26. tammikuuta 2017

Kirjojen Suomi: Rosa Liksomin Hytti nro 6 (v. 2011)


Ylen Kirjojen Suomi -hankkeeseen liittyy 101 kirjaa -lista, johon on noukittu yksi merkittävä kotimainen kaunokirjallinen teos jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Kirjablogit ovat hankkeessa mukana bloggaamalla listan kirjoista. 

Vuoden 2011 kirja on Rosa Liksomin Hytti nro 6, joka voitti ilmestymisvuonnaan myös Finlandia-palkinnon.




Vuonna 2011 kaikki kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat olivat naisten kirjoittamia. Hytti nro 6:n lisäksi kuusikkoon nousivat Eeva-Kaarina Arosen Kallorumpu, Kristina Carlsonin William N. päiväkirja, Laura Gustafssonin Huorasatu, Laila Hirvisaaren Minä, Katariina ja Jenni Linturin Isänmaan tähden.

Rannalle jäivät ruikuttamaan muun muassa Jari Tervon Layla, Asko Sahlbergin HäväistytMiika Nousiaisen Metsäjätti, Kari Hotakaisen Jumalan sana - sekä Katja Ketun Kätilö

Vuonna 2011 ilmestyi myös kaksi esikoisromaania, jotka kolahtivat minuun erityisen lujaa: Iida Rauman Katoamisten kirja ja Satu Taskisen Täydellinen paisti.


***

Mutta nyt, lähtekäämme matkalle. Istukaamme kapean sängyn reunalle hieman tunkkaiseen junahyttiin, katsokaamme ulos huuruun vetävästä ikkunasta (vielä hetken aikaa Moskova, Kremlin tornit ja Punainen tori), vetäkäämme syvään henkeä ja haistakaamme lievä vodkan ja suolakurkkujen lemahdus ja sitten: tuntekaamme, miten kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset.




Asema: Kirov

Suomalainen tyttö, jolla ei ole nimeä ja venäläinen mies, jolla on kaalimaiset korvat, jakavat hytin junassa, joka ryskyttää Siperian radalla, kohti Ulan Batoria, läpi Neuvostoliiton, läpi hajoavan suurvallan. Tyttö ei puhu mitään, mies ei juuri muuta teekään - paitsi juo teetä ja votkaa. Tyttö kaipaa hiljaisuutta ja omaa rauhaa - ja samaan aikaan hän ikävöi sitä, mitä on lähtenyt karkuun: Moskovaa, ihmisiä, rakkautta. Mies on rujo ja raaka, hän tarttuu tyttöä ranteesta ja pakottaa kuuntelemaan likaisia juttujaan. Hetken aikaa: pelko tytön puolesta.

Ulkona sataa lunta. Veturi viheltää. Vaunuemäntien hytissä, pienessä transistoriradiossa laulaa Georg Ots.


Asema: Balezino (ohi ajaen)

Muistot ja nykyhetki risteilevät. Tyttö palaa ajatuksissaan Moskovaan, opiskelukaupunkiinsa, ja kerii hiljalleen omaa menneisyyttään auki. Ja mies, hän kertoo kaiken kovaan ääneen, tarinoita joissa naiset saavat turpaansa, koulupoika ampuu opettajansa ja Venäjän eri kansat kuulevat kunniansa. Tytöltä hän tiedustelee: Mutta kertokaahan mulle, miksi teikäläinen on tässä junassa? Vittuako myymässä? Tyttö on vihainen, hän vihaa miestä, hän haluaa hytistä pois. Ja kuitenkin: he juovat teetä yhdessä, pelaavat tammea, mies levittää aamupalaa hytin pienelle pöydälle, sanoo tytölle: ota.

Kuuluu tömähdys. Juna on törmännyt hirveen. 


