18. joulukuuta 2016

Emmi Itäranta: Memory of Water



Lukupiirimme on yrittänyt jo reilun vuoden ajan saada luettavakseen Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, ja viimein tänä syksynä kirjan varausjonot alkoivat olla sen verran lyhyet, että pystyimme ottamaan sen ohjelmaamme. Vuonna 2012 ilmestyneen teoksen lainauslukuja nosti muun muassa se, että kirja voitti Helmet-kirjallisuuspalkinnon yleisöäänestyksen viime vuonna.

Luin Teemestarin kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2013. On muutamia kirjoja, joiden lukeminen tapahtumana ja miljöönä on jäänyt minulle vahvasti mieleen, ja Teemestarin kirja on yksi niistä. Luin sitä hiljaisina hetkinä taidemuseon kaikuvien seinien sisällä. Olin töissä, ja samaan aikaan kaukana toisaalla, tulevaisuudessa, hädässä. Sydämeni takoi samaan tahtiin kuin taideteos, jonka pinnalla metallikuulat pyörivät rajusti, laidasta laitaan.

Nyt luin kirjan uudelleen ja yhä se sai minut kananlihalle: mitä jos näin oikeasti käy? mitä jos juuri me olemme se sukupolvi, joka vie tämän maailman tuhoon?

***

Englannissa asuva ja siellä myös luovaa kirjoittamista opiskellut Emmi Itäranta on siinä(kin) mielessä aika käsittämättömän taitava tyyppi, että hän on kirjoittanut itse niin suomenkielisen kuin englanninkielisenkin version Teemestarin kirjasta (ja samoin uudemmasta romaanistaan Kudottujen kujien kaupunki).

Luinkin kirjan nyt toisella kerralla englanniksi, ja kyllä: sama kaunis tunnelma ja utuinen maailma on läsnä. Kieli soljuu, se virtaa ja pauhaa kuin salainen lähde luolastossa, kirkkaana, täsmällisenä, välillä rönsyävänä. Sanasto on rikas ja raikas; tönkköydestä ei ole tietoakaan. 

Memory of Water on dystopia, jota ei voi lukea tuntematta mitään. Minussa se synnytti ainakin häpeää ja pelkoa, ikävää ja surua. Itäranta ei varsinaisesti saarnaa, mutta olen melko varma, että jokainen lukija miettii tämän kirjan jälkeen omia tekojaan ja niitä jälkiä, joita jättää ympäristöönsä. Itse olen jälleen kerran järkyttynyt siitä, miten paljon muovia kulutan - miten lähes kaikki, mitä syön, on pakattu muoviin. 

Ja kuten kaatopaikkaa kaivavat Noria ja Sanja, myös minä mietin, tarvitsemmeko me todella tämän kaiken:

'I wish I could dig all the way to the bottom. Perhaps then I`d understand the past-world, and the people who threw all this away.'
'You spend too much time thinking about them,' Sanja said. - - 'It`s not worth thinking about them, Noria. They didn`t think about us, either.' (s. 25)


Memory of Water on samaan aikaan hyvin jännittävä - lähes trillerimäinen - ja hyvin seesteinen. Pidin tästä kontrastista todella paljon. 

Itäranta kuvaa hienosti ja täysin kiirehtimättä teeseremonioita, joita Norian isä ja myöhemmin Noria itse järjestää teemajassaan. Majassa on vain tämä hetki, lämpö, höyry, teen tuoksu, teemestarin hallitut liikkeet, makeiset, etiketin mukaan etenevä prosessi, hiljaisuus. 

Mutta majan ulkopuolella on karuus, puute vedestä, sotilashallinto, juonittelu, salaisuudet, kuolema. Maailma, jonka menneet sukupolvet ovat näille ihmisille jättäneet. Vedestä tulee koko elämän symboli ja kuoleman kumppani. 

Itäranta on muuten koonnut Pinterestiin taulun Memory of Water -kirjaa inspiroineista kuvista. Katselin kuvia luettuani kirjan, ja upposin vielä syvemmälle tähän kuviteltuun maailmaan. Kannattaa tsekata!

______________________________
Emmi Itäranta: Memory of Water
Alk. Teemestarin kirja (2012)
HarperCollins 2014
266 s.

4 kommenttia:

  1. Luin syksyllä Teemestarin kirjan ja se teki suuren vaikutuksen. Erityisesti se, miten hienosti ja liikoja selittelemättä Itäranta kuvaa tulevaisuutta. Tämä herättelee kyllä ajattelemaan omia valintoja.
    Nuo kuvat ovat upeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni, totta. Itse ihailin myös Itärannan mielikuvitusta, ts. taitoa kuvitella, millainen tulevaisuus voisi olla. Esimerkiksi ne tulikärpäset lyhdyssä oli hauska ajatus :)

      Poista
  2. Tämä oli mieleenpainuva kirja ja tulevaisuutta ajattelee ihan eri kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, totta. Huomasin nyt toisella lukukerralla, että todella monet yksityiskohdat olivat mielessäni hyvin kirkkaina. Aivan erityisesti nuo kaatopaikkakohtaukset tuntuivat menevän syvälle.

      Kiitos kommentistasi!

      Poista