5. lokakuuta 2016

E-lukupiirissä Pajtim Statovcin Tiranan sydän



Elisa Kirjan ja Helmet-kirjaston yhteinen Epos e-lukupiiri on pyörähtänyt jälleen käyntiin! Jos Epos on vielä ihan outo juttu, lisäinfoa löytyy vaikkapa tästä jutusta

Jatkan siis lukupiirin vetäjänä ja minulla oli näppini pelissä, kun valitsimme syksyn ensimmäistä Epos-kirjaa. 

Pajtim Statovcin Tiranan sydän on niin moniteemainen ja -paikkainen teos, että se synnyttää taatusti paljon keskustelua ja ajatuksia - ja epäilemättä myös ihmettelyä ja kysymyksiä. Kun asiasanoitin (ks. tunnisteet tekstin lopusta) tätä bloggausta, tajusin todella, miten laaja romaani Tiranan sydän on - miten monelta kantilta sitä voi tarkastella.

Kokoonnumme jutustelemaan kirjasta huomenna upeaan vastaremontoituun Töölön kirjastoon. Tilaisuus on kaikille avoin.

***

Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia (2014) voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon ja menestyi hienosti myös maailmalla. Käännösoikeudet on myyty yhteentoista maahan. 

Tiranan sydän jatkaa tietyllä tapaa Kissani Jugoslavian viitoittamaa tietä: teemoissa ja miljöissä on paljon samaa, keskiössä on oman itsen ja identiteetin etsintä, yritys sopeutua uuteen paikkaan, vieraaseen kieleen. Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne on rajua, riipivää.

Silti Tiranan sydän seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Se on itsenäinen ja kokonainen romaani, valtava taidonnäyte nuorelta kirjailijalta. Kieli on voimakasta, paikoin jopa raakaa. Kirjan ensimmäinen luku hengästyttää aivan fyysisesti: sen pitkät virkkeet laittavat mielen laukkaamaan ja sen salaperäinen kertojanääni herättää uteliaisuuden. On pakko tietää kuka hän on - ja niin lukija on koukussa, ja hän sukeltaa pää edellä 1990-luvun alun Tiranaan.

Kirjan keskushenkilöinä on kaksi nuorta albaanimiestä, Bujar ja Agim. Jos osaisin, kertoisin heistä tässä lisää, mutta en osaa. En lopulta tiedä heistä juuri mitään, en tiedä kumpi on kumpi, mikä on totta ja mikä keksittyä. Tiedän vain sen, että heidän kotimaansa oli levoton ja näköalaton, tulevaisuus 1990-luvun Albaniassa näytti mustalta putkelta ilman pienintäkään valonliekkiä. Ja jos vielä satuit olemaan poika, joka tunsi olevansa tyttö, asioissa ei taatusti ollut kehumista.

Niinpä Bujar ja Agim lähtevät pakomatkalle. He haaveilevat Euroopasta, jossa kaikki on helpompaa ja jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä. Pohjoismaista, joissa ihmisten ongelmat ovat kärpäsenpaskan kokoisia:

"Millaisia ruotsalaiset ovat aamuisin?" Agim kysyi ja korjasi päänsä alle asettamansa takin asentoa.
"No?"
"Heitä harmittaa ihan hirveästi, koska heidän täytyy mennä töihin tienaamaan rahaa kahdeksaksi tunniksi."
- -
"Hei", hän sanoi taas ja laski sormensa ranteelleni. "Mitä suomalainen murehtii illalla ennen nukahtamistaan?"
"No?", kysyin taas ja katsoin hänen ohuita, kuun hopeoimia sormiaan ja tunsin korvissani oman sydämeni sykkeen.
"Apua, suomalainen sanoo, seitsemän tuntia aikaa herätykseen." 


Alkaa vaeltaminen maasta ja kaupungista toiseen. Ollaan Roomassa, Berliinissä, Madridissa, New Yorkissa ja lopulta myös Helsingissä. Minäkertoja yrittää epätoivoisesti löytää oman paikkansa, yrittää ehkä hetkittäin sopeutuakin vallitseviin olosuhteisiin ja odotuksiin, mutta mikään ei toimi, koska totuus pakenee häntä. Hän kieltää kotimaansa, hän kieltää juurensa. Eikä pelkästään kiellä - hän myös häpeää.

"Voin valita mikä olen, voin valita sukupuoleni, voin valita kansallisuuteni ja nimeni ja syntymäkaupunkini yksinkertaisesti avaamalla suuni. Kenenkään ei ole pakko olla se ihminen joksi on syntynyt, vaan itsensä voi koota kuin palapelin."

Identiteetin pohdinta on toki kirjallisuuden vahvaa perustematiikkaa, mutta Statovci nostaa sen erityisen teräväksi vuolletun tikun nokkaan. Hän pyörittelee tuota tikkua sormenpäidensä välissä, tarkkailee sitä joka kulmasta ja kysyy: onko identiteetti mitään muuta kuin pelkkää häilyvää sumua? Onko se asia, jonka me voimme itse rakentaa alusta loppuun? Onko se jotain, mitä voimme muunnella loputtomiin vain kertomalla yhä uusia tarinoita itsestämme?

Ja minä mietin, miten mukavaa se olisi.

Ja miten kurjaa, miten pohjattoman surullista.

Tiranan sydän on rohkea puheenvuoro myös transsukupuolisuudesta, mitä ei vielä ihan hirveästi ole suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty. Nopeasti mieleeni tulevat Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta, Otto Lehtisen Wurlitzer ja Marja Björkin Poika. Statovci kuvaa monen eri kohtauksen kautta sitä, miten transsukupuolinen joutuu pelkäämään "paljastumista", miten ihmisten katseet vuolevat, miten jotkut yrittävät myös hyötyä tuosta "friikkiydestä". 

Silmiä avaavaa, hurjaa, kipeää.


***

Tiranan sydän oli muuten kirja, joka minun täytyi kahlata uudelleen läpi heti ensimmäisen lukukerran jälkeen. Pidän siitä, että tulen lukijana vedätetyksi - ja Tiranan sydän kyllä tosiaan teki niin. Kannattaa lukea MYÖS sen takia.


_____________________________
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava 2016
271 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti