12. syyskuuta 2016

L. Onerva: Mirdja


Syksy.
Lukupiiri.
Kesällä luettu klassikko.
L.Onerva.
Mirdja.

Mielenkiintoista, haastavaa. Olen ylpeä, hämmentynyt.

***

Tänään lukupiirimme palaa kesälaitumilta, ja keskustelemme L. Onervan esikoisromaanista Mirdja, joka on ollut ikuisuuden lukulistallani ja jonka siis nyt olen lukupiirin innoittamana viimein lukenut. 

Mirdja on haastava, poukkoileva, varsin draamallinen romaani naisesta nimeltä Mirdja, joka etsii itseään porvarillisen yhteiskunnan vaatimusten puristuksessa. Hän kysyy, millainen nainen voi ja saa olla - hän kysyy sitä itseltään ja miehiltä, joita hän tapaa; miehiltä, jotka järjestään jumaloivat häntä. 

Mirdjan selän takana supistaan, hänen moraaliaan kauhistellaan. Nykynainen lukee tätä suupieli hieman ylöspäin taipuneena, mutta samaan aikaan sydän pamppaillen, tunnistaen, samaistuen.

Mirdja on rohkea. Hän on itsekäs. Hän on häilyvä. Hän on epävarma. Hän on epäkunnioittava. Hän on yksin. Hän on vahva.

Mirdjan identiteetti hajoilee, hänestä on vaikea saada otetta. Onerva kirjoittaa Mirdjalle lukuisia eri rooleja, mutta läpi kirjan säilyy yksi: uskollisuus itselle. Mirdja taistelee kaikkia niitä odotuksia ja vaatimuksia vastaan, joita yhteiskunta naiselle asettaa. Hän kapinoi yksiavioisuutta ja avioliittoa vastaan, hän väheksyy auktoriteetteja ja poroporvareita, hän nousee lavalle, on taiteilija. Hän lehahtaa sängystä sänkyyn, nauttii hetkistä, silmänräpäyksistä. Hänelle elämä on mosaiikkiteos; ei mikään yksi iso möhkäle.

"Lasketko sinä rakkauden suuruuden pituusmitoissa ja elämän arvon vuosimäärien mukaan? Eikö yksi päivä voi olla suurempi kuin kymmenen vuotta ja yksi hetki todellista rakkautta sisällöltään parempi kuin tuhat valheellista?" (s. 45)

Ilmestyessään vuonna 1908 Mirdja sai varsin nihkeän ja paheksuvan vastaanoton. Pirjo Lyytikäisen kirjoittamassa esipuheessa (vuoden 2002 painos) kerrotaan, että naislähetystö vieraili Onervan luona ja nuhteli tätä yleisen moraalin ja sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta. En tiedä, miten Onerva nuhteluihin suhtautui, mutta haluan ajatella, että hän nauroi, nauroi suu ammollaan.

Vaikka nautin teoksen rohkeudesta ja eittämättä myös feministisestä vireestä, koin välillä myös puistatuksia. Onerva rakentaa Mirdjasta jonkinlaisen erityisyksilön, erityisnaisen. Mirdja on "sukupuolensa ulkopuolella", hän on erilainen kuin kaikki muut naiset, poikkeus säännöstä. Onerva ei haasta ajatusta ns. perusnaisesta tai -naiseudesta: hän tuntuu hyväksyvän sen, että valtaosa naisista on heikkoja, tunteellisia, miehelle alistuvia. Vain Mirdja on intelligentti kuin mies - vain Mirdja on sellainen nainen, jonka kanssa mies voi olla myös ystävä.

Harmistuin myös siitä, että lopulta Mirdjan kohtalona on mielisairaus. Sekö on ainut tie naiselle, jonka sydän on taiteilijan ja jonka suurin kaipuu on kohti vapautta?

Ja mietin sitäkin, miksi Onerva on päätynyt tekemään Mirdjasta orvon; sedän kasvattaman. Tuliko Mirdjasta tällainen "outolintu" siksi, että hänen vanhempansa katosivat taivaan tuuliin? Siksi, ettei hän koskaan saanut ns. naisen mallia? Koska kuten Mirdjan ystävä, kapakkafilosofi Rolf Tanne sanoo:

"Kysy pikemmin: miksi ovat ihmiset lisäksi niin perin typeriä, että he uskovat omiin valheisiinsa. Ja minä vastaan silloin: siksi että kasvatus on naisen käsissä. -- Sinä Mirdja, sinä olet poikkeus heidän joukossaan, sinä varhaiskypsä ajatus-olento, joka uskallat katsoa totuutta silmiin. Mutta kiitä siitä kohtaloa, kun se on säästänyt sinut naisen vaikutukselta." (s. 29)

Mirdjan kieli on maalailevaa ja paikoin hyvin paatoksellista. Tunteet ovat isoja, dialogi nykylukijan silmin epäuskottavaa ja hilpeääkin. Rakenteeltaan teos on kuitenkin moderni; se heiluu ja haahuilee, se tekee aikahyppäyksiä, kokeilee erilaisia muotoja. Mietin Mirdjaa lukiessani paljon Anja Kaurasen esikoisteosta Sonja O. kävi täällä ja toisaalta myös mm. Anaïs Niniä ja Erica Jongia

Nainen, joka etsii häpeilemättä identiteettiään, vapauttaan ja seksuaalisuuttaan ei ole koskaan turha aihe taiteessa.

__________________________________
L. Onerva: Mirdja
SKS 2002 (1. painos 1908)
364 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti