26. lokakuuta 2017

Marianna Kurtto: Tristania


Olen poiminut muistilappuuni useita sitaatteja ja kirjoittanut niiden perään isoilla kirjaimilla ja huutomerkillä TÄRKEÄÄ! 

Runoilijana ja kääntäjänä tunnetun Marianna Kurton esikoisromaani Tristania on täynnä paitsi kauniita lauseita, myös isoja, oleellisia, tärkeitä ajatuksia. 

Tai ainakin minulle, tällä hetkellä, juuri nyt, ne tuntuvat tärkeiltä.

Ja siksi Tristania onkin yksi vuoden hienoimmista kirjoista. Minulle. Ainakin minulle.

Luin kirjan nopeasti, intensiivisesti, yhden viikonlopun aikana. Siitä on nyt noin puolitoista viikkoa aikaa, mutta muistan yhä tarkasti, miltä lukeminen tuntui, millainen maailmani oli.

"Martha kuulee Bertin ja miettii mitä tämä tekee, ylipäänsä maailmassa, kun ei tahdo päivien liikettä lävitseen tai ympärilleen Marthan käsiä, jotka ovat vahvat." (s.93)

Kurton lauseissa sykkii runo, mutta Tristania on silti jopa yllättävän proosallinen, kertova romaani. Kurtto kurottaa kauas niin ajassa kuin paikassa. Hän kertoo meille 60-luvusta ja pikkiriikkisestä Tristan da Cunhan tulivuorisaaresta, joka makaa keskellä Atlanttia, Etelä-Amerikan ja Afrikan välissä.

Hän kertoo meille ihmisistä, joille tuo saari on koti. Näitä ihmisiä on yhteensä 264. Kurtto poimii heistä muutaman kämmenelleen ja tarkastelee lähemmin: Tristania on näkökulmaromaani, jossa tarina kulkee pääosin neljän henkilön kautta.

Kun tulivuori purkautuu lokakuussa 1961, asukkaiden on lähdettävä. Heidän on lähdettävä, vaikka he eivät tiedä maailmasta mitään muuta kuin meren, mustan hiekan, tähystyskukkulan, vuoren joka on rotkojen halkoma ja jonka sydän hehkuu.

Tristaniaa lukiessa mietin muun muassa näitä:
mikä on koti? miten se määrittää meitä?
ihminen muuttuu; hän on eri eri aikoina
jotkut meistä kaipaavat aina jonnekin muualle, jotakin muuta
ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella
maailma on yhtä totta kaikkialla; aurinko on sama kaikkialla

Ja vielä mietin tätä:
Lars - mies joka lähtee pois, jättää vaimonsa ja poikansa, löytää uuden "rakkauden" (laitoin sanan sulkumerkkeihin, koska en ole varma, oliko se rakkautta) Lontoosta - näyttää aivan Mad Men -sarjan Don Draperilta. Hän on tumma, komea ja hänkään ei tiedä, mitä tahtoo.

Lars on kirjan kiinnostavin henkilö - mutta ei pelkästään Don Draper -vibojen takia. Hän on monisyinen, hankala, hänestä on vaikea saada selkoa. Näkökulmatekniikka mahdollistaa sen, että Larsin henkilökuva rakentuu lukijalle usean henkilön kertoman kautta ja juuri siksi siitä tulee säröinen. Luvuissa, joissa Lars on itse kertojana, hänestä muodostuu lempeä ja melko syvällinenkin kuva, mutta muiden kerronnat rikkovat tätä kuvaa. Mikä on totta? Saanko pitää Larsista vai onko häntä syytä inhota?

Tämä on yksi niistä jännitteistä, joita Kurtto romaaniinsa punoo. Ja jännitteet kestävät, loppumetreille saakka. Ja ihan viimeisillä sivuilla solmut solmitaan - ja ehkä myös itketään pienet itkut.