Asema: Perm

Hetken kaikki on kaunista: luonto nukkuu, yö on sametinmusta, kaupunki peittyy varjoihin. Ja sitten rumuus: lumikinoksissa koirien kusta, junan vessassa tahmaiset ovenkahvat ja limaiset saippuanpalat. Ajatus: Ihminen ei voi elää ellei petä itseään. Vakava muuttuu ironiaksi, parodiaksi. Huumorista tulee mustaa. Ja silti ehdottomasti: kaiken yllä aito melankolia, venäläinen mielenmaisema. Minä istun hytissä ja ihmettelen, missä asennossa minun tulisi olla, mitä tuntea? Mies sanoo: Älä tyttöseni usko kaikkea, mitä sulle syötän. Luulen, että se puhuu minulle.

Vaunuemännän nimi on Arisa. Mies läimäyttää Arisaa persuksiin.


Asema: Omsk

Tämä matka koostuu ristiriidoista: votkasta ja etunojapunnerruksista, vihasta ja ystävyydestä, villistä luonnosta ja öljynporaustorneista, historiasta ja nykyhetkestä, lemmestä ja väkivallasta, kaipuusta ja unelmista.

Ja vaikka monilla on nälkä ja kauppojen hyllyt kitisevät tyhjyyttään, tämä matka koostuu myös ruuasta: hapankaalista, tattaripuurosta, Tšaikovski-suklaalevyistä, borssista, smetanasta, suolakurkuista, sipulikeitosta. Ja vielä: karvahatuista, huopikkaista, samovaareista, paukkupakkasista, maatuskoista, balalaikoista. Kaikki itänaapurimme tunnusmerkit ovat läsnä, neuvostoarki puskee päälle lupaa kysymättä, rajuna ja ankarana.

Tyttö makaa sängyllä ja kuuntelee musiikkia korvalappustereoista. Mies käärii likaiset alusvaatteensa Literaturnaja Gazetaan.




Asema: Novosibirsk (annetaan veturin levätä hetki)

Adjektiiveja, jotka tunkevat suustani ulos, kun katson maisemaa, johon mies ja tyttö katoavat: repsottava, kulahtanut, repaleinen, luhistunut. Rumankaunis, se myös. Adjektiivit ovat tärkeitä, oleellisia. Pellavalyhteet, sinkkiämpärit tai tuohivirsut eivät ole millään tavalla kiinnostavia sellaisenaan, mutta entä nyt: mätääntyneitä pellavalyhteitä, puhkiruostuneita sinkkiämpäreitä, repeytyneitä tuohivirsuja?

Mies ja tyttö ajavat Pobedalla Tomskiin. Hotellia pitävä mummo kiillottaa lusikat sylkäisemällä niihin.


Asema: Krasnojarsk (suljettu kaupunki)

Olemme noin puolivälissä tarinaa. Matka-aikaa tai -kilometrejä en välitä laskea. Olemme perillä sitten kun olemme. Mutta tarina, se on tärkeä. Ja se saa yhä absurdimpia sävyjä. Ravintoloiden ovissa lukee "suljettu" ja ravintolat ovat täynnä ruokailijoita, puheensorinaa, tattaripuuron ja savukkeiden tuoksua. Junan ikkunaan piirtyy alaston lihava nainen, kulkukoira kusee tytön kengälle ja nappaa tämän setelit suuhunsa. Mies sanoo tytölle: Mua ei kiinnosta sun mielipiteet. Mulle sä olet pelkkää paskavettä, ja vain hetkeä myöhemmin yllättävä hellyys: mies puhdistaa tytön ruhjetta, puhaltaa tämän hiuksiin.

Pariskunta istuu ravintolavaunussa. Miehellä oli huolitellut neliöviikset, naisen viikset rehottivat vapaina.


Asema: Irkutsk

Tyttö on jättänyt Moskovaan kaksi rakkautta. Mies on jättänyt Moskovaan kauniin naisen, jonka kasvojen toinen puoli on turvoksissa. Tytön piti alunperin tehdä tämä matka kaksin - niin oli suunniteltu - mutta ehkä näin on parempi. Hän saa ajatella rauhassa, muistella, kaivata. Mieskin haluaa olla hetken yksin. Kun juna liikkuu, kaikki on pysähtynyttä.

