26. syyskuuta 2018

Mitä opin kirjoittamisesta Marguerite Durasilta?


Kuva: Tomi Reunanen

Luin reilu kuukausi sitten Nimetön intohimo -teoksen, joka koostuu keskusteluista, joita Marguerite Duras on käynyt italialaisen toimittajan Leopoldina Pallotta della Torren kanssa 1980-luvun lopulla. Kirjassa puhutaan laaja-alaisesti kirjoittamisesta, elokuvista, taiteesta, elämästä. Duras on rakastettavan suorapuheinen, avoin ja auki, ja minä nautin lukemisesta.

Jotta en unohtaisi asioita, joita Duras minulle tässä teoksessa opetti, kirjaan niitä nyt ylös. Eli mitä opin kirjoittamisesta Marguerite Durasilta?


  • Tiivistä, hio, pyyhi pois. Kuvaa vain se, mikä on aivan välttämätöntä. 
  • Jätä aukkoja, jätä kesken.
  • Nauti valkoisista tyhjistä tiloista, niiden hiljaisuudesta.
  • Kirjoita yön hämystä.
  • Epäröi ja anna sen näkyä. Voit kirjoittaa "ehkä niin on", voit kirjoittaa "voi olla". 
  • Käytä konditionaalia.
  • Mitään ei ole niin vaikea ilmaista tai kuvailla kuin intohimoa. 
  • Naura!
  • Ole yksin ("yksikin päivä ilman yksinoloa kuristaisi minut hengiltä").
  • Rakasta tyhjyyttä; tyhjyyttä, jonka toiset ihmiset sinuun jättävät.
  • Kirjoita kotona, keittiössä.
  • Kaikki tärkeä tapahtuu hiljaisuuksissa.
  • Kirjoita merestä; merestä, joka on kiehtova, kauhistuttava.
  • Keskity paikkoihin: tietyissä paikoissa syntyvät tietynlaiset tarinat, kuvat.
  • Sulje ovi vasta myöhään illalla ("kun kirjoittaa, tarvitsee ilmaa, ääniä, kaikkea elävää... ulkomaailmaa.")
  • Kirjoita odotuksesta, poissaolosta.
  • Kirjoita kesyttömästi.
  • Kirjoita mielihyvän vallassa.
  • Romaanin ei tarvitse johtaa mihinkään: "tarina ei pääty, kirja vain loppuu".
  • Vaali keskeneräisyyttä.
  • Vihjaa.
  • Kirja voi syntyä nopeasti, muutamassa päivässä ("pitkien, loputtomien hiljaisuuksien jälkeen").
  • Hylkää lineaarisuus, riko kronologia.
  • "Vain puutteesta, merkitysketjua kovertavista aukoista, tyhjyyksistä, voi syntyä jotakin."
  • Kirjoita "juoksevasti" (siten, että yhdestä asiasta siirrytään toiseen selittämättä, painottamatta)
  • "Kirjoittaminen ei ole tarinankerrontaa vaan sitä, että herättää henkiin tarinaa ympäröivän - luo tuokion kerrallaan."
  • Keskity katseeseen, päällekkäin meneviin katseisiin.
  • Kirjoita fragmentti fragmentilta; anna yhteyksien muodostua tiedostamatta.
  • Istu alas, kirjoita. Kirjoita, vaikka et tietäisi, mitä olet kirjoittamassa.
  • Kuvaa kiellettyä. 
  • Herätä pahennusta.
  • Elä.

_______________________________________________
Marguerite Duras: Nimetön intohimo. Keskusteluja Leopoldina Pallotta della Torren kanssa.
Alk. La passione sospesa (1989)
Suom. Aura Sevón (ranskankielisestä käännöksestä)
Osuuskunta Poesia 2014
163 s.

15. syyskuuta 2018

Hengitän, runoja


Lukeminen tuntuu usein hengittämiseltä, niin tärkeää se on. Joskus lukeminen voi kuitenkin myös tukehduttaa, olla jollain lailla liikaa, liian paljon. Liian täyttä.

Silloin luen runoja.

Yritän muistaa lukea runoja.

Koska runot ovat kaikkein lähimpänä hengittämistä.

Tällä viikolla olen lukenut nämä kaksi runoteosta:



Ja olen hengittänyt.


Esikoiskokoelma ja kokeneen runoilijan 12. kokoelma. Molemmissa kaipaus, pelko.


Luin Tuukka Pietarisen (s. 1996) Yksin ja toisin -teoksen kahteen kertaan. Aloitin alusta heti, kun olin lopettanut. Luin runoja myös ääneen puolisolleni. Pohdimme niitä yhdessä. Tämä on runoissa parasta: pohtiminen. Mitä ihmettä? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä tämä voisi tarkoittaa?

Pietarisen runot liikkuvat proosarunosta lyhyisiin aforistisiin katkelmiin; ne ovat ajatusleikkejä, kysymyksenasetteluja, matemaattisia pelejä ja absurdeja tarinoita. Ne ovat viittauksia toisiinsa, keskenään keskustelevia.

