13. helmikuuta 2017

Elif Shafak: Kunnia



"Häntä ei hätkähdyttänyt niinkään vasemmanpuoleinen liikenne tai autojen vastakkaisella puolella istuvat kuljettajat kuin lontoolaisten olemus ja käytös. Vanhojen rouvien jäykkyys, nuorison hävyttömyys, kotiäitien vapaus, sellainen itsevarmuus, jota hänellä ei koskaan ollut eikä hän uskonut koskaan saavansa." (s. 516-517)


Olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea Elif Shafakia - Turkin suosituinta naiskirjailijaa, joka on ihailun lisäksi joutunut myös syytettyjen penkille kirjojensa takia. Niinpä ehdotin Shafakin ehkä tunnetuinta romaania Kunnia lukupiirimme helmikuun kirjaksi.

Shafak on taitava tarinan kuljettaja. Se on selvää heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Yli 500-sivuinen teos nappaa otteeseensa, ja sivut kääntyvät lähes huomaamatta. Varasin kirjan lukemiseen aikaa pari viikkoa, mutta lopulta luinkin sen yhdessä viikonlopussa.

Kunnia on nimensä mukaisesti kirja kunniasta. Tarkemmin: miehen kunniasta.

"Lapsi voitiin nimetä Kunniaksi, kunhan se vain oli poika. Miehillä oli kunniaa. Vanhoilla miehillä, keski-ikäisillä miehillä ja jopa niin nuorilla koulupojilla, että he tuoksuivat yhä äitinsä maidolta. Naisilla ei ollut kunniaa. Sen sijaan heillä oli häpeä." (s. 30)

Koko teos kietoutuu tämän ajatuksen ympärille. On naisen häpeä ja tuska siitä, ettei hän onnistu synnyttämään poikalasta. On nuoren tytön häpeä siitä, että hänen huhutaan tulleen raiskatuksi. On nuori mies, joka turvaa kunniansa naimalla neitsyen, vaikka rakastaakin toista. On nainen, joka häpeää ja piilottelee avioliiton ulkopuolista suhdetta; hentoa kosketustakin. Ja on poika, joka on valmis puolustamaan perheensä kunniaa vaikka tappamalla.

Kunnia on monipolvinen sukutarina, joka työntää juurensa 1940-luvun Turkista 1990-luvun Britanniaan. 

Tarinan kertoo Lontooseen muuttaneen kurdiperheen tytär Esma, mutta keskiössä ovat pikemminkin Esman vanhemmat Pembe ja Adem sekä hänen isoveljensä Iskender. Esma kertoo myös Yunus-pikkuveljestään, mutta mielestäni Yunus ei tuonut tarinaan mitään oleellista lisää. Pidin oikeastaan hieman epäuskottavana, että 7-vuotias poika olisi pyörinyt punkkareiden ja talonvaltaajien kanssa siten kuin Yunus teki.

Mutta Pembe ja Adem ovat vahvoja hahmoja. Shafak piirtää heidän menneisyytensä ja nykyisyytensä hienoin vedoin, tekee heistä lihaa ja verta. Pidin siitä, että Shafak antoi äänen onnettoman avioliiton molemmille osapuolille ja katsoi heitä kumpaakin ymmärtäen. Vaikka Adem hairahtaakin nuoren stripparin matkaan ja jättää perheensä, lukija pystyy tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. On selvää, että myös Adem on kunniajärjestelmän uhri.

Mielenkiintoista on myös se, miten voimakkaan äänen teoksessa saa Iskender - kunniamurhasta vankilassa istuva nuorukainen. Iskender pitää päiväkirjaa, jossa hän paitsi kertoo arjestaan vankilassa myös muistelee lapsuuttaan ja perhettään. Päiväkirjaosioissa on myös huumoria, mikä keventää lukukokemusta. Vaikka Iskender on kirjan "pahis", Shafak ei tuomitse häntäkään. Pikemminkin Shafak kysyy: miksi jo pieni lapsi ajattelee, että nainen tahraa itsensä vain näyttäytyessäänkin vieraan miehen seurassa? Miten syvään kunnia-ajattelu on oikein kaiverrettu?

Kirjaa lukiessa tunsin vihaa ja surua. Vaikka Kunnia on fiktiota, on se myös täyttä totta. Naisen aseman lisäksi Shafak sivuaa myös rasismia ja maahanmuuttoa. Vaikka valtaosa tapahtumista sijoittuukin 70-luvun Lontooseen, kirja on äärimmäisen ajankohtainen myös juuri nyt. Kulttuurierojen käsittelijänä kosmopoliitti Shafak on todella taitava.

Kunnia oli tärkeä lukukemus, mutta enempää paljastamatta totean, että lopun "yllättävästä" ratkaisusta en pitänyt. Ylimääräinen juonikoukero oli vain ja ainoastaan ärsyttävä.


Helmet-lukuhaaste: Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

__________________________
Elif Shafak: Kunnia
Alk.Honour (2012)
Suom. Maria Erämaja
Gummerus 2013
524 s.

4 kommenttia:

  1. Mulla menee aina lukemani Shafakit sekasin, mutta joo, tämä oli tämä, jossa oli se juttu ja aikamoinen paukku, johon viitannet tuolla juonikoukerolla. Pidin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, joo. Lukupiirissäkin meni mielipiteet aika ristiin eilen: joidenkin mielestä "paukku" oli hyvä, joidenkin mielestä todella boooring :)

      Poista
  2. Shafak on luottokirjailija. Tiedän aina, että jotain huikean hyvää on tulossa, kun luen hänen kirjojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, uskon sen. Kyllä minullekin jäi nälkä lukea lisää Shafakia. Kiitos kommentistasi!

      Poista