19. lokakuuta 2016

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi


- Luen Oscar Wilden klassikkoa Dorian Grayn muotokuva vuodelta 1891. 
- Googlaan Claude Monet`n lumpeita.
- Suunnittelen sunnuntaivierailua Helsingin Talvipuutarhaan.
- Teen varauksen J.-K. Huysmansin teokseen Vastahankaan.


Kaikesta tästä syksyn toimeliaisuudestani kiitän Anna-Kaari Hakkaraisen kolmatta romaania Kristallipalatsi, joka on taidokas, sivistynyt ja inspiroiva tutkielma identiteeteistä ja niiden rakentamisesta. Siitä, mitä me olemme ja mitä me yritämme olla. Siitä, mikä on esitystä ja mikä totta. 

Nautin Kristallipalatsista suunnattomasti ja ehdinkin jo julistaa sen Instagramissa kenties vuoden parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi. Luin kirjan jo reilu viikko sitten, mutta siitä bloggaaminen on tuntunut vaikealta: samaan aikaan kun olen kaivannut kiivaasti muiden lukijoiden näkemyksiä kirjasta, olen halunnut pitää sen vielä hetken vain itselläni - makustella, pohdiskella. Kristallipalatsin henkilöt uiskentelivat myös uniini, mitä tapahtuu vain erityisen vaikuttavien kirjojen kohdalla.

Hakkarainen pyörittää tarinaa eri näkökulmien kautta. On minäkertoja, joka tutkii Oscar Wilden (1854-1900) käsityksiä taiteesta ja estetiikasta ja miettii, miten esteetikon elämä on reilun sadan vuoden aikana muuttunut. Onko kauneus yhä samanlaista kuin se oli Wilden aikaan? 

Tutkimuskysymyksensä (ja myös erään miehen) johdattelemana minäkertoja päätyy selaamaan muotiblogeja, joissa elämä näyttää aina virheettömältä: valotus on aina oikea, pöydällä on aina tuore kimppu kukkia, croissantit lepäävät pienessä punoskorissa liinaan käärittyinä, jalkoja koristavat Christian Louboutin korkokengät. 

Samaan aikaan kun tutkija paheksuu tällaista materialismia ja itsensä korostamista, hän huomaa jääväänsä koukkuun: vierailevansa erityisesti yhdessä muotiblogissa yhä uudelleen. Tuon blogin nimi on Dora G:n muotokuva - jälleen viittaus Wildeen, josta tulee lopulta tutkijalle paitsi tutkimuskohde, myös jonkinlainen kaunokirjallinen pakkomielle tai pakopaikka: yksi tarinapolku Kristallipalastissa onkin nuoren Oscar Wilden tarina - tarina siitä, miten keikarina tunnettu Wilde teki omasta elämästään ja persoonastaan täydellisen performanssin.

Hakkarainen sitoo Wilden ajatukset nokkelalla tavalla nykyaikaan, josta voisimme käyttää myös termiä performatiivisuuden aikakausi: barokki, renessanssi, performanssi, mitä noita nyt on. Wilde brändäsi itsensä jo ennen kirjallista läpimurtoaan, ja myös nykypäivänä brändäys ja esillä olo on kaikki kaikessa: jokainen hetki nähdään mahdollisuutena uuteen some-päivitykseen. Bloggaajat saattavat hyvinkin olla nykyajan dandyja.

Omat näkökulmansa Kristallipalatsissa saavat vielä bloggaaja Dora sekä Pauliina, joka haluaisi elää niin kuin suositut muotibloggaajat. Moniäänisyys toimii kirjassa hyvin ja mahdollistaa myös salaperäisyyden: kuka lopulta on kuka? Millaista kenenkin elämä oikeasti on? Ovatko tuoksukynttilät, vaaleat pinnat ja virheetön iho sittenkin pelkkää silmänlumetta?

Se, mistä viehätyin tässä kirjassa ehkä kaikkein eniten, on se, miten älykkäästi, tarkkanäköisesti - ja paikoin myös äärimmäisen hauskasti - Hakkarainen käsittelee lifestyle-blogeja sekä nykymaailmaa, joka ko. blogeja synnyttää ja ylläpitää. Läpi kirjan kulkee tarina siitä, miten Dora saa kustannussopimuksen, mutta sen sijaan, että hän ottaisi ja kirjoittaisi sopimuksen edellyttämän kirjan, hän alkaa suunnitella kuumeisesti kirjan julkkarijuhlia:

"Jos hän sittenkin vuokraisi juhlia varten purjelaivan? Kaikilla valkoiset vaatteet ja laiva veisi heidät johonkin lähisaareen, jossa kallioille olisi rakennettu valtaisa picnicbrunssi valkoisille pellavaliinoille. Mansikoita ja vadelmia, mintunlehtiä ja kuohuviiniä, naisten hiukset liehuisivat tuulessa ja ulappa olisi tyyni." (s. 76)

Tärkeintä kun on aina se, miltä asiat näyttävät - ja se, että kommenttien ja tykkäyksien virta ei ikinä lopu. Kuvaavaa on tämäkin lainaus: "Ihminen rakentaa omaa tarinaansa ja lopulta elää sitä niin kovin vähän." (s. 316)

Anna-Kaari Hakkaraisen edellinen romaani Purkaus (2014) oli hieno kirja. Kristallipalatsi on jo lähellä täysosumaa. 

