31. heinäkuuta 2018

Klassikkohaaste, osa 7. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri


On jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika! Tällä kertaa haastetta emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.

Minä valitsin haastekirjakseni Jean Rhysin romaanin Siintää Sargassomeri (1966, suom. 1968). Luin ensimmäisen Rhysini viime talvena: Huomenta, keskiyö (1939, suom. 2002) räjäytti minussa jotain, sen täysin omia polkujaan kulkeva kieli, miljööt, henkilöt (erityisesti tietysti Sasha...), sen laukkaava kerronta - poukkoileva kuten ajatus - ja ne kolme pistettä, jotka toistuivat, toistuivat, toistuivat...

Tämän päräyttävän lukukokemuksen jälkeen halusin tietysti lukea lisää Rhysiä! Siintää Sargassomeri on Rhysin tunnetuin ja myös palkittu teos. Rhys julkaisi sen 76-vuotiaana vietettyään pitkään hiljaiseloa lähes unohdettuna kirjailijana.

Odotukseni olivat korkealla!


Taustatyötä


Ennen kuin saatoin tarttua Siintää Sargassomereen, minun täytyi lukea eräs toinen kirja: Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Rhysin kirja on nimittäin esiosa (engl. prequel) Brontën klassikkoteokselle.

Kahlasin siis alkukesällä läpi Kotiopettajattaren romaania. Luulin, etten ole lukenut sitä koskaan, mutta joissain kohdin tarina tuntui kuitenkin etäisesti tutulta... lopulta kurkistus vanhoihin lukupäiväkirjoihin paljasti, että olen lukenut kirjan vuonna 2011. Noh, kertaus on opintojen äiti! Nyt Jane Eyren tarina oli minulla tuoreessa muistissa, saatoin aloittaa Rhysin opuksen!

Siintää Sargassomeri kertoo Rochesterin ensimmäisen vaimon, ns. hullun Berthan, tarinan. Kuka hän oli? Mistä hän tuli? Mitä oli tapahtunut ennen kuin Rochester lukitsi hänet ullakolle? Brontë ei juurikaan näihin kysymyksiin vastaa, ja se on ilmeisesti sapettanut Rhysiä niin kovasti, että hän päätti kirjoittaa Berthalle historian - tehdä hänestä kokonaisen henkilön.

Idea on hieno, kutkuttava!

Kun luin Kotiopettajattaren romaania, ihmettelin itsekin sitä, ettei Brontë mitenkään problematisoi Berthan kohtaloa: Nainen on "hullu", lukitaanpa se ullakolle. That`s it, problem solved. Teoksessa lukijan sympatiat pyritään kääntämään Rochesterin puoleen: voi miten kamala kohtalo miehellä, saada hullu vaimo! Vaikka Brontëlla onkin paikoin feministisiä pyrkimyksiä, tässä kohdin hän epäonnistuu pahoin.

Mutta onneksi, yli 100 vuotta myöhemmin, tulee Jean Rhys ja paikkaa tilannetta.


Julma Rochester


On oleellista (ja sairaan siistiä!), että Siintää Sargassomeri ei ole pelkästään inspiroitunut Kotiopettajattaren romaanista, vaan se myös haastaa ja kritisoi tätä klassikkoa. Se, miten Rhys kuvaa ja muokkaa Brontën luomia henkilöhahmoja, on superkiinnostavaa.

Keskiössä ovat tietysti Bertha - oikealta nimeltään Antoinette Cosway - ja herra Rochester (olkoonkin, että Rochesterin nimeä ei mainita kertaakaan!).

Kirja rakentuu näille kahdelle minäkertojalle: tarinan aloittaa Antoinette, joka kertoo omasta (köyhästä, ulkopuolisesta, pilkatusta) lapsuudestaan ja nuoruudestaan Jamaikalla. Toisessa osassa ääneen pääsee Rochester - tässä tapahtuu aikahyppäys: olemme keskellä Rochesterin ja Antoinetten kuherruskuukautta. Kirjan edetessä näkökulmavaihdoksia tulee vielä useita ja monet tilanteet näytetään sekä Antoinetten että Rochesterin silmin.

Jos Kotiopettajattaren romaanissa lukijan sympatiat suuntautuivat Rochesterin puoleen, Siintää Sargassomeressä niin ei todellakaan käy. Rhys piirtää tästä engelsmannista varsin epämiellyttävän kuvan: hän on rahanahne, kylmä, itsekäs ja julma. Antoinette unelmoi rakkaudesta, mutta Rochester ei sitä hänelle anna:

"En rakastanut häntä. Janosin häntä, mutta se ei ole rakkautta. Tunsin hyvin vähän hellyyttä häntä kohtaan, hän oli vieras minulle, vieras joka ei ajatellut eikä tuntenut niin kuin minä." (s. 98)

Näyttää siltä, että Rochesterille ainoa syy naida Antoinette oli raha. Ja ehkä maine. Ehkä halu saada joku itselleen, joku joka tottelisi häntä. Rochester kokee itsensä hyvin loukatuksi, kun Antoinette ei ole kiinnostunut Englannista - muun muassa tässä Rhys viittaa siirtomaa-asetelmaan: Rochester kokee olevansa Antoinettea ylempänä paitsi miehenä, myös englantilaisena.

Varsin kylmäävä on kohtaus, jossa Rochester pettää Antoinettea palvelijattaren kanssa - Antoinette makaa viereisessä huoneessa, ohuen väliseinän takana, kuulee kaiken. Ja Rochester ajattelee: "En tuntenut hetkeäkään katumusta."