Tyttö ottaa hotellihuoneen. Vastaanottovirkailijattarella on päässään piisamihattu, huulet ovat suurpiirteisesti punatut.




Asema: Ulan Ude

Tämä matka ei olisi sellainen kuin se on ilman tarinassa esiintyviä tehokeinoja: listoja, toistoa. 1980-luvun lopun Neuvostoliitto piirtyy eteemme sanoina, jotka vyöryvät, valuvat, kierivät ylitsemme. Pilkkua pilkun perään, listoja ja luetteloita esineistä, maisemista, tunteista. Toisto tuo matkaan pysyvyyttä, pysähtyneisyyttä: jokainen asemalta lähtö on samanlainen, jokainen junassa vietetty päivä toisensa kaltainen. Ja samaan aikaan: kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset.

Juna lipuu Baikaljärven ohi. Mies kaataa votkaa kahteen lasiin.


Asema: Habarovsk (unta?)

Miten olemme yhtäkkiä täällä? Habarovskissa, Siperian Pariisissa, joka ei sijaitse Trans-Mongolian radan varrella, ei siellä päinkään. Mutta täällä olemme, ja tyttö on jo juossut junasta pois, hän on hotellihuoneessa, sängyssä joka on leveä ja puhdas. Olen kuullut, että tätä tarinaa on kutsuttu kasvutarinaksi ja juuri Habarovskissa ymmärrän näin olevan. Tässä kaupungissa tyttö on vain itsensä kanssa, hän on sujut, hän on onnellinen - olen siitä yhtäkkiä aivan varma. Ja vaikka tämä olisi unta, niin on silti.

Ravintolasalissa istuu nainen savuke sormiensa välissä. Hän sanoo: En ole avioliitossa, koska viihdyn ihmisten kanssa. Ajattelen niin kuin Tšehov. Jos rakastat yksinäisyyttä, mene naimisiin.


Nauški (raja-asema)

Läpi matkan mietin kulttuurieroja. Mietin sitä, kuinka paljon tyttö edustaa Suomea ja kuinka paljon mies Venäjää. Onko tytön hiljaisuus ja mietiskelevyys suomalaista, onko miehen häpeilemättömyys ja rempseys venäläistä? Onko niin, että Suomi kuuntelee hiljaa kun Venäjä puhuu? Nieleskelee vihansa, lähtee ulos hetkeksi, palaa taas sopua hieroen? 

Mietin paljon myös sukupuolta: sitä, miten hytin dynamiikka muuttuisi, jos siellä matkustaisikin keski-ikäinen venäläisnainen ja nuori suomalainen mies? Tai vielä kieputtaen: keski-ikäinen suomalaisnainen ja nuori venäläinen mies? Kuka silloin kinuaisi ja mitä?

Tytön piirustuslehtiö katoaa tullimiesten taskuihin. Haukka katselee matona luikertelevaa junaa.


Asema: Ulan Bator (päätepysäkki - ja kaiken alku)

Matka päättyy, ja toivo ja tulevaisuudenusko kiipeävät sydämelle. Viimein myös tyttö puhuu! Kun matkalaukut on jo pakattu paluumatkaa varten, saamme vielä kuulla kiitoslistan: matka ei olisi ollut tämännäköinen ilman isoa liutaa venäläisiä kirjailijoita. Tämä on ollut leikkiä kirjallisuuden kentällä - leikkiä, josta itse ymmärsin vain vienon henkäyksen. Sitten kun turgenjevit, goncharovit ja tšehovit ovat tulleet tutummiksi, hyppään junaan taas uudelleen!

Ikivanha vuoristo peittyy lumeen ja pimeyteen. Tyttö on valmis palaamaan elämäänsä.




