31. heinäkuuta 2018

Klassikkohaaste, osa 7. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri


On jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika! Tällä kertaa haastetta emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.

Minä valitsin haastekirjakseni Jean Rhysin romaanin Siintää Sargassomeri (1966, suom. 1968). Luin ensimmäisen Rhysini viime talvena: Huomenta, keskiyö (1939, suom. 2002) räjäytti minussa jotain, sen täysin omia polkujaan kulkeva kieli, miljööt, henkilöt (erityisesti tietysti Sasha...), sen laukkaava kerronta - poukkoileva kuten ajatus - ja ne kolme pistettä, jotka toistuivat, toistuivat, toistuivat...

Tämän päräyttävän lukukokemuksen jälkeen halusin tietysti lukea lisää Rhysiä! Siintää Sargassomeri on Rhysin tunnetuin ja myös palkittu teos. Rhys julkaisi sen 76-vuotiaana vietettyään pitkään hiljaiseloa lähes unohdettuna kirjailijana.

Odotukseni olivat korkealla!


Taustatyötä


Ennen kuin saatoin tarttua Siintää Sargassomereen, minun täytyi lukea eräs toinen kirja: Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Rhysin kirja on nimittäin esiosa (engl. prequel) Brontën klassikkoteokselle.

Kahlasin siis alkukesällä läpi Kotiopettajattaren romaania. Luulin, etten ole lukenut sitä koskaan, mutta joissain kohdin tarina tuntui kuitenkin etäisesti tutulta... lopulta kurkistus vanhoihin lukupäiväkirjoihin paljasti, että olen lukenut kirjan vuonna 2011. Noh, kertaus on opintojen äiti! Nyt Jane Eyren tarina oli minulla tuoreessa muistissa, saatoin aloittaa Rhysin opuksen!

Siintää Sargassomeri kertoo Rochesterin ensimmäisen vaimon, ns. hullun Berthan, tarinan. Kuka hän oli? Mistä hän tuli? Mitä oli tapahtunut ennen kuin Rochester lukitsi hänet ullakolle? Brontë ei juurikaan näihin kysymyksiin vastaa, ja se on ilmeisesti sapettanut Rhysiä niin kovasti, että hän päätti kirjoittaa Berthalle historian - tehdä hänestä kokonaisen henkilön.

Idea on hieno, kutkuttava!

Kun luin Kotiopettajattaren romaania, ihmettelin itsekin sitä, ettei Brontë mitenkään problematisoi Berthan kohtaloa: Nainen on "hullu", lukitaanpa se ullakolle. That`s it, problem solved. Teoksessa lukijan sympatiat pyritään kääntämään Rochesterin puoleen: voi miten kamala kohtalo miehellä, saada hullu vaimo! Vaikka Brontëlla onkin paikoin feministisiä pyrkimyksiä, tässä kohdin hän epäonnistuu pahoin.

Mutta onneksi, yli 100 vuotta myöhemmin, tulee Jean Rhys ja paikkaa tilannetta.


Julma Rochester


On oleellista (ja sairaan siistiä!), että Siintää Sargassomeri ei ole pelkästään inspiroitunut Kotiopettajattaren romaanista, vaan se myös haastaa ja kritisoi tätä klassikkoa. Se, miten Rhys kuvaa ja muokkaa Brontën luomia henkilöhahmoja, on superkiinnostavaa.

Keskiössä ovat tietysti Bertha - oikealta nimeltään Antoinette Cosway - ja herra Rochester (olkoonkin, että Rochesterin nimeä ei mainita kertaakaan!).

Kirja rakentuu näille kahdelle minäkertojalle: tarinan aloittaa Antoinette, joka kertoo omasta (köyhästä, ulkopuolisesta, pilkatusta) lapsuudestaan ja nuoruudestaan Jamaikalla. Toisessa osassa ääneen pääsee Rochester - tässä tapahtuu aikahyppäys: olemme keskellä Rochesterin ja Antoinetten kuherruskuukautta. Kirjan edetessä näkökulmavaihdoksia tulee vielä useita ja monet tilanteet näytetään sekä Antoinetten että Rochesterin silmin.

