10. tammikuuta 2017

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri



"kosto tuottaa syvää tyydytystä, onhan jokaiselle kostettavaa kertynyt, mutta uhri usein puuttuu, ja kun löytyy yhteinen käytetään se Jumalan tai kirkon tai naisen kunnian nimeen tai siksi että ei maalaiskylässä paljon huvituksia ole." (s. 72)


Kristina Carlsonin pienoisromaani Herra Darwinin puutarhuri on kirja, joka ei aukene yhdellä lukukerralla. Kun olin saanut kirjan luettua, aloitin alusta saman tien. 

Osittain kyse oli siitä, että olin vähän pihalla ja osittain siitä, että olin hurmaantunut kirjan monisäikeisyydestä. 

Tässä teoksessa on lukemattomia kulmia, joista käsin sitä voi lukea. Yhdellä lukukerralla voi tarkastella teemoja (esim. yksilön ja yhteisön suhde, tieteen ja uskonnon suhde, kosto, juorut, naisen ja miehen roolit, pienen kylän mentaliteetti, uuden ja vieraan pelko...), toisella lukukerralla kerrontaa (joka on kirjassa täysin omanlaisensa), kolmannella lukukerralla yksittäisiä henkilöhahmoja (joita on kirjan kokoon nähden varsin runsaasti), neljännellä lukukerralla vaikkapa kirjan sanomaa ja myötätunnon sijoittumista.

Herra Darwinin puutarhuri sijoittuu 1870-luvun englantilaiseen pikkukylään. Kylän erikoisuus on se, että itse Charles Darwin on asettautunut sinne asumaan. Kylä, jonka keskiössä on aina ollut kirkko, on nyt hitusen hämillään: mitä tuosta miehestä pitäisi ajatella? Mitä niistä hänen kirjoituksistaan? 

Yhtäältä kyläläiset pitävät kirjaviisautta paheksuttavana ja toisaalta he kuitenkin jollain tavalla kunnioittavat oppinutta miestä, jonka luona käy vieraita Lontoosta ja muualta maailmasta.

Niinpä silmätikuksi onkin helpompi ottaa Darwinin puutarhuri Thomas Davies, joka on "vain" puutarhuri, mutta silti myös lukeva mies, joka on kiinnostunut enemmän tieteestä ja sen mahdollisuuksista kuin uskonnosta.

"kyläläisten silmissä minä olen mieletön, en semmoinen hullu kuin Edwin joka kuolaa ja muljauttelee silmiään, vaan pahempi koska olen itse valinnut hulluuteni. Kirjaviisaus on heidän mielestään hulluutta, koska sitä ei ole tarkoitettu tavallisille ihmisille." (s. 47)

Vaikka Herra Darwinin puutarhuri sijoittuu menneeseen, näen tarinassa rutkasti yhtymäkohtia nykyhetkeen: ihminen on yhä samanlainen. Ihminen on yhä itsekäs, pikkusieluinen, kostonhaluinen, kateellinen. Ihminen ihmettelee yhä itseään viisaampia ja kauhistelee sitä, miten nopeasti maailma muuttuu. Herra Darwinin puutarhurissa kyläläiset pelkäävät, että tulevaisuuden ihmiset pitävät heitä ihan tyhminä - luulen, että samoin käy meille 2010-luvunkin ihmisille.

Carlsonin kirjan teemat hykerryttävät mieltä, mutta silti kaikkein kiinnostavimmaksi asiaksi nousee mielestäni kirjan kerronta.

Carlson leikittelee persoonamuodoilla: muuttaa lennossa yksikön kolmannen persoonan minämuotoon. Joskus kertoja on koko yhteisö: esimerkiksi kirkossa tapahtuva kohtaus kerrotaan me-muodossa. Onko lopulta oleellista kuka on kuka? Onko koko kylä yksi kollektiivinen päähenkilö? Haluaisin lukea kirjan vielä uudelleen, saada selvyyden tästä.

Luin pari kuukautta sitten Carlsonin viimeisimmän romaanin William N. päiväkirja, joka oli varsin helposti lähestyttävä, helposti luettava.

Herra Darwinin puutarhuri on selvästi haastavampi, sen kieli on itse asiassa varsin lähellä proosarunoa. Pilkut "unohtuvat", silloin tällöin myös isot alkukirjaimet virkkeiden alusta. Teksti vyöryy tajunnanvirran tapaan. Hereillä täytyy olla, mutta keskittynyt lukija palkitaan paitsi hienoilla ajatuksilla ("hengenahdistus johtuu elämästä jossa on velvollisuuksia ilman kunnianhimoa") myös upeilla kielikuvilla ("suden rukous on ulvonta", "syksy ratsastaa yhdeksällä hevosella").


Helmet-lukuhaaste: kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

_________________________________
Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
WSOY 2009
176 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti