6. marraskuuta 2016

Kittanoita: Dorian Grayn muotokuva, Osteri ja William N. päiväkirja





Saanko esitellä blogini uuden juttumuodon: kittanat.

Onko sana tuttu? Esimerkiksi liian pientä paitaa voi kutsua kittanaksi, niin myös villahousuja tai vaikka lapasia. Sana viehättää minua jotenkin äärettömän paljon, ja siksi päätin ottaa sen kuvaamaan myös pieniä tekstiaihioita, muistiinpanoja, raapaisuja, joita lukemisistani teen. 

Olen havainnut, että blogini ikääntyessä myös blogitekstieni pituudet ovat kasvaneet. Pitkien blogausten rinnalle haluan tuoda kuitenkin lyhyemmän muodon - ehkä pelkän ensimmäisen ajatuksen tai mietteen, mikä lukemastani jäi pinnalle. Kittanat antavat minulle keinon kirjata ylös kaikki lukukokemukseni, vaikka aikaa bloggaukseen ei juuri olisikaan. 

Toivottavasti kittanat miellyttävät myös levottomia lukijoitani!

Tässä kolme ensimmäistä kittanaa. Sattumaa on, että kaikki kirjat sijoittuvat (ainakin osittain) 1800-luvun loppuvuosiin ja kommentoivat jollain tavalla ajan seurapiiripöhinää.


Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva 

Alk. The Picture of Dorian Gray (1891)
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Otava 2009
363 s.

Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi sai minut tarttumaan tähän Oscar Wilden klassikkoon. Luin kirjat lähes perätysten ja nautin siitä, miten ne tukivat toisiaan, keskustelivat keskenään. 

Suosikkihahmoni Dorian Grayn muotokuvassa on ehdottomasti lordi Henry, joka pudottelee omia elämänviisauksiaan Lontoon seurapiiripöydissä ja saa aikaan kauhistuneita silmänpyörittelyjä. Vaikka näin: " - - juuri ne jotka rakastavat vain kerran elämässään, ovat kaikkein pinnallisimpia. Sitä, mitä he sanovat lojaalisuudeksi ja uskollisuudeksi, minän sanon piintyneiksi tavoiksi ja mielikuvituksettomuudeksi."

Juuri lordi Henry sytyttää liekin nuoressa Dorian Grayssa. Hän istuttaa nuorukaiseen keikariuden, estetiikan tajun, elämän- ja elämysten janon. Hän opettaa, että suurin taiteista on elämä itse, eikä sitä kannata heittää hukkaan saati tuhlata tavanomaisuuteen.

Kauhu- ja goottielementtejä saava teos on äärimmäisen kiinnostava tutkielma nuoruudesta, vanhenemisesta, pahuudesta, individualismista, standardien hylkäämisestä. Kauniin pinnan alla voi olla karmaiseva totuus.


Rosa Meriläinen: Osteri

Teos 2016
268 s.

Olin pyöritellyt Rosa Meriläisen Osteria lukulistallani kesästä asti, mutta sain tartuttua siihen vasta Helsingin Kirjamessujen alla, koska ilmoittauduin messujen Osteri-lukupiiriin (Omppu on kirjoittanut lukupiiristä upeasti). 

Osteri oli lukukokemuksena erikoinen. Hieman sekava, paljon kysymyksiä peräänsä jättävä. Olin kirjan luettuani lähinnä hämilläni. Kirjan kaksi eri kerrontatasoa kummastuttivat, enkä tahtonut löytää niistä muita yhtymäpintoja kuin lääkäri Axel Munthen, joka siis maailmanmiehen varmuudella seikkaili molemmilla tasoilla. 

Olikin aivan ääretön onni, että pääsin mukaan lukupiiriin, sillä siellä moni klikki aukeni ja kysymyksiin löytyi vastaus. Jos en olisi hukkumassa kaikkeen muuhun luettavaan, lukisin Osterin nyt toiseen kertaan ja kaivaisin esiin kaikki ne vihjeet, jotka missasin ensimmäisellä lukukerralla. Minulla on sellainen tutina, että tämä on paljon nokkelampi, älykkäämpi ja monisyisempi romaani kuin moni - mukaanlukien minä itse - tajuaa edes ajatella.

Ja kirjan teemathan ovat mielettömiä ja superkiinnostavia: nuoren tytön seksuaalinen herääminen, oman kehon ihmettely ja ihailu, naisen rooli miehen katseen alla ja määrittelyjen kohteena, naisen halun kieltäminen ja hysterisointi.


Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Otava 2011
159 s.

En voinut olla ajattelematta juuri Finlandia-ehdokkaaksikin yltänyttä Jukka Viikilän pienoisromaania Akvarelleja Engelin kaupungista, kun luin tätä viisi vuotta aiemmin ilmestynyttä Kristina Carlsonin William N. päiväkirja -teosta (joka oli muuten Finlandia-ehdokkaana v. 2011). Kirjoissa on hyvin samanlainen toteutustapa (lyhyitä päiväkirjamerkintöjä) ja myös tunnelmat ja teemat muistuttavat toisiaan (alakuloisuus, yksinäisyys, työlle omistautuminen).

