19. marraskuuta 2016

Kittanoita: Muumeja, kissoja ja elämäniloa




Käyn ensi viikolla töiden puitteissa vinkkaamassa kirjoja, jotka ovat sanomaltaan myönteisiä, toiveikkaita, lohdullisia ja ehkä hieman humoristisiakin. Tässä kolme kittanaaa vinkkilistaltani.


Mark Levengood: Riemujen rikkaus ja surujen summa

Alk. Sucka mitt hjärta men brist dock ej (2006)
Suom. Mirja Itkonen
Schildts 2007
156 s.

Mark Levengood on säteilevä lavapersoona, jonka esiintyminen saa taatusti kaikkein myrtsimmänkin tyypin suupielen nykimään ylöspäin. Se aurinko, joka paistaa Markista lavalla, heittää säteitään myös hänen tarinakokoelmiinsa.

Riemujen rikkaus ja surujen summa on pieni kirjanen täynnä muutaman sivun mittaisia välähdyksiä, hetkiä, muistoja, oppeja. Luin Levengoodia ja Tove Janssonin Muumipappaa päällekkäin ja huomasin, että molemmista kirjoista huokuu samanlainen lempeys, pienten hetkien arvostus, tarkkanäköisyys, lämpö. Molemmat tarjoavat lukijalleen myös elämänohjeita - enemmän tai vähemmän salakavalasti tarinankerronnan lomassa.

Kirjoittajana Levengood on ennen kaikkea tarkkailija ja muistiinpanija. Hän näkee arkisissa asioissa syvyyttä ja luottaa siihen, että kaikkein tavallisinkin ratikkamatka on kertomisen arvoinen. Yksinkertaisten tarinoiden takaa pilkistää syvä elämänviisaus, uteliaisuus, rohkeus. Ja halu tarttua hetkiin, nauttia elämästä:

"Jos on iltapäivä vapaata ja vahvat jalat, ei ole mitään parempaa kuin kiivetä Färsaarten vuorille." (s. 45)


James Bowen: Katukatti Bob. Kissa joka muutti elämäni.

Alk. A Street Cat Named Bob (2012)
Suom. Kimmo Paukku
WSOY 2014
268 s.

Kun tämä tositarinaan perustuva kirja ilmestyi pari vuotta sitten, muistan että sitä suositeltiin minulle painokkaasti. Olin ehkä tullut sanoneeksi, että tarvitsen silloin tällöin kirjan, jonka kanssa voin itkeä silmät päästäni. 

Ja tosiaan, en ihan nessupaketitta selvinnytkään tämän kirjan lukemisesta. Kun huumeriippuvainen katusoittaja James törmää oranssiin Bob-kissaan ja ottaa tämän lopulta luokseen asumaan, heidän molempien elämä saa ratkaisevan käänteen parempaan. Kaksi katujen kasvattia ystävystyvät syvästi, ja hiljalleen James tajuaa, että hänen on ryhdistäydyttävä, sillä nyt hänellä on joku, jonka takia niin on tehtävä: Bob on hänen vastuullaan.

Luin kirjan vuorokaudessa ja nyyhkäisy taisi tulla ainakin siinä kohdin, kun James sirutti Bobin ja ymmärsi, että hän ja Bob ovat nyt perhe. Kirja on selviytymistarina, ehkä myös eräänlainen rakkaustarina. Mutta yksi kirja tätä riitti kyllä minulle. Ajatuskin, että lukisin jatkotarinat Bobin maailma ja Bobin joulu, tympäisee sanomattomasti.

Maailmalla tämä lontoolaiskaksikko taitaa olla kuitenkin aika kovaa kamaa. Heistä on tehty myös lastenkirjoja sekä elokuva, joka tulee Suomessa ensi-iltaan helmikuussa 2017.


Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Alk. Pappan och havet (1965)
Suom. Laila Järvinen
WSOY 2008 (1.painos 1965)
182 s.

En ole lukenut muumeja juurikaan aikuisiällä, eivätkä ne kuuluneet lapsuutenikaan lempilukemistoon. Olen melko varma, että en tunne muumeja sinne päinkään niin hyvin kuin ehkä suomalaisen kirjastoböönan pitäisi. Sen kuitenkin tiedän, että Muumipappa ja meri on minulle läheisin muumikirja eikä vähiten siksi, että siinä ollaan meren keskellä, meren armoilla, meren salaisuuden mykistäminä.

