri enkä ole lukenut Atwoodilta mitään. Kirjoitat houkuttelevasti ja sopivasti paljastaen, kuulostaa juuri sopivan kylmäävältä teokselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla munkin ensimmäinen Atwood - luulen myös, että tämä on häneltä se kirja, joka on eniten minun tyyppiseni. Mutta mistäs sitä tietää, ehkä jossain vaiheessa luen häneltä jotain muutakin. Kuten yllä jo mainitsinkin, Nimeltään Grace ainakin kiinnostaisi. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  8. No wow, mikä kirjoitus! Minulla Orjattaresi (enkunkielisenä tosin) kotihyllyssäni ja on pitänyt lukea se jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Jotenkin olen arkaillut sen lukemista, mutta voisinpa heittää arkailut harteiltani ja lukea pikimmiten, kunhan palaan kotiin.

    Olen Atwoodilta lukenut vain Nimeltään Grace ja se oli ihan kiintoisa, mutta melko tasainen: olisin kaivannut jonkinlaista huippua.

    VastaaPoista
  9. Todella kiinnostava kirja, kiitos tästä hienosta avauksesta :)
    Minusta tämä maailman kahtiajakautuminen pelottaa. Nuo aiheethan ovat olleet läsnä aina: naisten orjuuttaminen ja seksuaalisuuden rajaaminen. Herruus ja valtapolitiikka. Aborttikielto. Suomessahan se rajataan 22 viikkoon ja sitten 23 viikkoiset selviävät elämään. Aika paha minusta. Kun taas Yhdysvaltojen eri osavaltioissa on omat käytäntönsä. Joissakin sikiön voi abortoida niin kauan kuin se on vatsassa, että jotain sielläkin pitäisi tehdä, että järki tulee siihen asiaan.
    Abortti on minulle herkkä asia, koska omat poikani syntyivät 29 viikolla ja selvisivät hienosti.
    Mitä talebanit tekivät Afganistanissa. Kielsivät tyttöjen koulunkäynnit. Maa taantui 100 vuotta taaksepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Mai :) Tosiaan, nämä aiheet eivät ole ainakaan vähentyneet viime vuosina, valitettavasti.

      Ymmärrän näkökulmasi aborttiin - itse tarkastelen sitä ehkä sen kautta, mikä on naisen oikeus omaan ruumiiseensa. Jos nainen pakotetaan synnyttämään lapsi, joka on saanut alkunsa vaikka raiskauksesta, niin onhan se nyt aivan hirveää.

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  10. Luin tämän joskus hamassa menneisyydessäni ja muistelisin kyllä vaikuttuneeni. En tiedä, mikä siinä on, kun en enää nykyisin saa millään itseäni lukemaan Atwoodia. Ainakaan se vika ei ole hänen kirjoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on jännä, että jotakin kirjailijaa ei vaan tule luetuksi - ei vaan ole sellaista poltetta. Vaikka Orjattaresi oli hieno, en varmaankaan ole syöksymässä heti Atwoodin muihin teoksiin.

      Poista