28. helmikuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa



Välttelin ruotsalaisen Tom Malmquistin Joka hetki olemme yhä elossa -romaanin lukemista julkisilla paikoilla, sillä ajattelin, etten halua alkaa itkeä vaikkapa aamun ruuhkajunassa. 

Kirja kertoo sydäntäraastavan tositarinan: Tom ja Karin odottavat ensimmäistä lastaan, mutta raskauden loppuvaiheessa Karinin vointi heikkenee rajusti ja hänellä todetaan akuutti myelooinen leukemia. Lapsi  tytär Livia – syntyy keisarinleikkauksella, mutta sairaus vie Karinin nopeasti. 

Tom palaa lapsen kanssa yksin kotiin.

Kirjan nimi on kaunis ja se havahduttaa ajattelemaan jokaisen päivän, jokaisen hetken merkitystä. Niin tekee myös kirjan tarina, vaikka kauneuden lisäksi se on myös surua, kauhua, pelkoa, epätoivoa, riitaa, vihaa.

Malmqvist on runoilija, ja siksi odotin lyyrisyyttä myös tältä hänen esikoisromaaniltaan. Malmquistin ilmaisu on kuitenkin varsin asiallista, toteavaa, konkreettisiin tapahtumiin kiinnittyvää - kielen tasolta ei löydy hippuakaan tunteilua. Tunne löytyy itse tapahtumista, repliikeistä - siitä, että tämä on totta.

Kirjan vahvin osa on sen alku. Lukija heitetään rajusti suoraan sairaalan käytäville, tehovalvontaosastolle, leikkauspöydälle. Preesensmuotoinen kerronta imaisee mukaansa, lukija on keskellä tapahtumia, keskellä kaiken hektisyyttä, intensiivisyyttä. Kuulen jokaisen hengenvedon, jokaisen hissin oven avautumisen, jokaisen hoitajan ripeän askeleen, jokaisen lääkäritakin kahistuksen. 

Pala nousee kurkkuun, kun tiedän mitä kohti kaikki on menossa.

Kirjan seuraavat osuudet kertovat Tomin elämästä Karinin kuoleman jälkeen. Silloin tällöin palataan takaumien kautta myös menneisyyteen, Karinin ja Tomin suhteen vaiheisiin. Minä olisin toivonut lisää juuri näitä takaumia, sen avaamista, millainen oli Karin, millainen oli Tom, millaisia he olivat yhdessä. Nyt tarina hieman leviää, mukana on liikaa henkilöitä; kavereita, sisaruksia, vanhempia, appeja ja anoppeja.

Minä olisin halunnut keskittyä vain Tomiin ja Kariniin, heidän tarinaansa. Ja tietysti Liviaan, jossa Tomin ja Karinin tarina jatkuu.

Kritiikin esittäminen tuntuu kuitenkin jotenkin julmalta. Sanoa, että sinun elämäsi olisi ollut kiinnostavampi jos olisit kertonut sen näin

Niinpä sanon vain: kiitos kirjasta. Se ei lopulta saanut minua itkemään, mutta se sai ajattelemaan. Arvostamaan jokaista hetkeä, jonka olemme elossa.


Helmet-lukuhaaste: kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

_____________________________________
Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Alk. I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv (2015)
Suom. Outi Menna
S&S 2017
326 s.

2 kommenttia:

  1. Juuri luin tämän, ja olen vaikuttunut. Niin todenmakuista kerrontaa, ilman mitään sentimentaalisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Arja. Hesarissa oli tänään vielä kiinnostava haastattelukin kirjailijasta - kirjan sivuilta todella aistii, miten vahvasti hän on sitä kirjoittaessaan tuntenut. Ja silti - kuten sanoit - ei hippuakaan sentimentaalisuutta. Kiitos kommentistasi!

      Poista