4. kesäkuuta 2018

Kevään luettuja pikakelauksella (priorisoinnista, kirjoittamisesta)



Mitäkö olen tehnyt koko kevään, kun täällä blogissa on ollut niin kovin hiljaista? Olen kyllä lukenut, voi miten olenkaan lukenut! Mutta vapaa-aikani, sen olen joutunut (saanut!) käyttää muuhun - kirjoittamiseen, kyllä - mutta erilaiseen kirjoittamiseen, omaan, luovaan, kaunokirjalliseen, jotain, johonkin, sellaiseen. Eikä tämä ole ohi, ei, ei vielä ainakaan vuoteen. Katsotaan sitten, katsotaan, joskus myöhemmin, joskus. 

Yhä olen kyllä täynnä ideoita ja haaveita myös blogini suhteen, mutta nyt, tässä hetkessä, priorisoin jotain muuta, jotain mitä minun on pakko (ja palo!) tehdä nyt, juuri nyt.

Eli blogi, tämä tässä näin, tulee jatkossakin päivittymään harvoin. Ehkä kerran kuussa, ehkä kahdesti, tuskin useammin. Mutta lukeminen, se ei jää, ei tietenkään. Listaan yhä kaikki lukemani kirjat Luetut-välilehdille (vuosi 2018 täällä) ja lukemisiani voi seurata myös Instagramissa

Mutta koska olen tämänkin kevään aikana lukenut useita hienoja kirjoja, haluan tehdä niihin pikakelauksen tässä ja nyt. Näin:


Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla sai miettimään sitä, miten usein haluaisimme vain livistää ihmisten luota, etääntyä, paeta... 
Peter Sandströmin Laudatur jätti mieleen vahvoja (absurdeja!) kuvia, karuselleja ja lipputankoja, joissa aikuiset miehet roikkuvat... 
Ossi Nymanin Röyhkeys nauratti ja hurmasi; se rehellisyys ja tarkka katse ihmiseen! ...
Jean Rhysin Huomenta, keskiyö räjäytti tajuntani, sai minut kirjoittamaan kolmea pistettä joka paikkaan... 
Iris Murdochin Meri, meri antoi minulle maiseman, miljöön, tunnelman - ja se hullu, pakkomielteinen rakkaus! (vai oliko se rakkautta...?)... 
Silvia Avallonen Teräs yllätti villiydellään, rujoudellaan, nuoruuden hurmiolla... 
Markku Pääskysen Hyvä ihminen herätti ajatuksen "haluan lukea tämän heti uudelleen" ja ajatuksen "haluan lukea Fernando Pessoaa"... 
Raija Siekkisen Häiriö maisemassa avasi toisella lukukerralla satoja ovia, satoja suuntia (uskallan sanoa: täydellinen kirja)... 
Samanta Schweblinin Houreuni hurmasi pimeydellään, outoudellaan, kultaisilla bikineillään... 
Marjo Vilkon Vilpitön sydän hämmensi; miten syvälle tunteiden syövereihin kielellä voikaan mennä... 
Saara Turusen Sivuhenkilö sai nauramaan ja itkemään, nyökyttelemään "juuri niin" ja tekemään omia klassikkolistoja (vain naisia, koska helvetti, miksi ei?)... 
Pirkko Soinisen Ellen ihastutti sujuvuudellaan ja intohimoisen naisen - taiteilijan! - kuvauksellaan... 
Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta - vau, Vau. VAU! Kerronnan, kielen ja rakenteiden aarreaitta!


Tällä hetkellä luen samanaikaisesti kahta kirjaa: Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania (jonka luulin olevan lukematta, mutta jotenkin hämärästi tutulta tuntuu... ehkäpä kertaus ei ole kuitenkaan pahitteeksi) ja Leena Krohnin Kadotusta, jolta odotan paljon. Näistä ehkäpä myöhemmin jotain, jossain - jos ei täällä, niin ainakin Instagramissa!

8 kommenttia:

  1. Hieno lista luettuja! Mikä onni lukea hyviä kirjoja! Meri meri, Ellen ja Laudatur ovat tuttuja ja tykättyjä, muutkin kiinnostavat kovasti.

    Onnea kirjoittamisprojektiisi - kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, juuri näin! Ja ihanaa, että niin monia hyviä kirjoja on vielä lukematta, edessä päin :) Mainitsemistasi erityisesti Meri, meri sai minut hurmioon!

      Ja kiitos :)

      Poista
  2. Onkin kyllä samanlaiset ajatukset meillä oman kirjoittamisen ja bloggaamisen suhteesta nyt! Kuulostaa siltä, että olet omien tekstien kanssa hyvässä vaiheessa ja vauhdissa, silloin kannattaa "takoa". :) Olen lukenut mainitsemistasi Modianon, Sandströmin, Siekkisen, Turusen ja Stridsbergin kirjat. Erityisesti Unelmien tiedekunta on ollut todella kova juttu mulle tänä keväänä, se räjäytteli mieltä. Lisäksi Schweblin odottelee jo pöydällä kirjastolainana, Röyhkeys on omassa hyllyssä, Vilkon ja Pääskysen kirjat pitäisi varmaan varata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on taottava kun rauta on kuumaa :) Kriittinen on saanut kyllä kivasti mun kirjoittamiseen vauhtia! Haitko sä tänä vuonna? :)

      Oho, oletpa lukenut paljon samoja! Stridsberg oli kyllä mahtava, varsinkin aluksi haukoin henkeäni sen kanssa, koska oli jotain sellaista, mitä en ehkä ole koskaan aiemmin lukenut. Hieno, hieno!

      Ja peukku etenkin Pääskyselle! Kirja, joka jäi kutkuttamaan mieltä :)

      Poista
    2. Mä jätin hakematta sit kuitenkin, ei ollut sellainen varma olo asian suhteen, ja tällä hetkellä on rautoja tulessa muutenkin kirjoittamisen kanssa... Katsotaan ensi vuonna, jos on sellainen olo että haluaisi!

      Pääskyseltä mulla on hyllynlämmittäjäpinossa Vihan päivä, se on sieltä jo poltellut hieman, mutta otan tämän uuden suosituksena myös korvan taakse! :)

      Poista
    3. Tuomas, hae. Et kadu ikinä. Okei, vertaistuki saattaa toisinaan ahdistaa (tuntuu että muut ovat niin sitä ja tätä!), mutta sitten toisaalta se on myös parasta ikinä. Sellaista murkinaa, että sitä pureskellessa meinaa muu elämä unohtua. Ai niin, ja sopii parhaiten tyypeille, joilla ei töitä, perhettä eikä ainakaan pieniä lapsia. :-D :-D

      Poista
  3. No juuri kun sulta Maisku kysyin, että miten usein, niin täällähän se vastaus jo olikin! :-) Ihanaa että joku muukin ei ehdi, hehee! Vaikka koululoma alkoi, niin kiireet eivät heti hellitä ainakaan mulla, mutta hienoa että ehdit lukea noin paljon ja hyviä. Saara Turusen mäkin luin jokin aika sitten, mutta en pysty siitä bloggaamaan (tai ehdi); se on hieno ja tietyllä tavalla vaikea kirja avata. En osaa tarkalleen sanoa miksi.

    Ihanaa kesää ja kirjoittamista meille (menee ulos jatkamaan sitä, vaikka aurinkokin jo katosi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeee, on se ihanaa kun ei ehdi! Voidaan tätä yhdessä sit siunailla :D Mutta tosiaan, nyt on priorisoinnin aika - ehkä bloginkin parempi aika taas joskus koittaa!

      Ihanaa kesää ja kirjoittamista <3

      Poista