11. syyskuuta 2017

Johan Bargum: Lyhykäisiä


Johan Bargum on ihastuttanut minua tiiviillä ilmaisullaan ja merkityksistä täysillä lauseillaan romaaneissa Syyspurjehdus ja Syyskesä. Niinpä sormenpäissäni kihisi odotus tarttuessani tähän Bargumin uutukaiseen: kirjaan, joka kertoo jo nimellään sisältönsä.

Lyhykäisiä on kokoelma pienen pieniä tekstejä. Lyhin teksti (runo?) on vain kolme riviä, pisimmätkin ainoastaan viitisen sivua. 

Luen kirjan nopeasti, yhden päivän työmatkoilla. Puolet aamujunassa, sormet hieman kohmeessa, kahvin lämpö poskipäissä, vatsalaukussa. Ja toiset puolet ruuhkaisemmassa iltapäiväjunassa, hikihelmet otsalla, varpaissa illan odotus.

Bargum saa minut hymyilemään. Bargum saa minut kaipaamaan. Bargum saa minut kaivamaan kynän esiin, laittamaan ylös ajatuksen, toisen, kolmannenkin. Hän kirjoittaa pienistä hetkistä, luo muutamalla lauseella tunnelman, miljöön, ehkä jopa kokonaisen tarinan.

Tämä ei ole elämää suurempaa kirjallisuutta. Tämä on kirjallisuutta, joka on elämässä lohdullisesti kiinni - vielä hetken se on siinä kiinni.

Sillä Bargum kirjoittaa vanhenemisesta. Siitä, miten elämä kuluu, aika valuu ohitse. Hän ottaa luontevasti niin lapsen, vanhuksen kuin kissankin näkökulman - ja välillä hän on vain ihan oma itsensä: kirjailija Bargum, joka saa esiintymiskutsun Huopalahden kirjastoon (tämä novelli huvitti tietysti minua kirjastoböönana huomattavasti).

Ilahduin myös siitä, että Lyhykäisissäkin on meri vahvasti läsnä. Useassa tekstissä ollaan purjeiden alla, veden vietävänä, aaltojen armoilla. Ja purjehdus, sehän on koko elämän metafora:

"Jos suuntaa kohti tiettyä pistettä ja tuuli puhaltaa edestä, joutuu luovimaan. Ei siis pidä ohjata kohtisuoraan päin tuota pistettä, koska se on mahdotonta, mutta kurssi on kuitenkin pyrittävä pitämään mahdollisimman suorana, normaali poikkeama on suunnilleen neljäkymmenenviiden asteen luokkaa. Hetken kuluttua on tehtävä vastakäännös ja jatkettava toisella halssilla samansuuruisella poikkeamalla. Niin siksataan vähitellen päämäärään." (s. 85-86)

Vaikka Bargumin teksteistä nauttii, kovin tarkkoja muistijälkiä ne eivät jätä. Vahviten mieleeni jäi kolmen sivun mittainen tarina erään naisen aamusta - nautinnollisista, rauhallisista hetkistä juuri ennen puhelimen soimista. Haluaisin kuiskata tuolle naiselle: älä vastaa. Älä, ethän. Novellissa uhka ja rauha kietoutuvat taidokkaasti yhteen - upea tunnelma!

__________________________
Johan Bargum: Lyhykäisiä
Suom. Marja Kyrö
Teos & Förlaget 2017
114 s.


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ohho, kone kaivoi jostain muistin sopukoista todella vanhan profiilin, kokeillaanpa nyt uudestaan tuon kommentin kanssa.

    Todella kaunis kansi tuossa kirjassa, se pakotti katsomaan yksityiskohtia tavallista tarkemmin. Kaunis tekstisi ja kiinnostavat nostot saivat minut varaamaan kirjan. Muutama muukin Helmetin asiakas on näemmä teoksesta kiinnostunut, toivottavasti saan sen silti pian käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, ihanaa että sain sinut kiinnostumaan kirjasta! Bargum on kyllä hieno, hieno kirjailija. Varma valinta, jos tykkäät tiiviistä tekstistä ja merestä :) Kiitos kommentistasi!

      Poista