15. joulukuuta 2017

Kun bloggaaja lukee muttei bloggaa



Heinäkuussa kerroin, että syksystäni on tulossa melko kiireinen ja uumoilin, että tämä tulee vaikuttamaan myös bloggaamiseeni. Uumoiluni osui oikeaan, sillä blogi on ollut koko syksyn valitettavan uinahteleva. Olen lukenut paljon, ehkä enemmän kuin pitkään aikaan - kiitos hieman pidentyneen työmatkani - mutta vain harvoista kirjoista olen blogannut. 

Syksy on ollut oman kielen, oman tekstin, oman jutun etsimistä. Olen kirjoittanut, olen istunut koulun penkillä ja imenyt ideoita. Lukenutkin olen hieman erilailla - miettien, mitä tästä voisin oppia ja ottaa itselleni. Tämä on ollut antoisaa, mutta myös kuluttavaa, aikaavievää. Blogiin en ole ehtinyt/jaksanut ajatuksiani aina tuoda.

Täältä löytyy kuitenkin syksyn(kin) lukulistani. Poimin sieltä nyt joitakin teoksia, sanon niistä sen, mitä päällimmäisenä on mieleeni jäänyt. 




Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa (2017) sai minut itkemään. Se lienee syksyn ainut kirja, jonka kanssa kävi niin. Ahavan rehellisyys puristaa ja intensiivinen kerronta upottaa. Romaanin taustalla on tosielämä, mutta se ei vähennä kirjan kaunokirjallista arvoa. Mieti tätä: tunnetko lopulta kunnolla sitä ihmistä, jonka kanssa elämäsi jaat? Voitko ikinä tuntea?

David Vannin Kylmä saari (2014) oli roikkunut luettavien kirjojen listallani jo pienen ikuisuuden. Ratkaisin ongelman valitsemalla kirjan lukupiirikirjaksi. Synkkääkin synkempi avioliiton kuvaus. Puolisot, jotka syyttävät toisiaan siitä, miten elämä on mennyt. Vaikeus lukijana päättää, kenen puolelle asettua. Fyysinen lukukokemus, Alaskan hyinen alkutalvi tunkee ihon alle ja jää sinne. Jäätävä loppu.

Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut (2016) oli sekin äärimmäisen synkkä lukukokemus, jopa niin, että loppupuolella toivoin todella, että jotain valoisaakin tapahtuisi. Jos muistan oikein, toiveeni oli turha. Kirja toi mieleeni Hanna Haurun Jääkannen: sekä kielessä että tunnelmassa on jotain samaa. Ja myös naiset, naisten asema, sukupolvien ketju. Kiinnostava esikoiskirjailija!




Dag Solstadin Ujous ja arvokkuus (2014) - aaaaah! Syksyn valopilkkuja ehdottomasti! Olin siirtänyt pitkään tämän lukemista, sillä jostain syystä ajattelin Solstadin olevan jotenkin hirveän vaikeaa. Mutta pah! Uppouduin tähän hetkessä, viihdyin ja liikutuin. Monin paikoin ajattelin John Williamsin Stoneria, sillä Solstadinkin päähenkilö on opettaja, hän rakastaa kirjallisuutta ja samaan aikaan hän kokee, että elämä on ajanut hänen ohitseen; että kukaan ei enää keskustele mistään tärkeästä. Mieletön kirja - toivottavasti saan tämän myös omaan hyllyyni.

Annastiina Stormin Me täytytään valosta (2017) on melko surumielinen perhetarina, jossa näkökulmat vaihtuvat tiheään, jopa saman luvun sisällä. Tämä toi mieleeni Jonas Hassen Khemirin loistavan romaanin Kaikki se mitä en muista. Pidin kirjan fragmentaarisuudesta ja myös monista mieleenpainuvista tilannekuvista. Lapsen ajatusmaailmaan ja mielikuvitukseen Storm sukeltaa taitavasti. Ainut, mistä en niin innostunut oli kirjaan upotetut sadut, lorut ja lallatukset - ei sillä, että ne olisivat olleet huonoja, minä en vain lukijana jaksa sellaisia. 