Jos Kotiopettajattaren romaanissa lukijan sympatiat suuntautuivat Rochesterin puoleen, Siintää Sargassomeressä niin ei todellakaan käy. Rhys piirtää tästä engelsmannista varsin epämiellyttävän kuvan: hän on rahanahne, kylmä, itsekäs ja julma. Antoinette unelmoi rakkaudesta, mutta Rochester ei sitä hänelle anna:

"En rakastanut häntä. Janosin häntä, mutta se ei ole rakkautta. Tunsin hyvin vähän hellyyttä häntä kohtaan, hän oli vieras minulle, vieras joka ei ajatellut eikä tuntenut niin kuin minä." (s. 98)

Näyttää siltä, että Rochesterille ainoa syy naida Antoinette oli raha. Ja ehkä maine. Ehkä halu saada joku itselleen, joku joka tottelisi häntä. Rochester kokee itsensä hyvin loukatuksi, kun Antoinette ei ole kiinnostunut Englannista - muun muassa tässä Rhys viittaa siirtomaa-asetelmaan: Rochester kokee olevansa Antoinettea ylempänä paitsi miehenä, myös englantilaisena.

Varsin kylmäävä on kohtaus, jossa Rochester pettää Antoinettea palvelijattaren kanssa - Antoinette makaa viereisessä huoneessa, ohuen väliseinän takana, kuulee kaiken. Ja Rochester ajattelee: "En tuntenut hetkeäkään katumusta."

***

Mielestäni on perusteltua, että Rhys esittää Rochesterin julmana ja tunteettomana. Sillä miten kukaan, joka on sydämeltään lempeä, voisi lukita toisen ihmisen loppuelämäksi lukkojen taakse?

Rhys ei mainitse kirjassaan lainkaan Jane Eyreä, mutta lukija miettii Janea väkisinkin: mikä häntä oikein vaivasi? Eikö hänellä ollut lainkaan arvostelukykyä? Oliko hänkin yhtä julma kuin Rochester? Miten hän saattoi rakastua tuollaiseen mieheen? Miksi hänkin katsoi Antoinettea kauhistuneena, vaikka hänen olisi pitänyt katsoa siten Rochesteria?

Rhys riisuu Jane Eyreltä sankarittaren viitan.


Lukituista ovista, naisista, hulluudesta


Siintää Sargassomereä on luettu usein feministisenä teoksena. Se antaa äänen ja historian naiselle, joka on aiemmin vaiennettu ja joka on määritelty ainoastaan toisten ihmisten suulla, hyvin yksipuolisesti, pelkkänä hulluna naisena.

Rhys rakentaa Antoinettesta kokonaisen henkilön, naisen joka painii patriarkaalisessa yhteiskunnassa, etsii identiteettiään, muuttuu kauppatavaraksi (Antoinetten veli järjestelee Antoinetten ja Rochesterin avioliiton).

Rhys myös pohtii hulluuden käsitettä: oliko Antoinette (tai Antoinetten äiti) oikeasti mielenvikainen? Mikä heidät ajoi "hulluuteen"? Ehkä ongelma ei ollutkaan naisissa itsessään vaan yhteiskunnassa; siinä miten se naisia kohteli.

Yksi kirjan kiinnostavimmista hahmoista on Christophine - Antoinetten perheen musta palvelijatar ja myös jonkinlainen sijaisäiti Antoinettelle. Hän on suorapuheinen tyyppi, joka haastaa myös Rochesteria. Hän toteaa Antoinetten äidin kohtalosta näin:

"Ne ajoi sen siihen. Kun se menetti poikansa, se oli suunniltaan vähän aikaa, ja ne panee sen lukkojen taa. Ne sanoi sille että se on hullu, ne käyttäytyi niin kuin se olisi hullu. Kysymyksiä, kysymyksiä. Mutta ei ystävällistä sanaa, ei ystäviä, ja sen mies meni pois, jätti sen." (s. 169)

