27. marraskuuta 2016

Kaksi kirjaa Nigeriasta: Kalamiehet ja Kaikki hajoaa




Epos e-lukupiirin tämän syksyn viimeisenä kirjana luimme nigerialaisen Chigozie Obioman (s. 1986) esikoisromaanin Kalamiehet, joka on niittänyt maailmalla rutkasti mainetta ja palkintoja. Kirja kipusi muun muassa Man Booker Prizen ja Guardian First Book Awardin finaaleihin.

Kalamiehet viittaa - monien muiden nigerialaisten nykyromaanien tapaan - useasti Chinua Acheben vuonna 1958 ilmestyneeseen klassikkoteokseen Kaikki hajoaa. Vaikka minulla on ollut englanninkielinen Things Fall Apart hyllyssäni vuosia ja suomennoskin siitä saatiin parisen vuotta sitten, otin ja luin kirjan vasta nyt Kalamiesten innoittamana.


Välissä sata vuotta

Obioman Kalamiehet sijoittuu pääosin vuoteen 1996, Acheben Kaikki hajoaa 1890-luvulle. Vuonna 1996 Nigeria voitti jalkapallon olympiakultaa, sata vuotta aiemmin maa pyristeli siirtomaavallan kurimuksessa. 

Siinä missä Kalamiehissä on itsestään selvää, että jokainen järkevä ihminen käy sunnuntaisin kirkossa, Kaikki hajoaa -romaanissa valkoisen miehen uskonopeille nauretaan ja pyöritellään päätä.

Molemmissa teoksissa yksilöiden elämänpolkua määrittää kuitenkin chi eli henkilökohtainen jumala. Igbojen uskomuksen mukaan jokaisella on oma chi: jos chi on heikko, ihminen sairastelee ja joutuu helposti onnettomuuksiin. Jos chi on vahva, ihminen kipuaa klaanissaan korkealle ja elää paksusti. Se, voiko omaan chi`hinsä vaikuttaa mitenkään, jää mysteeriksi. 

Ehkä se on kohtalo. Yhtä vääjäämätön kuin kosto.


Kostamisesta

Kalamiehissä kerrotaan Agwun perheestä, jossa isä heiluttaa ruoskaa ja äiti vahtii lapsiaan kuin haukankasvattaja. Teini-ikää kohti kulkevat veljekset Ikenna, Boja, Obembe ja kertojana toimiva Ben ovat erittäin läheisiä - kunnes eivät enää ole. Kunnes tapahtuu jotain, mikä synnyttää paitsi pelkoa myös halun kostaa. Tai ehkä halu kostaa syntyykin juuri pelosta: aivan kuin pelko voisi hävitä kostamisen myötä.

Ja aivan samoin Kaikki hajoaa -romaanin päähenkilö Okonkwo janoaa kostoa. Hän on ollut oman klaaninsa kunnioitettu mies - ei mikään akka, vaan todellinen mies - mutta sitten hän joutuukin maanpakoon: hän joutuu nöyrtymään ja häpeämään. Ja viha: se puskee päälle sillä hetkellä, kun valkoinen mies tulee hänen mailleen ja kieltää hänen jumalansa. Vaikka koko klaani toimisi toisin, Okonkwo päättää kostaa.

Silti on niin, ettei kostamisesta juuri koskaan seuraa mitään hyvää.


Aina joku tulee ja rikkoo meidät

Chigozie Obioma on kirjoittanut Kalamiesten loppuun epilogin, jossa hän selittää auki kirjansa teemat ja metaforat. Olen siitä sekä hämmentynyt, ärtynyt että kiitollinen. En olisi osannut itse lukea auki sitä, että kylähullu oraakkeli Abulu onkin metafora Nigeriaan tunkeutuneille briteille saati sitä, että Agwun perhe kuvastaa maan suurimpia heimoja. Minä luin Kalamiehiä ennen kaikkea perhetragediana ja kuvauksena siitä, miten omat pelkomme ja uskomuksemme ajavat meidät tuhoon. 