***

Mielestäni on perusteltua, että Rhys esittää Rochesterin julmana ja tunteettomana. Sillä miten kukaan, joka on sydämeltään lempeä, voisi lukita toisen ihmisen loppuelämäksi lukkojen taakse?

Rhys ei mainitse kirjassaan lainkaan Jane Eyreä, mutta lukija miettii Janea väkisinkin: mikä häntä oikein vaivasi? Eikö hänellä ollut lainkaan arvostelukykyä? Oliko hänkin yhtä julma kuin Rochester? Miten hän saattoi rakastua tuollaiseen mieheen? Miksi hänkin katsoi Antoinettea kauhistuneena, vaikka hänen olisi pitänyt katsoa siten Rochesteria?

Rhys riisuu Jane Eyreltä sankarittaren viitan.


Lukituista ovista, naisista, hulluudesta


Siintää Sargassomereä on luettu usein feministisenä teoksena. Se antaa äänen ja historian naiselle, joka on aiemmin vaiennettu ja joka on määritelty ainoastaan toisten ihmisten suulla, hyvin yksipuolisesti, pelkkänä hulluna naisena.

Rhys rakentaa Antoinettesta kokonaisen henkilön, naisen joka painii patriarkaalisessa yhteiskunnassa, etsii identiteettiään, muuttuu kauppatavaraksi (Antoinetten veli järjestelee Antoinetten ja Rochesterin avioliiton).

Rhys myös pohtii hulluuden käsitettä: oliko Antoinette (tai Antoinetten äiti) oikeasti mielenvikainen? Mikä heidät ajoi "hulluuteen"? Ehkä ongelma ei ollutkaan naisissa itsessään vaan yhteiskunnassa; siinä miten se naisia kohteli.

Yksi kirjan kiinnostavimmista hahmoista on Christophine - Antoinetten perheen musta palvelijatar ja myös jonkinlainen sijaisäiti Antoinettelle. Hän on suorapuheinen tyyppi, joka haastaa myös Rochesteria. Hän toteaa Antoinetten äidin kohtalosta näin:

"Ne ajoi sen siihen. Kun se menetti poikansa, se oli suunniltaan vähän aikaa, ja ne panee sen lukkojen taa. Ne sanoi sille että se on hullu, ne käyttäytyi niin kuin se olisi hullu. Kysymyksiä, kysymyksiä. Mutta ei ystävällistä sanaa, ei ystäviä, ja sen mies meni pois, jätti sen." (s. 169)

Christophine myös opastaa Antoinettea miesten suhteen:

"Kun mies ei rakasta sinua, mitä enemmän yrität, sitä enemmän se vihaa sinua, mies on sellainen. Jos rakastat niitä, ne kohtelee sinua pahoin, jos et rakasta, ne on kintereillä yötä päivää, kiusaa sinut hengiltä." (s. 115)

ja:

"Minä pidän omat rahani. Minä en anna niitä kelvottomalle miehelle." (s.116)



Pettymyksestä ja teoksen itsenäisyydestä


Vaikka Siintää Sargassomeren lähtöidea ja teemat ovat todella kiinnostavia, oma lukukokemukseni jäi silti jotenkin laihaksi. En hurmioitunut oikein missään kohdin, joskin teksti mielestäni parani loppua kohti.

Ehkä odotukseni olivat liian korkealla tai vain vääränlaiset: odotin sellaista kielellistä ilotulitusta kuin Huomenta, keskiyö -romaanissa, mutta petyin. Siintää Sargassomeri on kieleltään selvästi sovinnaisempi ja perinteisempi. Näkökulmavaihdoksiin tukeutuva rakenne on lupaava, mutta paikoin sekin ontui ja aiheutti sekavuuksia.

Mietin myös lukiessani paljon sitä, onko Siintää Sargassomeri oikeasti itsenäinen teos. Minusta ei. Luulen, että olisin ollut melko hukassa, jos en olisi lukenut ensin Kotiopettajattaren romaania - niin paljon Rhys tähän alkuperäiseen tarinaan tukeutuu, ikään kuin olettaa lukijan tietävän taustat. Jos blogini lukijoissa on joku, joka on lukenut Rhysin teoksen mutta ei Brontëa, kuulisin mielelläni kommenttia tästä.

Yhtä kaikki olen tyytyväinen, että luin Rhysin klassikkoteoksen ja verestin samalla muistiani myös Brontën suhteen. Aion jatkaa Rhysiin tutustumista lukemalla romaanit Kvartetti (1929, suom. 2000) ja Herra Mackenzien jälkeen (1931, suom. 2001). Valitettavasti hänen muuta tuotantoaan ei ole suomennettu.


***

Ps. Aiemmat klassikkohaastepostaukseni:
Virginia Woolfin Mrs. Dalloway
Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia
Margaret Atwoodin Orjattaresi
J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa
Maria Jotunin Huojuva talo
Doris Lessingin Kultainen muistikirja

___________________________
Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
Alk. Wide Sargasso Sea (1966)
Suom. Eva Siikarla
WSOY 1968
203 s.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Rhysilta vain Kvartetin. Siintää Sargassomeri kiinnostaa. En ole muutenkaan kovin ihastunut Kotiopettajattaren romaaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että Kvartetti, Herra Mackenzien jälkeen ja Huomenta, keskiyö ovat jossain määrin samantyylisiä ja sitten tämä Siintää Sargassomeri on hyvin erilainen. Toki tämäkin kannattaa lukea - hieno uudelleenluenta Brontën teoksesta!

      Kiitos kommentistasi!

      Poista