Christophine myös opastaa Antoinettea miesten suhteen:

"Kun mies ei rakasta sinua, mitä enemmän yrität, sitä enemmän se vihaa sinua, mies on sellainen. Jos rakastat niitä, ne kohtelee sinua pahoin, jos et rakasta, ne on kintereillä yötä päivää, kiusaa sinut hengiltä." (s. 115)

ja:

"Minä pidän omat rahani. Minä en anna niitä kelvottomalle miehelle." (s.116)



Pettymyksestä ja teoksen itsenäisyydestä


Vaikka Siintää Sargassomeren lähtöidea ja teemat ovat todella kiinnostavia, oma lukukokemukseni jäi silti jotenkin laihaksi. En hurmioitunut oikein missään kohdin, joskin teksti mielestäni parani loppua kohti.

Ehkä odotukseni olivat liian korkealla tai vain vääränlaiset: odotin sellaista kielellistä ilotulitusta kuin Huomenta, keskiyö -romaanissa, mutta petyin. Siintää Sargassomeri on kieleltään selvästi sovinnaisempi ja perinteisempi. Näkökulmavaihdoksiin tukeutuva rakenne on lupaava, mutta paikoin sekin ontui ja aiheutti sekavuuksia.

Mietin myös lukiessani paljon sitä, onko Siintää Sargassomeri oikeasti itsenäinen teos. Minusta ei. Luulen, että olisin ollut melko hukassa, jos en olisi lukenut ensin Kotiopettajattaren romaania - niin paljon Rhys tähän alkuperäiseen tarinaan tukeutuu, ikään kuin olettaa lukijan tietävän taustat. Jos blogini lukijoissa on joku, joka on lukenut Rhysin teoksen mutta ei Brontëa, kuulisin mielelläni kommenttia tästä.

Yhtä kaikki olen tyytyväinen, että luin Rhysin klassikkoteoksen ja verestin samalla muistiani myös Brontën suhteen. Aion jatkaa Rhysiin tutustumista lukemalla romaanit Kvartetti (1929, suom. 2000) ja Herra Mackenzien jälkeen (1931, suom. 2001). Valitettavasti hänen muuta tuotantoaan ei ole suomennettu.


***

Ps. Aiemmat klassikkohaastepostaukseni:
Virginia Woolfin Mrs. Dalloway
Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia
Margaret Atwoodin Orjattaresi
J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa
Maria Jotunin Huojuva talo
Doris Lessingin Kultainen muistikirja

___________________________
Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
Alk. Wide Sargasso Sea (1966)
Suom. Eva Siikarla
WSOY 1968
203 s.

24. heinäkuuta 2018

Framilla nyt (eli TBR)

Kuva: Tomi Reunanen

Framilla nyt on blogini uusi juttu- ja kuvasarja, jossa paljastan, mitkä kirjat ovat juuri nyt TBR-listallani eli mitä aion lukea seuraavaksi. Sarja päivittyy noin kerran kuukaudessa.*


John Irving: Minä olen monta
  • Sivistyksessäni on Irvingin mentävä aukko. Paikkaan sitä tällä. Vinkkaan elokuussa pride-aiheista kirjallisuutta töissä ja luulen, että tämä voisi olla yksi vinkattava kirja. Kirjan päähenkilö on biseksuaali ja jos olen oikein ymmärtänyt, tässä käsitellään paljonkin seksuaalisen identiteetin etsimistä. Tragikomedia ja kehityskertomus. 

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
  • Pride-vinkkaukseen liittyvää lukemista tämäkin. Nuortenkirja sukupuoli-identiteetistä, transsukupuolisuudesta ja sukupuolenkorjauksesta. Finlandia-ehdokas vuonna 2016.

Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko
  • Olen pitänyt todella paljon Anna-Kaari Hakkaraisen kirjoista Purkaus ja Kristallipalatsi. Tämä esikoinen on vielä kuitenkin lukematta - odotan ainakin kaunista kieltä ja syviä, tunnelmallisia hetkiä. Kirja on nuoren pojan kasvutarina kuvitteellisen neuvostovallan alla.