______________________
Marianna Kurtto: Tristania
WSOY 2017
331 s.

16. lokakuuta 2017

Tärpit Helsingin Kirjamessuille 2017


Helsingin Kirjamessut tulevat taas! Messut järjestetään 26.-29.10. Messukeskuksessa. Itse aion osallistua messuille näillä näkymin vain perjantaina, joten keskityn tärpeissänikin perjantain ohjelmaan. Jutun lopussa kuitenkin yksi supertärppi muillekin päiville!


Perjantai 27.10.

Klo 11.00-11.30 Kirjailijana 80-luvulta nykypäivään (Aleksis Kivi -lava)
Rosa Liksom ja Kjell Westö pohtivat, miten kirjailijan työ (ja maailma siinä mukana) on muuttunut heidän 80-luvulla alkaneen kirjailijanuransa aikana. Odotan Rosan naurua! Odotan kun he nauravat yhdessä! 

Klo 11.30-12.00 Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet (Minna Canth -lava)
Marjo Heiskanen kertoo uudesta romaanistaan. Se oli huippuhyvä, lue täältä

Klo 12.30-13.00 Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (Mika Waltari -lava)
Selja Ahava kertoo uudesta romaanistaan. Sekin oli huippuhyvä - en vain ole ehtinyt blogata! Ahavaa haastattalee Sivumennen-podcastistakin tuttu ihana Jonna Tapanainen.

Klo 13.00-13.30 Virginia Woolf: Päiväkirjat 1-5 (Mika Waltari -lava)
Ville-Juhani Sutinen on kääntänyt Virginia Woolfin päiväkirjat, yhteensä lähes 2000 sivua. Kiitän ja kumarran! Sutinen kertoo, miltä tuntui upota Woolfin sielunmaisemaan viideksi vuodeksi.

Klo 14.00-14.30 Marianna Kurtto: Tristania (Mika Waltari -lava)
Luin ihan just Marianna Kurton esikoisromaanin Tristania, ja sanonpahan vaan, että olipas hieno. Yksi tämän vuoden hienoimpia. Haluan ehdottomasti mennä kuuntelemaan, kun Kurtto kertoo kirjansa synnystä.

Klo 14.30-15.00 Miten rakentaa omannäköinen elämä? (Katri Vala -lava)
Päivä on hyvä päättää siihen, että pohdiskelee itseään ja sitä, millaista elämää tässä nyt sitten haluaisikaan elellä. Pohdintoja vauhdittavat Hidasta elämää -sivuston kirjailijat Noora Lintukangas, Susanna Erätuli ja Katri Syvärinen.


Jos menisin messuille torstaina,  tsekkaisin ainakin tämän:


Klo 14.00-14.30 Iltasatuja kapinallisille tytöille (Magia-lava)
Elena Favillin ja Francesca Cavallon hittiteos Good Night Stories for Rebel Girls on saatu nyt myös suomeksi! Kiitos Kustantamo S&S! Koko Hubara, Mirjam Ilvas ja Ilmi Villacis keskustelevat kirjasta, satujen roolimalleista ja siitä, millainen vastuu kirja-alalla on sukupuoliroolien esittämisestä lastenkirjoissa. Superkiinnostavaa!


Jos menisin messuille lauantaina, tsekkaisin ainakin tämän:


Klo 12.30-13.00 Yhdessä virkkeessä koko elämä (Aino-lava)
Johan Bargum ja Pertti Lassila pohtivat, miten tiivistää yhteen virkkeeseen kokonainen elämä. Voi ah! Onko olemassa tärkeämpää kysymystä kuin tämä?


Jos menisin messuille sunnuntaina, tsekkaisin ainakin tämän: 


Klo 15.00-16.00 HS esikoiset lavalla (Aleksis Kivi -lava)
Klassikko! HS:n esikoiskirjapalkinnon finalistit nousevat lavalle toimittajien tentattavaksi. Tämä on ollut joka vuosi sympaattinen, hieno tilaisuus. 

Vuoden 2016 HS:n esikoiskirjapalkinnon finalistit messulavalla. Palkinnon voitti lopulta Hanna Weseliuksen (toinen oikealta) Alma!