Tulkinnat ja niiden mahdollisuudet lienevät loputtomia. Minä löysin näistä kritiikkiä kulutusta kohtaan, ihmisen itsekkyyttä ja ajattelemattomuutta kohtaan, välinpitämättömyyttä kohtaan. Jokin tällainen ajatus heräsi: meidän jälkemme ja varjomme jäävät tänne vielä silloinkin, kun me itse olemme jo poissa.

Viimeisissä runoissa kohoaa kauhu: ihmiset katoavat, eläimet katoavat, veri valuu kyljestä ja tahraa vaatteet. Meri on syvä ja sinne on helppo vajota. Kaupungit hajotetaan, lapsille ei jää enää mitään.


Tua Forsströmin (s. 1947) Merkintöjä mahtuu taskuun ja ihmiseen. Se on lämmin ja viisas, koskettava ja puhutteleva. Se puhuu sinälle, joka ei ole minä, vaan lapsi, tyttö, Vanessa, poissa. Runojen ydin on menetys, punainen lanka kaipaus. Kaiken alla muistot; kesäiset päivät, rannat, leningit.

Tietyt kuvat ja motiivit toistuvat: vesi, tuuli, unet, eläimet. Uiminen, lentäminen. Keskustelukumppanina toimii muun muassa W. G. Sebaldin Austerlitz - kirja, jota en ole vieläkään lukenut ja jota silti jo jotenkin varmuudella rakastan.

Rytmi - sitä ajattelen, kun luen näitä runoja. Sitä, miten kauniisti sanat liittyvät yhteen ja etenevät, kulkevat, kasaantuvat. Luovat kokonaisuuden. Runo numero 5 (s.11) on tästä täydellinen esimerkki: sanat, jotka eivät kuulu yhteen tai niin voisi ajatella, liitetäänkin yhteen ja siinä ne ovat ja ne ovat siinä hyvin ja oikein ja siten, että minä luen tämän pienen välimerkittömän tekstin yhä uudelleen ja todella tunnen sen, nauran, nauran kuten perhostyttö.


_____________________________
Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
WSOY 2018
61 s.

Tua Forsström: Merkintöjä
Alk. Anteckningar
Suom. Jyrki Kiiskinen
Siltala 2018
52 s.

2. syyskuuta 2018

Framilla nyt (eli TBR)


Kuva: Tomi Reunanen

Framilla nyt on blogini juttu- ja kuvasarja, jossa paljastan, mitkä kirjat ovat juuri nyt To Be Read -listallani. Sarja päivittyy noin kerran kuukaudessa.


Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle - yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
Lars Svedsen: Yksinäisyyden filosofia
  • Olen pohtinut viime aikoina paljon yksinäisyyden ja yksin olon teemaa. Olen aina viihtynyt hyvin yksin, enkä ole koskaan kaivannut isoja ihmismääriä ympärilleni. Lähiaikoina halu ja tarve vetäytyä hiljaisuuteen on ollut erityisen voimakas. Olen utelias asian suhteen: haluan tutustua tähän piirteeseen itsessäni paremmin. Siksi lukulistallani ovat nyt nämä kirjat ja lisääkin on varmasti tulossa.

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus
  • Haastattelen Anna-Kaari Hakkaraista Lahden pääkirjaston Kirjoittamisesta-illassa torstaina 27.9.2018 klo 18. Olen lukenut tämän Hakkaraisen toisinkoisen jo kirjan ilmestymisvuonna 2014, mutta nyt aion lukea sen uudelleen kertauksen vuoksi. Muistan pitäneeni kirjasta kovasti; sen Islanti-miljööstä ja henkilökuvauksesta, jännitteistä.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
  • Lokakuun lukupiirikirjamme, tietysti Nobel-palkinnon innoittamana! En ole lukenut Ishiguroa aiemmin, mutta jotenkin olen antanut itseni ymmärtää, että juuri tämä romaani olisi häneltä se, josta tykkäisin eniten. Takakannesta: "tyylin ja psykologian mestarinäyte - kokovartalokuva englantilaisesta hovimestarista, arvokkuuden ja velvollisuudentunnon ruumiillistumasta".

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
  • Superkiinnostavaa uutta kotimaista novellistiikkaa! Olen ihastunut tänä vuonna Harry Salmenniemen novelleihin, luen parhaillaan hurmiossa Eeva Turusen lyhytproosakokoelmaa (Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa) ja mielessäni liitän tämän Maija Sirkjärven esikoisteoksen tuohon samaan kokeilevan ja kujeilevan kirjoittamisen ketjuun. Saapa nähdä!

Jean Rhys: Kvartetti
  • Tätä säästelen juuri oikeaan lukuhetkeen. Haluan olla läsnä, keskittynyt, kiireetön. Rakastin Rhysin Huomenta, keskiyö -romaania ja oletan tämän olevan hyvin samantyylinen: tässäkin yksinäinen ja rahaton nainen hyörii Pariisin kaduilla, kahviloissa ja hotellihuoneissa. Sävyt ovat tummia, kerronta eleetöntä.