Markku Pääskynen: Ellington
  •  Tavoitteenani on lukea tänä vuonna kaikki Markku Pääskysen kirjat. Ellington on hänen toinen romaaninsa ja kuten Pääskysellä yleensäkin, keskiössä ei ole juoni vaan älyllinen purtava, kokeileva rakenne ja moitteeton kieli. Tämä on ilmeisesti murhaajan tarina, hyvin psykologinen.

Marguerite Duras: Siniset silmät, musta tukka
  • No koska Duras! ja koska kolmiodraama, Ranska, kahvilat, kirjoittaminen, tapaamiset, sattumat...

 Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä
  • Viimeinen Siekkisen romaani, jota en ole lukenut. Pelkään ja toivon, että tämä on taas jotain elämää suurempaa. Se kieli, se tunnelma, se kerronnan vaivattomuus, se tiiviys, se että siinä on kaikki.


*oikeudet muutoksiin pidätetään 

10. heinäkuuta 2018

"Kaikki minussa tahtoo maalata"


Hyvää Suomen kuvataiteen päivää! 

Tänään 10. heinäkuuta 2018 tulee kuluneeksi 156 vuotta taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymästä. Jos (ja kun!) haluat juhlistaa yhden upeimman suomalaistaiteilijan elämää ja työtä, tässä yksi vinkki siihen: lue kirja!




Mila Teräksen romaani Jäljet on nautinnollinen lukukokemus, syväsukellus Helene Schjerfbeckin elämään, ajatuksiin, arvoihin ja - tietysti - taiteeseen. 

Jälkisanoissa Teräs kirjoittaa: "Romaanini on kirjallinen muotokuvani Helene Schjerfbeckistä. Vaikka se pohjaa todellisiin tapahtumiin, se ei pyri olemaan realistinen valokuva. Myös Schjerfbeck etsi kuviinsa jotakin muuta kuin realismin illuusiota."

Fiktiota siis, kuviteltua, mutta kuitenkin Schjerfbeckin todellista elämänkulkua seurailevaa. Teräksen kieli on viimeisteltyä, maalauksellista, sopivan hidasta - se herättää taiteilijan eloon kirjan sivuilla. Ja se herättää eloon intohimon, sen halun ja palon, joka nuoressa Helenessä syttyy, kun hän alkaa piirtää, kun hän saa käteensä pensselin. Ja myöhemmin piirustuskoulussa, kaltaistensa parissa ja galleriassa, kun hän näkee Fanny Churbergin maalaukset:

"Minusta Churbergin työt ovat rohkeampia ja omaperäisempiä kuin... miesten maalaamat maisemat, sanon ääntäni madaltaen. Ajattele, että nainen voi tehdä todellista taidetta. Nainen voi maalata jotakin väkevää ja epärunollista. Hella, minä luulen, että olen löytänyt esikuvani." (s. 34)


Teräs kirjoittaa taiteesta ja taiteilijuudesta hienosti, palavasti: millaista on omistautua kokonaan taiteelle, kaivata sitä, rakastaa sitä, upota siihen vaikka olosuhteet ympärillä olisivat millaiset tahansa - vaikka rahaa ei olisi, vaikka lähimmäiset väheksyisivät, vaikka kotimaan taidepiirit väheksyisivät, vaikka kotityöt painaisivat hartioita, ja kylmyys ja kipu ja epätoivo...

"Minä en halua ajatella elämääni jälkeenpäin, sitten, kun on jo liian myöhäistä maalata, ja tajuta, että se oli täynnä keittämistä ja siivoamista!" (s. 139)

***

Jäljet on kirja, joka herättää tunteita. Se herättää vihaa. Se herättää surua. On vavahduttavaa tajuta, miten myöhään Schjerfbeck alkoi saada arvostusta, miten vähän hän itsekään omiin töihinsä uskoi, miten pienin hinnoin hän niitä myi, miten vaatimatonta hänen (ulkoinen) elämänsä oli...