Se, mitä Obioma joutuu Kalamiehissä selittelemään, on avoimesti esillä Achebella. Kolonialismi ja Nigeriaan rantautuneet lähestyssaarnaajat rikkovat Umuofian kylän, hajottavat paikallisen yhteisön, repivät klaanit hajalle.

Kritiikin kohde on silti molemmissa kirjoissa sama. 


Lukemisesta

Olen kerroksellisuuden, vaihtuvien näkökulmien ja aikatasohyppelyiden ystävä. Se on onni, sillä juuri sellaista kirjallisuutta kirjoitetaan ja julkaistaan nyt paljon. 

Kalamiehet ja myös Kaikki hajoaa ovat kuitenkin romaaneja, joissa ei konstailla moniäänisyydellä eikä poukkoilevilla miljöillä saati aikajanoilla. Kirjat etenevät kronologisesti ja loogisesti, yhden kertojan äänellä. 

Tämä oli virkistävää. Koin olevani rehellisen romaanitaiteen ytimessä

Ja silti: nyt luen kirjaa, jossa mikään ei ole selvää eikä pysyvää, ja rakastan sitä.

_______________________
Chigozie Obioma: Kalamiehet
Alk. Fishermen (2015)
Suom. Heli Naski
Atena 2016
336 s.

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa
Alk. Things Fall Apart (1958)
Suom. Heikki Salojärvi
Basam Books 2014
239 s.

8 kommenttia:

  1. Kaikki hajoaa on minulle vieras, vaikuttaa kiinnostavalta. Kalamiehistä pidin paljon, vaikken todellakaan teoksen metaforisuutta ymmärtänyt ennen Obioman selvennyksen lukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hajoaa oli minulle raskaampi lukukokemus kuin Kalamiehet: vaikka se on melko ohut kirja, luin sitä liki viikon. Mutta olen hyvin tyytyväinen, että luin - niin paljon nigerialainen nykykirjallisuus siihen viittaa.

      Poista
  2. Kalamiehistä pidin hurjasti, mutta kuten Jonnakin kommentoi en ymmärtänyt metaforia ennen Obioman selvitystä. Joten kiitokset kirjailijalle että selvitys oli lopussa :D Acheben kirjaa olen yrittänyt kerran lukea, mutta se ei tuntunut omalta. Ehkä joskus koitan uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, aika harva lukija on tainnut ymmärtää :) En silti vieläkään tiedä, mitä ajattelisin siitä, että kirjailija tulee ja selittää lopussa, mitä on oikein tarkoittanut. Siinä lukija saattaa tuntea itsensä vähän tyhmäksi :D

      Ja joo, Kaikki hajoaa ei ole niin helposti lähestyttävä kuin Kalamiehet. Mutta ehdottomasti sen tunteminen on hyödyllistä, kun lukee muuta nigerialaista/afrikkalaista kirjallisuutta.

      Poista
  3. Luin Kaikki hajoaa vähän aikaa sitten ja ole todella tyytyväinen, että luin. Se kannattaa lukea vaikka vain kulttuurierojen ymmärtämiseksi (vaikka kirja kertookin Nigeriasta sadan vuoden takaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, tyytyväinen olen minäkin! Ehdottomasti sivistävä ja ymmärrystä lisäävä kirja (niinkuin kai toisaalta lähes mikä tahansa toisesta kulttuurista kertova teos on...). Yhtä kaikki, lukeminen kannattaa aina :)

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Luin syksyllä Obioman Kalamiehet ja hän sai minusta heti jonkinasteisen fanin.

    Obioman jälkisanat hämmensivät minuakin, ne luettuani huomasin että en ollut tulkinnut kirjaa ollenkaan kirjailijan tarkoittamalla tavalla, varsinkaan tuon sinunkin mainitsemasi henkilön suhteen.

    Obiomaa tulen varmasti seuraamaan tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ei ehkä ihan fania tullut, mutta Kalamiehet oli kyllä kiinnostava lukukokemus ja seuraan minäkin varmasti, mitä Obioma tulevaisuudessa kirjoittaa. Kiitos kommentistasi!

      Poista