Päätin lukea kirjan uudelleen nyt, kun se ylsi toiseksi WSOY:n klassikkoäänestyksessä. Samalla tajusin, että se jos mikä sopii vinkattavaksi kaikille, jotka toivovat kirjalta lohtua, lämpöä, elämän pohdintaa, hyvää mieltä, huumoria. Vai mitä sanotte tästä pätkästä, jossa Muumipeikko ihastelee rannalla näkemiään kukallisia merihevosia:

"Kun Muumipeikko siinä katseli hevosia, hänelle kävi omituisen hassusti, vaikka se ehkä oli aivan luonnollista. Hän sai äkkiä päähänsä, että hänkin oli kaunis. Hän tunsi olevansa kepeä, leikkisä ja ylimielinen. Hän juoksi hiekalle ja huusi: Millainen kuutamo! Ja miten lämmintä! Voisi vaikka lentää!" (s. 74)

Lukiessani tätä nyt tunnen suurta sielujen sympatiaa ihan jokaista hahmoa kohtaan. Muumipappaa, joka yrittää selvittää meren toimintaperiaatteet. Muumimammaa, joka katsoo omaa pappaansa hellyydellä ja pienellä huvittuneisuudella ja toteaa, että "siivoamista ei pidä aatteena liioitella". Muumipeikkoa, joka ujosti etsii omaa paikkaansa ja tapaansa olla. Myytä, joka on täynnä nokkelaa anarkiaa. Mörköä, joka kaipaa ystävää pimeällä rannalla ja jäädyttää maan hameensa alla.

Tässä kirjassa kaikki tunteet ovat sallittuja - ja lopuksi tehdään aina huviretki.


9 kommenttia:

  1. Muumit ovat ihania ja Muumikirjoja suosittelen kaikenikäisille. Katukatti Bob oli myös todellisuutta ja toi hyvää ja positiivista mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Muumit todella sopivat ihan kaikenikäisille ja -kokoisille :) Parasta kirjallisuutta mielialan kohottamiseen! Kiva kuulla, että myös Bob toi sulle hyvää mieltä.

      Poista
  2. Katukatti Bob on tullut luettua jatkoineen ja Bobin maailma ja Bobin joulu oli ihan hyvät lukukokemukset myös, vaikkei mitään maatamullistavaa ollutkaan. Taustat oli jo sen verran tutut, ettei ehkä enää kiinnostaisi enempää lukea, mutta sen verran nopeita kirjoja, ettei niissä nyt koe aikaansa menettäneensäkään. Positiivisiahan nuo kyllä on ja pakko myöntää, että vähän tuli mullakin kyyneliä silmiin Katukatti Bobia ja Bobin maailmaa lukiessa, vaikka harvoin itkenkään.

    Muumipappa ja meri on vielä lukematta, löydettiin se vähän aikaa sitten suht halvalla facebook-kirppikseltä omaan hyllyyn. Usein olen kattonut muumikirjoja esim huutonetistä, niin niistä pyydetään kauheita hintoja. Välillä ollaan onnistuttu saamaan halvallakin, mutta tää Muumipappa ja meri oli mainio löytö. 6e uudenveroinen kovakantinen. Muumikirjat ♥ Sopii kyllä todellakin jos haetaan sanomaltaan positiivisia kirjoja.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin, että teidän blogissa Bobia on luettu ahkerasti! Sopii tietysti bloginne nimeenkin :) Mulle tosiaan riitti tämä yksi, mutta todennäköisesti leffan menen kyllä katsomaan.

      Mä en omista muumikirjoja, enkä ole yhtään perillä niiden hinnoista, mutta ilmeisesti lähes kaikella muumikamalla on jonkinlaista keräilyarvoa. Hieno löytö tuo Muumipappa ja meri teillä, se on kyllä ihana kirja - se tyrkyävä, salaperäinen meri, ah :)

      Poista
  3. Hei Maisku! Tulin ensimmäistä kertaa blogiisi ja ilahduin, kun löysin viimeaikaisista teksteistäsi useita vinkkejä omaan lukulistaani - ei sillä, että se välttämättä kaipaisi jonon jatketta;), kun houkuttelevia kirjoja tuntuu tupsahtelevan sieltä ja täältä. Dorian Grayn muotokuva on yksi niistä klassikoista, joita olen aikonutkin lukea "sitten joskus", mutta nyt kun luin tekstisi Hakkaraisen Kristallipalatsista, aloin pohtia, josko ottaisikin Wilden lukuohjelmaan jo piakkoin ja sen jälkeen Kristallipalatsin. Levengoodin aurinkoisuudesta olen kuullut muiltakin, joten siinäkin lienee tutustumisen arvoinen tapaus. Merkitsin muistiin vielä teokset Hyvä elämä - lyhyt oppimäärä ja Pidä huolta äidistä. Mukavia kirjavinkkaushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Joanna, ihanaa että löysit blogiini ja sait lukuvinkkejäkin! Minäkin piipahdin sinun blogissasi ja ryhdyn seuraajaksi :)

      Suosittelen todellakin lukemaan Kristallipalatsin ja Dorian Grayn muotokuvan yhdessä! Molemmat upeita kirjoja ja yhdessä niistä saa irti vielä enemmän.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Olen lukenut kaikki nuo kolme kirjaa Katukatti Bobista. Kaksi ensimmäistä olivat iso elämys, mutta ehkä tuossa Bobin joulussa alkoi jo tuntua, että on liikaa vanhan toistoa. Mutta kiva kirjahan sekin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tiettyyn mielentilaan kivoja kirjoja lukea. Itse koin kuitenkin, että tämä yksi riitti minulle. Ehkä leffa sitten vielä :)

      Poista