Schjerfbeckin kokeileva, rohkea, modernistinen ote ei ihastuttanut Suomessa, jossa puhkuttiin kansallisromantiikkaa, ja kun hänen terveytensä heikkeni 1900-luvun vaihteessa, lääkärin diagnoosi oli tämä:

"Hänen [lääkärin] mukaansa minulla on tyypillinen naisen hermosto, sellainen, joka ei kestä työn paineita, sillä olen niin tunnollinen, että ylirasitun opettajan toimestani ja taiteilijan ammatistani." (s. 119)

Teräs nostaa taidokkaasti esiin kysymykset naistaiteilijuudesta; siitä millaista oli (on?) olla nainen ja taiteilija. Mistä on täytynyt luopua? Millaisia karikkoja kulkea? Millaista halveksuntaa ja naureskelua sietää? Entä tarkoittiko avioliitto aina naisen uran loppua?

Näitä kysymyksiä pohditaan hiljaa, vaivihkaa, kirjan oman rauhallisen rytmin tahdissa, mutta silti painokkaasti; osoittaen että ilman näitä kysymyksiä ei voida olla.


Helene Schjerfbeck: Lukevat tytöt (1907)
Lähde:  Helene Schjerfbeck [Public domain], via Wikimedia Commons

Jäljet-romaanin lopussa on kattava lähde- ja inspiraatioluettelo, jonka avulla on helppo jatkaa Schjerfbeckiin tutustumista. Itse aion lukea lähiaikoina ainakin Rakel Liehun Helene-nimisen romaanin vuodelta 2003. Tämä Runeberg-palkittu teos on niin ikään muotokuva Schjerfbeckistä.

Lukupariksi Jäljille suosittelen vielä Pirkko Soinisen tuorehkoa romaania Ellen, joka tarkastelee toista saman aikakauden taiteilijaamme eli Ellen Thesleffiä. Nämä kaksi teosta keskustelevat upeasti keskenään, ne sykkivät elämää, taidetta ja taiteen tekemisen paloa ja piirtävät voimakkaita kuvia naisista, joiden kutsumuksena on ollut taiteilijuus.


_____________________
Mila Teräs: Jäljet
Karisto 2017
285 s.

26. kesäkuuta 2018

Päivän sitaatit Senecalta




"Ei aikamme ole vähäinen - tuhlaamme sitä paljon. Elämä on kyllin pitkä ja runsas, se riittää mitä suurimpien asioiden saavuttamiseen, jos vain sijoitamme sen viisaasti." (s. 26)

***

"Kaikki kiirehtivät elämäänsä, heidän ahdistuksensa tulee siitä, että he kaipaavat kiihkeästi tulevaisuutta ja ovat kyllästyneitä nykyhetkeen. Mutta se, joka kerää koko elämänsä omaan käyttöönsä, joka järjestää jokaisen päivänsä kuin se olisi koko elämä, hän ei sen enempää kaipaa kuin pelkää huomista." (s. 38)

***

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisiltaan aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään." (s. 39)

***

"Voidakseen tuntea itsensä on asetuttava testiin. 
Vain kokeilemalla saa selville, mihin pystyy." (s. 98)

***

"Puu ei tule sitkeäksi ja vahvaksi, jos sitä ei usein pieksä tuuli." (s.103)

***


_______________________________
Seneca: Elämän lyhyydestä 
Alk. noin 50 jKr.
Suomennos ja esipuhe Juhana Torkki
Otava 2018
111 s.

22. kesäkuuta 2018

Cornwall, Cornwall - mitä pakkaan mukaani?


