25. syyskuuta 2016

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki

"Jos sä tietäisit, mitä ja miten mä olen elänyt, niin sä et ihmettelis enää mitään. Kato nyt ympärilles, nämä ihmiset tässä, venäläiset - ei ne tiedä elämästä mitään. Ne käy koulunsa, menevät töiihin ja kuolevat pois. Ei nää tiedä mitään ulottuvuuksista... Nää kuvittelee, että maailma on kolmiulotteinen, mutta ehei... Mä sanon, että maailma ja elämä on kaksi potenssiin se, mitä tavalliset ihmiset kuvittelee päässään. Se on totuus." (s. 77)


Rosa Liksomin novellikokoelma Yhden yön pysäkki voitti J.H. Erkon palkinnon vuonna 1985. Se oli siis ilmestymisvuotensa paras esikoisteos. Tai ainakin räävittömin, railakkain, riettain ja rohkein esikoisteos. Ehkä voimme jopa heittää etumääritteen hittoon ja sanoa vaan teos.

Yhden yön pysäkillä elämä on rajua ja kovaa. Ikinä et tiedä, mistä heräät ja kenen kyljestä. Kuka makaa sun päällä, kuka lyö sua turpaan, kuka vetää ittensä keinuun ja kuka joutuu seuraavaks boseen. 

Maisemat vaihtuu, mutta sama meno säilyy. Liikkeelle lähdetään Helsingistä (Steissi, kaivopiha, steissi), sitten puikkelehditaan Köpiksestä Moskovan kautta Barcelonaan (Euroopan eteisaula) ja kivutaan lopulta Lapin perukoille - päiviin, jolloin pakkasta on aina yli kolmekymmentä celsiusta (67 astetta pohjoista leveyttä). Kokoelman päättää neljän novellin rykelmä (Neljä variaatiota), jossa yksinäisyys hengittää raskaasti ja kosketukset tuntuvat vääriltä.

Ensimmäinen ajatukseni: pirun hauskaa.

Toinen ajatukseni: hemmetin synkkää.

Kolmas ajatukseni: mä haluun lisää. 

Liksomin lyhyet novellit laukkaavat eteenpäin ja nopeaan loppuunsa kuin pillastuneet hevoset. Niissä ei ole mitään liikaa, ne eivät pyytele anteeksi keneltäkään, ne eivät häpeile millin vertaa.

Henkilöhahmot ovat vereslihalla, yksinäisiä, takertujia, elämän heittopusseja. Välillä sympatiaa heitä kohtaan joutuu kaivelemaan perstaskusta, välillä hautakuopasta. Ja sitten se lätkäistään nenänvartta vasten niin että risahtaa: näin käy esimerkiksi novellissa Se päivä alkoi lievällä länsituulella, jossa parisuhdeväkivallan uhri kertaa illan tapahtumia:

"Se seisoi lattialla ku marmoripatsas ja sylki mun päälle. Se oli ku elukka. Mä en liikahtanutkaan. Mä seisoin ja halveksin sitä. Se sylki, huusi, löi ja potki. Mä kaaduin lattialle, se nosti mut ylös ja räivi pitkin seiniä niin ett laasti rapisi. Mä en itkenyt. Mä yritin suojella käsillä kasvojani, sillä plastiikkakirurgiset toimenpiteet on meikäläiselle mahdottomuus. Sitä jatkui aikansa. Sitt se sammui uupuneena ja tyydytettynä sänkyyn. Mä nuolin haavojani muutaman tunnin ja nukahdin sen viereen." (s. 14-15) 

Yksi asia, mistä pidin aivan erityisesti näissä novelleissa, oli yllättävyys. Liksom läpsyttelee lukijaa poskelle, nauraa räkäistä nauruaan (jos olette joskus kuulleet Rosa Liksomin naurun, tiedätte mitä tarkoitan) ja keikauttaa koko tarinan päälaellaan novellin viimeisessä virkkeessä. Hieron poskeani ja hymyilen pullamössöt suussa.

Luin Yhden yön pysäkin pokkaripainoksena, jonka toisella puolella on Liksomin seuraava novellikokoelma Unohdettu vartti (1986). Ei tarvitse siis kuin kääntää kirja nurin ja toiveeni toteutuu: mä saan lisää.

Haluan päättää tämän postaukseni vielä sitaattiin, joka löytyy Yhden yön pysäkiltä heti nimiösivun jälkeen:

"Kaikki on nastaa koska mikään ei ole tylsää."

Siinäpä miettimistä loppuillaksi.

_________________________
Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki
WSOY 2012 (1. painos 1985)
141 s.

4 kommenttia:

  1. Ah, heti tuo kirjan kannessa oleva teksti herätti mielenkiinnon ja kun luin kirjoituksesi, mietin että miksen ole jo lukenut tätä kirjaa?! Wou. Mua kiinnostaa tämmöset räävittömät kirjat tosi paljon ja uskon, että pitäisin tästä. Hieno bloggaus, kiitos siitä! Hankin tämän kirjan jostakin.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos! Ja kiva, että kiinnostuit :) Mäkään en ole Liksomia hirveästi lukenut, mutta sen mitä olen niin voin vaan sanoa: huisia! Mieletön vauhti ja kieli, tykkään tosi paljon.

      Poista
  2. Liksom on lempparikirjailijani, yksi niistä, mutta jestas miten hän osaa kirjoittaa novelleja, vau ja Hytti nro 6 oli myös sitä rempseää tyyliä. Minä nautin koko matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, vau nimenomaan :D Käynnistelen juuri omaa matkaani Hytti nro 6:n parissa - eiköhän siitä hyvä tule.

      Poista