______________________________
Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
Tammi 2016
345 s.


11 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa. Esikoiskirja Purkaus ei miellyttänyt minua ihan kympillä, mutta tykkäsin hahmoista ja siitä millaisia maisemia Hakkarainen maalaili. Olen vielä kahden vaiheilla lisäänkö tätä lukulistaan. Mutta luultavasti lisään koska olen jotenkin utelias lukemaan mihin suuntaan hän on lähtenyt kirjailijana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kannattaa lukea jos yhtään kiinnostaa :) On monella tavalla hyvin erilainen kirja kuin Purkaus (joka ei muuten ole esikoinen - Hakkaraiselta on ilmestynyt Verkko-niminen romaani v. 2011. En ole sitä lukenut). Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Hups, selitän ihan omiani! Hyvä kun korjasit. (:

      Poista
  2. Ooh! Ystäväni luki Kristallipalatsin viikko, pari sitten, ja kehui kirjaa niin, että ajattelin että tämähän täytyy lukea. Ja nyt tämä sinun upea tekstisi houkuttelee kirjan pariin vielä potenssiin sata. Minusta on aina jotenkin upeaa, kun kirjassa yhdistyvät onnistuneesti historia ja nykyaika, taidokas kieli ja viisaat ajatukset, ja Kristallipalatsi kuulostaa koko lailla mainiolta kokonaisuudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sari, kiva jos sain houkuteltua sut tämän upean kirjan pariin! Hakkarainen onnistuu käsittelemään sinänsä pinnallista(?) aihetta äärimmäisen syvällisesti. Hän hyödyntää hienosti taiteen ja kirjallisuudenkin tuntemustaan tässä romaanissa. Ja kieli, sekin on taidokasta. Sinua odottaa lukunautinto :)

      Poista
  3. Tämä on jotenkin samalla kertaa niin ihana, piikikäs, tarkkanäköinen ja mnonipuolinen kirja. Ihastuin samoin ja, aika hauskaa, mietin juuri että menisin käymään kasvitieteellisessä puutarhassa ja lukisin Dorian Grayn muotokuvan. Lontoon-matkakin odottaa (en sentään ostanut lippuja tämän kirjan innoittamana, vaan aiemmin :D ) ja kuvittelin, että menen katsomaan Kristallipalatsia, mutta sitähän ei ole ollut olemassa enää vuosikymmeniin.

    Tämä Hakkaraisen kirja antoi paljon ajateltavaa - ja nautin Kristallipalatsin lukemisesta monestakin syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä adjektiiveja, Katja! Aloitin Dorian Grayn muotokuvan heti Kristallipalatsin jälkeen ja kirjat keskustelevat upeasti keskenään - suosittelen!

      Ja ihanaa Lontoon-matkaa! Vaikka Kristallipalatsia ei siellä enää olekaan, olen aika varma, että jotenkin tämä kirja pyörii mielessäsi matkan aikana :)

      Poista
  4. Minuakin tämä on varovasti alkanut kiinnostaa, vaikka ensiajatus olikin että tätä nyt ei ainakaan tarvitse lukea. Tuo lifestyle-blogimaailma kun liippaa ehkä hieman liiankin läheltä omaa kokemusmaailmaani, kun tuntee sen henkilökohtaisesti, on jotenkin hassu ajatus sukeltaa fiktiiviseen romaaniin sen parissa. Ja sitten taas toisaalta kiinnostaa miten sitä käsitellään, sillä vielä tälläkin viikolla sain eräältä vanhalta kouluaikaiselta ystävältäni viestin, miten kadehdittavan kaunista ja onnellista elämää tunnun elävän - ihan siis ainoastaan instagram-feedini perusteella. Ja sen todellisuusperähän tosiaan sitä totisinta totta onkin. :D Ehkä tähän aiheeseen olisikin hauska hypätä ihan vain seuraajaksi ja ulkopuoliseksi lukijaksi, ja antaa tälle kirjallekin mahdollisuus sitä vielä avartaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kannattaa lukea. Itse en ainakaan kokenut, että tässä olisi irvailtu tai kritisoitu lifestyle-blogeja sinänsä. Enemmänkin kirja pohdiskelee sitä maailmaa, joka synnyttää tällaisen kulttuurin.

      Ja joo, kauniit instakuvat tuskin kertovat koko totuutta kenenkään elämästä. Mutta koukkuun niihin on helppo jäädä 😊

      Kiitos kommentista!

      Poista
  5. Maisku, ihan ensiksi haluan sanoa, että sinun tekstisi on ihana, hivelevä ja erinomaisesti Kristallipalatsia kuvaava. Bravo!

    Juuri eilen kommentoin, että olisi kiinnostavaa lukea KP uudestaan, kun Dorian Grayn muotokuva olisi tuoreessa muistissa. Aineksia tässä teoksessa on paljon ja tämän jälkeen pioneilla ja lumpeilla on ihan omat merkityksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos kauniista sanoistasi! Sain eilen Dorian Grayn muotokuvan luettua, ja tosiaan oli kiinnostavaa lukea nämä kirjat peräkkäin. Hakkarainen on kyllä Wildeensä hyvin perehtynyt, hienoa keskustelua kirjojen välillä. Kiitos kommentistasi!

      Poista