10. heinäkuuta 2018

"Kaikki minussa tahtoo maalata"


Hyvää Suomen kuvataiteen päivää! 

Tänään 10. heinäkuuta 2018 tulee kuluneeksi 156 vuotta taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymästä. Jos (ja kun!) haluat juhlistaa yhden upeimman suomalaistaiteilijan elämää ja työtä, tässä yksi vinkki siihen: lue kirja!




Mila Teräksen romaani Jäljet on nautinnollinen lukukokemus, syväsukellus Helene Schjerfbeckin elämään, ajatuksiin, arvoihin ja - tietysti - taiteeseen. 

Jälkisanoissa Teräs kirjoittaa: "Romaanini on kirjallinen muotokuvani Helene Schjerfbeckistä. Vaikka se pohjaa todellisiin tapahtumiin, se ei pyri olemaan realistinen valokuva. Myös Schjerfbeck etsi kuviinsa jotakin muuta kuin realismin illuusiota."

Fiktiota siis, kuviteltua, mutta kuitenkin Schjerfbeckin todellista elämänkulkua seurailevaa. Teräksen kieli on viimeisteltyä, maalauksellista, sopivan hidasta - se herättää taiteilijan eloon kirjan sivuilla. Ja se herättää eloon intohimon, sen halun ja palon, joka nuoressa Helenessä syttyy, kun hän alkaa piirtää, kun hän saa käteensä pensselin. Ja myöhemmin piirustuskoulussa, kaltaistensa parissa ja galleriassa, kun hän näkee Fanny Churbergin maalaukset:

"Minusta Churbergin työt ovat rohkeampia ja omaperäisempiä kuin... miesten maalaamat maisemat, sanon ääntäni madaltaen. Ajattele, että nainen voi tehdä todellista taidetta. Nainen voi maalata jotakin väkevää ja epärunollista. Hella, minä luulen, että olen löytänyt esikuvani." (s. 34)


Teräs kirjoittaa taiteesta ja taiteilijuudesta hienosti, palavasti: millaista on omistautua kokonaan taiteelle, kaivata sitä, rakastaa sitä, upota siihen vaikka olosuhteet ympärillä olisivat millaiset tahansa - vaikka rahaa ei olisi, vaikka lähimmäiset väheksyisivät, vaikka kotimaan taidepiirit väheksyisivät, vaikka kotityöt painaisivat hartioita, ja kylmyys ja kipu ja epätoivo...

"Minä en halua ajatella elämääni jälkeenpäin, sitten, kun on jo liian myöhäistä maalata, ja tajuta, että se oli täynnä keittämistä ja siivoamista!" (s. 139)

***

Jäljet on kirja, joka herättää tunteita. Se herättää vihaa. Se herättää surua. On vavahduttavaa tajuta, miten myöhään Schjerfbeck alkoi saada arvostusta, miten vähän hän itsekään omiin töihinsä uskoi, miten pienin hinnoin hän niitä myi, miten vaatimatonta hänen (ulkoinen) elämänsä oli...

Schjerfbeckin kokeileva, rohkea, modernistinen ote ei ihastuttanut Suomessa, jossa puhkuttiin kansallisromantiikkaa, ja kun hänen terveytensä heikkeni 1900-luvun vaihteessa, lääkärin diagnoosi oli tämä:

"Hänen [lääkärin] mukaansa minulla on tyypillinen naisen hermosto, sellainen, joka ei kestä työn paineita, sillä olen niin tunnollinen, että ylirasitun opettajan toimestani ja taiteilijan ammatistani." (s. 119)

Teräs nostaa taidokkaasti esiin kysymykset naistaiteilijuudesta; siitä millaista oli (on?) olla nainen ja taiteilija. Mistä on täytynyt luopua? Millaisia karikkoja kulkea? Millaista halveksuntaa ja naureskelua sietää? Entä tarkoittiko avioliitto aina naisen uran loppua?

Näitä kysymyksiä pohditaan hiljaa, vaivihkaa, kirjan oman rauhallisen rytmin tahdissa, mutta silti painokkaasti; osoittaen että ilman näitä kysymyksiä ei voida olla.


Helene Schjerfbeck: Lukevat tytöt (1907)
Lähde:  Helene Schjerfbeck [Public domain], via Wikimedia Commons

Jäljet-romaanin lopussa on kattava lähde- ja inspiraatioluettelo, jonka avulla on helppo jatkaa Schjerfbeckiin tutustumista. Itse aion lukea lähiaikoina ainakin Rakel Liehun Helene-nimisen romaanin vuodelta 2003. Tämä Runeberg-palkittu teos on niin ikään muotokuva Schjerfbeckistä.

Lukupariksi Jäljille suosittelen vielä Pirkko Soinisen tuorehkoa romaania Ellen, joka tarkastelee toista saman aikakauden taiteilijaamme eli Ellen Thesleffiä. Nämä kaksi teosta keskustelevat upeasti keskenään, ne sykkivät elämää, taidetta ja taiteen tekemisen paloa ja piirtävät voimakkaita kuvia naisista, joiden kutsumuksena on ollut taiteilijuus.


_____________________
Mila Teräs: Jäljet
Karisto 2017
285 s.

4 kommenttia:

  1. Hienosti kuvaat kirjaa. HS on aina vavahduttava. Pitäisiköhän tuo Ellenkin lukea? Myös Kati Tervon Iltalaulaja kertoo hänestä fiktion keinoin, tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja. Samaa mieltä, HS (kiitos tästä lyhenteestä, tuo sukunimi onkin niin haastava kirjoitettava :D) on mieletön, vavahduttava on varsin hyvä sana.

      Thesleffin taide on mulle vähän vieraampaa, mutta tykkäsin kovasti Ellen-kirjasta - se on vähän kuin sekoitus Viikilän Akvarelleja ja tätä Teräksen Jälkiä :) Suosittelen!

      Tervon Iltalaulaja on lukematta, laitan korvan taakse.

      Poista