Herman Kochin Pormestari (2017) - syksyn suurin pettymys. Olen pitänyt kaikista Kochin aiemmista romaaneista, mutta tämä uutukainen lässähti täysin. Lähtökohta oli lupaava: jälleen epämiellyttävä  miespuolinen minäkertoja, epäilys vaimon salasuhteesta. Alku rullaa, mutta sitten Koch kadottaa fokuksen, tunkee ihan turhia sivujuonia sekaan eikä enää itsekään tunnu tietävän, mitä polkua seurata. Kysymyksiä jää ilmaan ja päällimmäinen tunne lukemisen jälkeen on sapetus.




Cristina Sandun Finlandia-ehdokkaaksikin ponnistanut esikoisromaani Valas nimeltä Goliat (2017) oli odottamattoman suuri lukunautinto. Kulttuurien kohtaamista ja perhe- ja ihmissuhteita tutkiva teos sai minut muistelemaan Ranya ElRamlyn upeaa Auringon asemaa. Sandun kieli on soljuvaa, erittäin nautittavaa. Hän kuljettaa lukijaa hellästi niin Helsingin kaduilla kuin Ceausescun Romaniassakin. Lämmin lukusuositus!

Sanna Karlströmin Multaa sataa, Margareta (2017) on runoilijan romaani. Se on tilassa tapahtuva, pienissä hetkissä elävä, pään sisään työntyvä. Tämä oli minulle syksyn kirjoista ehkä se, joka innoitti eniten kirjoittamaan itse. Ja ehkä siksi myös se, josta minun on vaikea sanoa tämän enempää. Haluaisin vain lukittautua yksinäni johonkin hiljaiseen huoneeseen, tutkia Karlströmin kieltä vielä lisää ja sitten: ryhtyä kirjoittamaan.

Viime viikonloppuna luin Joel Haahtelan Katoamispisteen (2010), joka on fiktiivinen tutkimusmatka Raija Siekkisen maailmaan. Kirjoitin Instagramiin: Tämä. Tässä. Täydellinen. Sanoin miehelleni, että tarvitseeko tällaisten kirjojen jälkeen enää tehdäkään kirjoja. No, se oli tietenkin liioittelua (kirjoja ei ole koskaan tarpeeksi!), mutta jälleen kerran Haahtela siis lumosi minut. Se tunnelma, se kerronnan "helppous", se miten niin vähän voi olla niin paljon! Ja tietysti Katoamispiste aiheutti sen, että lainasin heti Raija Siekkisen Novellit-kokoelman sekä romaanin Häiriö maisemassa.

***

Tässä siis pieni osa syksyni lukutunnelmista! Tällä hetkellä luenkin sitten aikamoista järkälettä - aion osallistua sillä tammikuun lopun Klassikkohaasteeseen. Tiedänpähän, mitä teen myös kaikki joulunpyhät... Arvaatteko mikä klassikko on kyseessä?


12 kommenttia:

  1. Hienon kirjapinon olet lukenut. Olen lukenut melkein kaikki noista, Sandun, Haahtelan ja Karlströmin sekä Solstadin kirjat on lukematta.
    Järkäleesi on Alastalon salissa? Toinen arvaus on Kurjat, joka on yksi lempikirjoistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Suosittelen erityisesti Solstadia - se on mieletön :) Ja noup, ei osunut arvauksesi oikeaan. Alastaloon en usko koskevani koskaan pitkällä tikullakaan, Kurjat sen sijaan voisi joskus tullakin lukuun.

      Poista
  2. Hienoja kirjoja olet ehtinyt lukea! Itsekin näistä olen tänä syksynä lukenut Ahavan (en oikein lämmennyt), Sandun (pidin hurjasti!) ja Stromin (tästä pidin myös) teokset, hyvä lukusyksy ollut. :) Nyt harkitsen itsekin ensimmäistä kertaa klassikkohaasteeseen osallistumista, minulla odottaisi Austenia tuolla pinossa, mutta veikkaisin ihan hatusta sinun lukevan jotain uudempaa, ehkä 1900-luvun kirjallisuutta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Laura, lukusyksy on ollut hyvä :) Sandu yllätti minut täysin - voi hyvinkin mennä vuoden Top10:iin.