Olen lähdössä pian Englantiin, Cornwalliin, St. Ivesiin. Olen haaveillut Cornwallista jo monta vuotta - muistaakseni siitä asti, kun luin Tori Amosin omaelämäkerran Piece by Piece ja tajusin Amosin asuvan Cornwallissa. Olen katsellut kuvia vihreistä nummista, pauhaavasta merestä, jyrkistä kallioista, majakoista... ja nyt, ihan kohta, näen ne kaikki itse. Tiedän jo rakastuvani tuohon seutuun, tiedän sen olevan mielenmaisemani... 

...noinkohan tulen enää koskaan takaisin...

Ennen reissuun lähtöä aion lukea vielä ainakin Mila Teräksen romaanin Jäljet, joka kertoo Helene Schjerfbeckistä - tuosta taiteilijasta, joka asui St. Ivesissä vuosina 1887-1889 ja rakasti kaupungin valoa, merta, satamia. Hän maalasi St. Ivesissä muun muassa kuuluisan Toipilas-teoksensa. 

Kuva: Tomi Reunanen


Mutta mitkä kirjat aion pakata mukaan reissuun? 

Olen tehnyt tärkeää valintatyötä pitkään ja hartaasti ja päätynyt lopulta kolmeen teokseen. Täyttä sattumaa on, että kyseiset kirjat on mainittu myös tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-postauksessani!


1) Lydia Davis: The End of the Story

Matkoilla luen mielelläni englanniksi - se on yksi syy, miksi päädyin valitsemaan tämän kirjan. Ja toinen - tärkeämpi! - syy on se, että amerikkalainen Lydia Davis on kirjailija, jota HALUAN lukea. Minulla on tutina, että tämä tiiviin ja nopean (ns. flash fiction) kerronnan mestari hurmaa minut. The End of the Story on romaani muistoista, romaani kertomisesta, romaani tulkinnasta: nainen muistelee jo päättynyttä rakkaussuhdettaan, mutta lukija ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä muistojen vääristämää, mikä nyt jo pelkkää fiktiota.


2) Virginia Woolf: A Room of One`s Own

Tiesittekö, että Virginia Woolf vietti lapsuutensa kesät juuri St. Ivesissä? Cornwallilla on ollut merkittävä vaikutus Woolfin tuotantoon, ja St. Ivesissä sijaitseva majakka Godrevy Lighthouse on juuri se majakka, josta Woolfin Majakka-romaani sai innoituksensa! Siksi on itsestään selvää, että haluan lukea reissussa Woolfia. Matkakirjaksi päätyi tämä feministinen kirjoittamisen klassikko, jonka olen opiskeluaikoinani tenttinyt, mutta nyt haluan lukea kirjan uudelleen, rauhassa, vapaasti. Ehkäpä rannassa, josta on näkymä Godrevy Lighthouseen...


3) Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Susan Sellers on paitsi kirjailija itse, myös kirjallisuudentutkija, joka on tutkinut paljon muun muassa Virginia Woolfin tekstejä. Vanessa & Virginia on romaani siskoista, joista toisesta tulee taidemaalari (Vanessa Bell) ja toisesta kirjailija. Woolf on kuuluisampi kuin Bell, mutta tässä teoksessa äänen saakin Vanessa: hän kirjoittaa tilannekuvia sisarusten elämästä, puhuttelee Virginiaa sinänä. Pieni selailu paljasti, että St. Ives mainitaan tämänkin kirjan sivuilla.


Kuva: Tomi Reunanen




16. kesäkuuta 2018

Syksyn 2018 uutuudet: 8 kirjaa, jotka on pakko lukea




Kesä on juuri nyt kukkeimmillaan, mutta minä olen selannut jo kiivaasti kustantamojen syksyn 2018 uutuusluetteloita. Päällimmäinen ajatus: on tulossa isojen kotimaisten nimien syksy.

Uuden romaanin julkaisevat muun muassa Riikka Pulkkinen, Minna Rytisalo, Aki Ollikainen, Pirjo Hassinen, Tommi Kinnunen, Katja Kettu ja Asko Sahlberg

Esikoisteoksia näyttäisi ilmestyvän vähemmän kuin keväällä, mutta kiinnostavilta vaikuttavat ainakin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus) ja Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän (Otava).