Carlsonin lause on kuitenkin selvästi toteavampi ja ivallisempi kuin Viikilän. 

Carlsonin teoksessa fiktiivisiä päiväkirjamerkintöjä raapustaa Pariisissa asuva suomalainen tiedemies ja jäkälätutkija William Nylander (1822-1899), joka on paitsi ylpeä omasta työstään ja riippumattomuudestaan, myös perin katkera ja pahastunut siitä, että tiedepiireissä arvostetaan enemmän myötäilyä ja miellyttämistä kuin suorapuheisuutta. Yksinäisyys vaivaa sairastelevaa Williamia, mutta hän myöntää sen vain hetkittäin.

Merkintä merkinnältä Williamin persoonallisuus rakentuu ja tihenee. Arjen kuvaus kävelyretkineen ja kauppareissuineen (maitoa, leipää) on viehättävää ja myös hieman huvittavaa. Tämä menneen ajan "mielensäpahoittaja" on ärsyttävän hellyttävä tapaus, joka muistaa vähän väliä mainita, ettei välitä kaunokirjallisuudesta - ja vielä vähemmän vaimoista.

Loppua kohden merkinnät muuttuvat sairaskertomukseksi. Ja pohdinnaksi siitä, mitä olisi vielä voinut tehdä. Mitä onni olisi voinut olla.


_______________________________________________


13 kommenttia:

  1. Hauskaa, että sinä ajattelit Viikilän Engeliä kun luit Carlsonin kirjaa. Minä nimittäin ajattelin William N:ää kun luin Akvarelleja Engelin kaupungista. Jotain samaa kirjojen tunnelmissa on. Hienoja romaaneja molemmat.

    Ja ah, nyt luin jo Dorian Grayn. Minäkin aion!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kirjoissa on niin paljon samaa ettei niitä varmaan voi olla ajattelematta yhdessä, jos on molemmat lukenut. Mutta hienoja ovat kyllä molemmat, ehdottomasti.

      Iso suositus Dorian Graylle - varmasti pidät!

      Poista
  2. Kittana on ihan uusi sana mulle. Hassu. :) Dorian Grayn muotokuva on upea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni, jännä juttu! En tiedä, olisiko tuo kittana ehkä joku murresana, kun ei tosiaan tunnu olevan kaikille tuttu. Omaan sanastooni se kuuluu kuitenkin aivan mukisematta :)

      Poista
  3. Tuo kittanathan on täydellinen bloggaamismuoto pidempien postauksien välissä! Tällainen sopisi itsellenikin. :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia, olen itsekin jo vallan ihastunut näihin kittanoihini :)

      Poista
  4. Kyllä kittana on tuttu sana. Niitä on vaatekaappi täynnä ja jos sinulla on sama tilanne niin tästä päästäänkin näkemykseen, että aloit paljastella vaatekaappiasi. :D

    Kiitos Osteri-linkityksestä. Olen samaa mieltä, että teos on hyvin ovela ja pidän mahdollisena, että sen saattaa lukea läpi tajuamatta ollenkaan monia juttuja. Eli ihan selkeästi mainiot feministisen salaliiton ainekset.

    Dorian Gray pitäisi lukea uudestaan. Olen myös melko varma, että nuorena ja vähän vanhempana se ei ole ollenkaan sama kirja. Hmm.

    Hieno idea tämä kittanoiden kirjoittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ihanaa että kittana-sana on sulle tuttu! Ja hah, ehkäpä kirjablogini muuttuu pian salakavalasti vaateblogiksi - olen aika huono luopumaan vaatteistani, joten kittanoita löytyy kyllä sieltäkin aika lailla.

      Voi vitsi muuten. Feministinen salaliitto olisi mahtava lukuhaasteen aihe! Laitan tämän muhimaan :)

      Ja Dorian Gray avautuu sekin varmasti joka lukukerralla vähän lisää. Ja lähes kirja kuin kirja on eri kun sen lukee eri elämäntilanteissa.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
    2. Feministinen salaliitto on ehdottomasti hyvä lukuhaasteaihe. On siis aiemminkin ollut mietinnässä mm. feministinen lukupiiri, mutta toteutus on kompastunut kysymyksiin, joita en ole kyennyt ratkaisemaan. Lykkyä pyttyyn, että pistät haasteet pystyyn.

      Poista
  5. Kittana vaikuttaa oikein näppärältä tavalta purkaa mietteitään, kun aikaa pidemmällä blogipostaukselle ei yksinkertaisesti riitä. Toivottavasti kittanat leviävät muihinkin blogeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma! Lyhyet blogaukset ovat tosiaan välillä virkistäviä niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Itse olen helposti vähän jaarittelevaa sorttia, kun ryhdyn kirjoittamaan, joten tiivistäminen on myös mukava haaste :)

      Poista
  6. Täytyy minunkin tunnustaa, etten aikaisemmin ole kittana-sanaa kuullut, mutta erittäin mielellään näitä lukee:) Olen itsekin tehnyt miniarvioita, jos luettujen kirjojen pino on kasvanut liian suureksi tai sitten jos ei kovin kummoista sanottavaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu - onpas kiva, että saan levitettyä tietoisuutta kittana-sanasta :) Kiitos kommentistasi.

      Poista