26. helmikuuta 2018

Kittanoita: Kaksi rumaa uutuutta



*kittanat = lyhyitä mietteitä lukemistani kirjoista


Otsikossa lukee sana ruma. Mutta se ei ole nyt moite, ainoastaan toteamus, kuvaus. Sillä näissä kahdessa kirjassa ei ole kauneutta, ei hyvyyttä. Ne kertovat ihmisen julmuudesta, pahuudesta, itsekkyydestä, pienuudesta. Rumuudesta. Ne ovat keskenään täysin erilaiset, mutta silti ne sopivat saman otsikon alle.


Han Kang: Ihmisen teot

Engl. Human Acts (2016), koreankielinen alkuteos 2014
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus 2018
231 s.

Han Kangin Booker-palkittu Vegetaristi nököttää yhä hyllyssäni lukemattomana, mutta jostain syystä tähän juuri suomennettuun Ihmisen teot -romaaniin tartuin heti. Nyt, jälkeenpäin, luulen että Vegetaristi olisi ollut kuitenkin enemmän minun kirjani.

Ihmisen teot kertoo väkivaltaisesta kansannoususta eteläkorealaisessa Gwangjun kaupungissa vuonna 1980. Kirja pohjautuu siis todellisiin tapahtumiin - tapahtumiin, joista itselläni ei ollut pienintä haisuakaan ennen tätä kirjaa. Ylipäätään haisuni Etelä-Koreasta on minimaalinen. Siksi kai oli hyvä, että luin tämän. Opin jotain, sain tietää. Sellaistakin kaunokirjallisuus voi olla. 

Hetkeäkään en silti lukemisesta nauttinut. Han kirjoittaa toteavasti, dokumentinomaisesti. Hän ei kaihda kauhua eikä rumuutta: kirja on täynnä eritteitä, mädäntyneen ruumiin hajua, julmaa väkivaltaa ja piittaamattomuutta. Han nostaa tarjottimelle ihmisen pahuuden: sen mitä me kykenemme toisillemme - ja myös itsellemme - tekemään.

Kirjan kertojaratkaisut ovat kiinnostavia. Vain kahdessa ensimmäisessä luvussa ollaan oikeasti vuodessa 1980, kansannousun puhkeamisen ytimessä. Siellä ääneen pääsee muun muassa sotilaiden tappaman nuoren pojan sielu. Myöhemmät luvut ovat eri ihmisten muisteloita ja aivan viimeinen luku kertoo kirjailijasta, joka palaa Gwangjuun ja päättää kirjoittaa kansannoususta kirjan. Hän muistuttaa - tietysti - hyvin paljon Han Kangia itseään.


Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Alk. Århundradets kärlekskrig (2016)
Suom. Jaana Nikula
Into 2018
173 s.

Tämä oli minulle yksi kevään odotetuimmista kirjoista! Pohjoismaisen kirjallisuuden professori, feministi Ebba Witt-Brattström omistaa kirjansa Märta Tikkaselle (ja myös August Strindbergille); Witt-Brattströmin teos on keskustelukumppani Tikkasen upealle Vuosisadan rakkaustarinalle, se on päivitetty versio piinallisesta avioliitosta, tilasta johon kaksi ihmistä on liian paljon. Ja myös erosta - vääjäämättä lähestyvästä erosta.

Yllätyin, että myös Witt-Brattsrömin kirja on ladottu "runon muotoon". Kustantamo kutsuu teosta näkökulmaromaaniksi, mutta minä voisin sanoa sitä vaikkapa runonäytelmäksi. Näkökulmat tuodaan esiin näin: 

Mies sanoi: - -
Nainen sanoi: - -
Nainen kysyi: - -
Mies sanoi: - -

Läpi kirjan nämä kaksi ihmistä, jotka ovat olleet aviossa yli 30 vuotta, käyvät vuoropuhelua. Eivät välttämättä niin, että aina kuuntelisivat saati ymmärtäisivät toisiaan, mutta yhtä kaikki. Puhetta on paljon ja useimmiten se on rumaa. Rakkaus, jota on ehkä joskus ollut (en ole tästäkään ihan varma), on muuttunut sodaksi, kisaksi, kamppailuksi. Jatkuvaksi valtataisteluksi. Toisen haukkumiseksi, alistamiseksi, vähättelyksi.

Mutta siinä missä Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina sai minut tunteiden valtaan - vihan, surun, myötätunnon - Vuosisadan rakkaussota jättää minut lopulta melko kylmäksi. En asetu järkkymättömästi naisen enkä miehen puolelle, huomaan lähinnä ärtyväni molemmista. 

Tämä ei silti tarkoita, että kirja olisi huono tai epäonnistunut. Itse asiasssa päinvastoin: Witt-Brattström onnistuu kuvaamaan pirun tarkasti sitä, mihin jämähtäminen vanhakantaisiin sukupuolirooleihin johtaa. Kukaan ei ole sellaisessa asetelmassa tyytyväinen, ei onnellinen. Eikä miellyttävä. Ei enää. Ei nyt, kun naiset eivät yksinkertaisesti suostu jäämään kynnysmatoiksi, eivät pelkäksi miehen elämän auringoksi ja lämmöksi.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Vegetaristin, joka oli jokseenkin outo lukukokemus, enkä sen takia ollut innostunut tarttumaan Ihmisen teot -kirjaan. Ja tämä vahvistaa käsitystäni, en halua lukea vastentahtoisesti. Kang ei ole minun kirjailijani.

    Vuosisadan rakkaussodasta minulla on niinikään samanlainen kokemus: vaikka teksti on rankkaa, se ei koskettanut. Jahah, tällainen suhde. Ehkä kirjoittaja on liian kaunopuheinen kaikkine vieraskielisine lainauksineen, mutta oikea tunne puuttui. Ansiokas kirja hyvältä sanankäyttäjältä,silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Minua Vegetaristi kiinnostaa yhä - luulen, että se on teemoiltaan enemmän minun juttuni kuin tämä Ihmisen teot.

      Vuosisadan rakkaussota oli suuriin odotuksiini nähden pienoinen pettymys. Odotin tunnevyöryä, mutta jäin jotenkin kylmäksi.

      Poista