Alle olen poiminut kahdeksan teosta, jotka on aivan pakko lukea tulevana syksynä:


Rachel Cusk: Ääriviivat (S&S)

Kustantamo S&S tekee järisyttävän kulttuuriteon julkaistessaan suomeksi Rachel Cuskin Outline-romaanin. Se on hienoimpia kirjoja, mitä olen koskaan lukenut! Mietteitäni kirjasta täällä. Odotan (ja toivon!) kovasti, että S&S julkaisee suomennokset myös trilogian jatko-osista (Transit ja Kudos).


Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun (Teos)

Esseeteos elämästä, kirjoittamisesta, lukemisesta, kustannusmaailmasta! Yes please! Sara Ehnholm Hielm on Förlaget-kustantamon kustantaja; hän on työskennellyt kirja-alalla viitisentoista vuotta ja sitten, vuonna 2015, hän päätti muuttaa vuodeksi Roomaan kirjoittaakseen oman kirjan. Ja tämä tässä on tuon matkan tulos. Syksyn kirjoista ehkä se, jota odotan kaikkein eniten!


Peter Sandström: Äiti marraskuu (S&S)

Tämä on tässä, koska noh, Peter Sandström. Häneltä nyt vaan haluan lukea kaiken. Kustantamo kuvaa Äiti marraskuuta episodimaiseksi teokseksi, joka jakaantuu kahdeksaan pohdintoon. Päähenkilön nimi on - tietysti - jälleen Peter, ja keskiössä on - tietysti - taas äitisuhde.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin (Siltala)

Vilja-Tuulia Huotarisen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani - mahtavaa! Niin kuin minä heidät näin on koulumaailmaan (tai ainakin koulurakennukseen) sijoittuva yhdenpäivänromaani, jonka kerronta on kustantamon mukaan kaleidoskooppimaista, villiä, kiihkeää ja särisevää. 


Taina Latvala: Venetsialaiset (Otava)

Taina Latvalan tuotanto kiinnostaa, vaikka olen lukenut häneltä tähän mennessä ainoastaan novellikokoelman Ennen kuin kaikki muuttuu. Se olikin hieno! Venetsialaiset on Huotarisen kirjan tavoin yhdenpäivänromaani: vietetään kesän päätösjuhlaa ja mitä pidemmälle ilta etenee, sitä tiheämmäksi ja jännitteisemmäksi tunnelma muuttuu.


Sinikka Vuola & Tommi Melender: Maailmojen loput - kirjoituksia romaanitaiteesta (WSOY)

Esseet ovat uusi musta! Kiinnostavia esseeteoksia putkahtelee nyt sieltä täältä, ja esseistä koostuu myös tämä Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin superkiinnostava opus, jossa pohditaan romaanien lopetuksia: mistä romaanien loput rakentuvat? Millaisia ovat poikkeukselliset lopetukset? Vuola ja Melender käyvät kirjassa ns. esseedialogia. Lisäksi mukana on 30 miniesseetä.


Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)

Uusi kirja Mia Kankimäeltä, wuhuuu! Rakastin Kankimäen esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja uskon, että tämä uutukainen on aivan yhtä ihana! Ymmärtääkseni tämäkin on eräänlainen matkapäiväkirja: nyt Kankimäki kulkee historian unohdettujen naisseikkailijoiden ja -taiteilijoiden matkassa.


Eveliina Nieminen: Late Bloomers (Kosmos)

Kosmos on mahtava pieni kustantamo, jonka listoilta tuntuu löytyvän kausi kaudelta yhä jännempiä teoksia. Nyt kiinnostuin erityisesti tästä Eveliina Niemisen englanninkielisestä novellikokoelmasta, joka kertoo ihmisistä suoritusyhteiskunnassa. Ihmisistä, jotka kehittävät itseään jatkuvasti, mutta hukkaavat lopulta itsensä - ja toisensa. Ajan hermolla oleva teos, uskoisin. Ja kiva lisä: novellikokoelma on kuvitettu pariisilaisen Cassandre Montoriolin näyttävillä piirroksilla.



