20. syyskuuta 2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus



Viime viikot ovat olleet melko kiireisiä, uudet kuviot töissä ovat venyttäneet päiviä ja mieltä. Sen vuoksi lukeminenkin on ollut hitaampaa, entistäkin hetkittäisempää. 

Luin Riitta Jalosen Kirkkaus-romaania (ensimmäinen lukemani Jalonen muuten!) pitkään, hiljaa hiipien ja lyhyinä rykäyksinä. Ohitin varmasti paljon tärkeää, koska mieli seikkaili muualla - ja sitten taas toisaalta jäin kiinni yksittäisiin lauseisiin ja ajatuksiin: luin niitä uudelleen ja uudelleen ja ajattelin, että juuri näin, tässä on kaikki, juuri näin minäkin sen tunnen

Kirkkaus on romaani tai jonkinlainen fiktiivinen elämäkerta uusseelantilaisesta kirjailijasta nimeltä Janet Frame (1924-2004). Tuottelias Frame on kirjoittanut vaikka mitä ja vielä 2000-luvun alussa hän keikkui mukana Nobel-veikkauksissakin - tästä huolimatta häntä ei ole suomennettu lainkaan, enkä minäkään ollut kuullut koko tyypistä ennen tätä Jalosen kirjaa. Kurkkaus Helmet-hakuun onneksi paljastaa, että kirjastosta on saatavissa aika mukavasti hänen teoksiaan englanniksi. Kannattaisikohan aloittaa esikoisromaanista Owls Do Cry

Laitan tähän väliin muutaman sitaatin, joihin jäin lukiessani kellumaan.

"Omaa voimaa suojelee kaikkein eniten ympäristössä vallitseva hiljaisuus." (s. 83)

"Käsikirjoitus lepää hytissä, en jaksa edes katsoa sitä. Silti kirjoittaminen on koko ajan olemassa, se elää sisälläni, vaikka en pitäisi kynää kädessä ja kirjoittaisi mitään muistiin." (s. 319)

"Junan ikkunasta poimin maiseman kappaleita kuin kehystettyjä kuvia. Ajattelen, että niitä minä katson yksin eikä kukaan ole olkani takana sanomassa, miten maisema on nähtävä." (s 324)


Jalonen kirjoittaa kirjoittamisesta. Kirjoittamisen pakosta. Siitä, miten kirjoittamisesta tulee pakotie - ja tie omaan onneen; tie omannäköiseen elämään. Sitä kirjoittaminen oli Framelle, jonka lapsuudessa siskoja hukkui ja köyhyys oli niin totaalista että hampaatkin mätänivät suuhun. Kirjoittaminen oli Framelle myös pelastustie täysin mielivaltaisesta hoidosta, jota hänelle annettiin uusseelantilaisessa mielisairaalassa. Hän välttyi täpärästi lobotomialta, koska lääkäri tajusi Framen olevan lahjakas kirjoittaja.

Jalonen kirjoittaa myös (erityis)herkkyydestä ja introverttiydestä sanomatta kuitenkaan koskaan näitä sanoja ääneen. Pienin kuvauksin hän piirtää Janet Framesta ihmisen, joka rakastaa rauhaa, yksinoloa, hetkiä jolloin kukaan ei vaadi häneltä mitään. Nämä kuvat olivat koskettavia, samaistuttavia. 

Frame kantaa mukanaan menneisyyttään, siitä hän ammentaa kaikki tekstinsä, siitä hän muovaa tarinansa. Hänen mielikuvituksensa laukkaa, mutta lopulta se palaa aina menneeseen, perheeseen:

"Jos lähtisin takaisin, vastassa olisivat Myrtle, Isabel, äiti ja isä ja June ja Geordie. He kaikki ovat moninkertaisesti olemassa, koska he ovat menneessä ja nykyisessä ja tulevassa. Kirjoittaessani kierrän ympyrää heidän ympärillään, teen matkaa joka ei ala eikä pääty koskaan." (s. 297)


Kirkkaus on kirja, jonka voisin ajatella lukevani vielä uudelleenkin. Sen vahvuus on hetkissä, tunnelmassa, siinä miten voimakkaana Framen hahmo nousee esiin. 

Viehätyin myös kirjan rakenteesta ja pohdinkin useaan otteeseen, millainen Jalosen kirjoitusprosessi on mahtanut olla: onko se pulpunnut samalla tavalla kuin lopullinen teksti? Ovatko nykyhetki ja menneisyys limittyneet jo kirjoitushetkellä näin saumattomasti toisiinsa ja jopa ryöpynneet toistensa päälle vai ovatko aikatasot sekoittuneet vasta leikkaamisen ja liimaamisen kautta? Lopputekstissään Jalonen avaa hieman kirjan taustoja, ja selvää on, että Kirkkaus on ollut tekijälleenkin aivan erityinen työ.

_______________________________
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016
352 s.


4 kommenttia:

  1. Tämä kirja on TBR-listalla ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Liityimme lukijaksi :)

    Tommi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tommi, tämä oli tosiaan varsin kiintoisa kirja. En tosin suosittele lukemaan kiireessä, vaan kaikessa rauhassa.

      Kiva, että liityitte lukijoiksi. Mä tein samoin :)

      Poista
  2. Samastun tuohon, mitä kerrot mielen seikkailusta. Mielentila ei silti vienyt pohjaa pois Kirkkaudelta. Romaani herättää ajatuksia ja tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, joo mieli se vaan seikkailee. Olenkin aloittanut mindfulness-harjoitteet, jotta ihan ei niin kovasti seikkailisi :) Mutta Kirkkaus oli hieno lukukokemus yhtä kaikki!

      Poista