Katso myös:
Kirjablogit ja 101 kirjaa
Kirjojen Suomi: Hytti nro 6

____________________________
Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY 2011
187 s.

14 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus Maisku <3
    Hytti nro 6 tuli hyvin mieleeni lukiessa arviotasi kirjasta. Osasin odottaa Rosa Liksomilta tällaista kahden kulttuurin ja seksuaalisuuden yhteentörmäystä, mutta kuitenkin sopeutumista oloihin. Teos on saanut nimensä Tšehovin kertomuksen Sairashuone nro 6 mukaan, jossa sali oli mielisairaalan koppi, josta ei päässyt ulos. Liksomin kirjan nimi on oikein onnistunut ja kuvaa vankilamaisia olosuhteita kuvainnollisesti, sillä tyttö ei päässyt omista ajatuksistaankaan eroon, kipukohdat oli otettava vastaan matkan varrella. Hytti nro 6 on koukuttava lukukokemus ja Finlandia-palkintonsa ansainnut. Matkailu avartaa ja 80-luvun Neuvostoliitto tuli hieman tutummaksi kirjan ansiosta.
    Aika hyvin löysit Suomen ja naapurimaan suhteen tästä kirjasta. Onko se loppuelämän sitä samaa, että naapurimaa vie ja Suomi vikisee vieressä, ei uskalla puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai <3
      Olen tietoinen tuosta, että kirjan nimi viittaa Tšehovin kertomukseen, mutta en ole siihen vielä tutustunut. Yhtä kaikki hienoa intertekstuaalisuutta tässä kirjassa!

      Olen samaa mieltä: hieno, hieno kirja. Jäin hytin tunnelmiin pitkäksi aikaa.

      Poista
  2. Maisku, sun kirjoitus oli jo uusi kertomus Hytti nro 6:n jatkumossa. Aivan upea tarkennus ja mukana olo! Mulla nousi ihokarvat pystyyn ja vilunväreet kävi käsivarsissa. Haluan lukea tämän kirjan mielellään heti. Mutta jos odotan sen vuoroa. Laitan varaukseen kuitenkin. Kiitos Maisku! Tämä lienee ollut Ylen perimmäinen ajatus 101 kirjan listassa: saada ihmiset tuntemaan ja lukemaan. Onnistuit niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tani! Ihan tässä punastuu :) Mutta upeaa, jos onnistuin innostamaan! <3

      Poista
  3. Kirjoitit tosi hienosti tästä kirjasta! Siitä on jo aikaa kun luin kirjan, mutta olen suunnitellut uudestaan lukemista, koska minusta tämä oli ihana kirja. Jostain kumman syystä, vaikka tuo ukko olikin niin härski tyyppi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja heh, tuossa härskiydessä oli sitten kuitenkin myös jotain hauskaa. Ehkä se meni sen verran jo yli, että alkoi naurattaa :) Tämä kirja kestää kyllä useammankin lukukerran, joten anna mennä!

      Poista
  4. Tosi kiva ratkaisu rytmittää juttu pysähdys- tai ohitusasemien mukaan! Mielestäni jätit suotta blogisi hieman kesken, sillä Ulan Bator oli toki muuta ja enemmän kuin pelkkä paluumatkalle lähtö. Hieno blogi hienosta kirjasta, kuvineen kaikkineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Ja heh, ties mistä olisi toki voinut vielä kirjoittaa, mutta minun matkani kirjan kanssa oli nyt tällainen :)

      Poista
  5. Hieno, kattava postaus ja upeat kuvat. Pitääkin lukea Hytti nro 6, lukulistalla se on jo :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Uskon, että tämä voisi olla just sun kirja :)

      Poista
  6. Upea kirjoitus upeasta kirjasta, Maisku! Kirja tuli kirjoituksesi myötä taas lähelle. (Hyvä vaan, ettet kerro lopusta kaikkea.) Kyllähän tähän on taas pian tartuttava. Kuvasikin ovat hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos Elina kaikista kehuista! Kivoja matkahetkiä Hytin parissa :)

      Poista
  7. Muistan kirjasta vahvan matkalla olon tunteen ja ne hajut... Intensiivinen kokemus ja hieno teksti siitä, Maisku, kiitos! Pitäisi lukea kirja uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Hajut (ja maut!) todella jäivät Hytistä mieleen - samoin kylmyys, kosteus, rähjäisyys. Todella aisteihin menevä kirja! Kestää kyllä useammankin lukukerran.

      Poista