      Kannattaa osallistua klassikkohaasteeseen! Itse olen osallistunut joka kerta ja aina on tullut luettua jotain kiintoisaa. Ja kyllä 1900-luvun kirjallisuutta olen lukemassa :)

      Poista
  3. Kova kattaus! Moni näistä on tuttu, osasta sain hyvät vinkit - kiitos. Minullekin Pormestari oli pettymys ja Karlströmin romaani kelailua vaativa teos. Ja niin oikeassa olet siinä, että hienojen kirjojen määrä ei koskaan täyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, moni on ollut pettynyt Kochiin. Taisi saada HS:ssakin nyrpeän arvion. Harmi - toivotaan, että seuraava kirja on taas loistavaa Kochia! Karlströmin kirja ei tyhjene yhdellä lukukerralla. Ja sitten vielä se kirjan nimikin, upea! Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Kylmä saari oli minusta ja Lumimiehestä niin hyvä, että just tänäänkin siitä viimeksi puhuimme! Koch ei aivan yltänyt omaan tasoonsa eli oli paljon edellisiä vaisumpi.

    Minä vetelin Fossumin ja Frimanssonin vanhat kirjat tuosta vain makupalana, enkä kirjoittanut niistä mitään. Osasta oli kirjoitettu aikaisemmin...Luin myös Karin Alvtegenejä ja ne vasta olivatkin hyviä.

    Kuvissasi olevista kirjoista tunnistin vain maintsemani, mutta Stoner ja Kaikki se mitä en muista, olen tiettty sekä lukenut että blogannut. Joskus on kivampi vain lukea eli olen nyt ottanut rauhallisesti ja osan lukenut vain itselleni.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, muistelinkin että sinä olet Kylmästä saaresta kirjoittanut hehkuttaen :) Se oli kyllä mahtava; kylmä ja raaka.

      Jotenkin lohdullista kuulla, että sinäkin jätät joskus jotain bloggaamatta. Tuo on kivasti sanottu, että lukee vain itselleen. Se tekee kieltämättä hyvää välillä.

      Joulun odotusta <3

      Poista
  5. Minä olen lukenut näistä vain Ennen kuin mieheni katoaa, tosin juuri tällä viikolla kirjaston bestseller-hyllystä löytyi tuo Valas nimeltä Goliat, joten sekin täytyisi kyllä lukea ennen kuin laina-aika umpeutuu. Minuun Ennen kuin mieheni katoaa osui todella syvälle sydämeen, luin sitä tosin niin vahvasti omista henkilökohtaisista lähtökohdistani, että olin valmis antamaan muutamalle heikommalle ulottuvuudelle anteeksi.

    Tuo klassikkohaaste voisi muuten kiinnostaa minuakin, täytyy laittaa harkintaan! Helmetin lukuhaastetta odotan myös jo innolla, en ole aiempina vuosina osallistunut siihenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin mieheni katoaa on tosiaan hieno, koskettava teos. Ja suosittelen lämpimästi myös Sandun kirjaa; taitava ja viimeistelty esikoinen - olen hyvin ihmeissäni, ettei kirja ollut mukana HS:n esikoiskirjapalkinnon ehdokkaissa!

      Ja klassikkohaasteeseen mukaan vaan, hyvin ehtii! :)

      Poista
  6. Kiitos vielä vierailustasi kirjastossamme tänään 19.12.2017 - luettavien kirjojen listani piteni taas huimasti :)
    Toivon todella, että pääsette Annikan kanssa ensi vuonna mahdollisimman pian uudestaan käymään kirjastossamme!
    Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei HPöllö :) Ilo oli meidän puolellamme! Kiva, että vinkkauksesta löytyi uusia kirjoja lukulistallesi. Kevään toimintaa tässä parhaillaan suunnitellaan - uskon, että uusi vierailu kyllä onnistuu!

      Mukavaa, rauhallista joulua <3

      Poista