4. kesäkuuta 2018

Kevään luettuja pikakelauksella (priorisoinnista, kirjoittamisesta)



Mitäkö olen tehnyt koko kevään, kun täällä blogissa on ollut niin kovin hiljaista? Olen kyllä lukenut, voi miten olenkaan lukenut! Mutta vapaa-aikani, sen olen joutunut (saanut!) käyttää muuhun - kirjoittamiseen, kyllä - mutta erilaiseen kirjoittamiseen, omaan, luovaan, kaunokirjalliseen, jotain, johonkin, sellaiseen. Eikä tämä ole ohi, ei, ei vielä ainakaan vuoteen. Katsotaan sitten, katsotaan, joskus myöhemmin, joskus. 

Yhä olen kyllä täynnä ideoita ja haaveita myös blogini suhteen, mutta nyt, tässä hetkessä, priorisoin jotain muuta, jotain mitä minun on pakko (ja palo!) tehdä nyt, juuri nyt.

Eli blogi, tämä tässä näin, tulee jatkossakin päivittymään harvoin. Ehkä kerran kuussa, ehkä kahdesti, tuskin useammin. Mutta lukeminen, se ei jää, ei tietenkään. Listaan yhä kaikki lukemani kirjat Luetut-välilehdille (vuosi 2018 täällä) ja lukemisiani voi seurata myös Instagramissa

Mutta koska olen tämänkin kevään aikana lukenut useita hienoja kirjoja, haluan tehdä niihin pikakelauksen tässä ja nyt. Näin:


Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla sai miettimään sitä, miten usein haluaisimme vain livistää ihmisten luota, etääntyä, paeta... 
Peter Sandströmin Laudatur jätti mieleen vahvoja (absurdeja!) kuvia, karuselleja ja lipputankoja, joissa aikuiset miehet roikkuvat... 
Ossi Nymanin Röyhkeys nauratti ja hurmasi; se rehellisyys ja tarkka katse ihmiseen! ...
Jean Rhysin Huomenta, keskiyö räjäytti tajuntani, sai minut kirjoittamaan kolmea pistettä joka paikkaan... 
Iris Murdochin Meri, meri antoi minulle maiseman, miljöön, tunnelman - ja se hullu, pakkomielteinen rakkaus! (vai oliko se rakkautta...?)... 
Silvia Avallonen Teräs yllätti villiydellään, rujoudellaan, nuoruuden hurmiolla... 
Markku Pääskysen Hyvä ihminen herätti ajatuksen "haluan lukea tämän heti uudelleen" ja ajatuksen "haluan lukea Fernando Pessoaa"... 
Raija Siekkisen Häiriö maisemassa avasi toisella lukukerralla satoja ovia, satoja suuntia (uskallan sanoa: täydellinen kirja)... 
Samanta Schweblinin Houreuni hurmasi pimeydellään, outoudellaan, kultaisilla bikineillään... 
Marjo Vilkon Vilpitön sydän hämmensi; miten syvälle tunteiden syövereihin kielellä voikaan mennä... 
Saara Turusen Sivuhenkilö sai nauramaan ja itkemään, nyökyttelemään "juuri niin" ja tekemään omia klassikkolistoja (vain naisia, koska helvetti, miksi ei?)... 
Pirkko Soinisen Ellen ihastutti sujuvuudellaan ja intohimoisen naisen - taiteilijan! - kuvauksellaan... 
Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta - vau, Vau. VAU! Kerronnan, kielen ja rakenteiden aarreaitta!


Tällä hetkellä luen samanaikaisesti kahta kirjaa: Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania (jonka luulin olevan lukematta, mutta jotenkin hämärästi tutulta tuntuu... ehkäpä kertaus ei ole kuitenkaan pahitteeksi) ja Leena Krohnin Kadotusta, jolta odotan paljon. Näistä ehkäpä myöhemmin jotain, jossain - jos ei täällä, niin ainakin Instagramissa!