21. lokakuuta 2018

Tärpit Helsingin Kirjamessuille 2018


Kuva: Messukeskus Helsinki

Helsingin Kirjamessut järjestetään tuttuun tapaan Messukeskuksessa 25.-28.10.2018. Neljä päivää kirjahuumaa - ken jaksaa! Itse aion osallistua messuille vain perjantaina, joten keskityn tapahtumatärpeissänikin perjantaihin. Jutun lopussa kuitenkin yksi supertärppi muillekin päiville!

Perjantai 26.10.2018

Klo 11.30-12.00 Suorittava sukupolvi: Sisko Savonlahti ja Eveliina Nieminen (Senaatintori)
Sukupolvitoverini Sisko Savonlahti ja Eveliina Nieminen keskustelevat ylisuorittamisesta - tuosta sukupolvemme vitsauksesta. Pitääkö täyttää muiden odotuksia vai saako elää siten kuin itse tahtoo? Ja mistä tietää, mitä itse tahtoo? Nautin kovasti Savonlahden kirjasta Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja luen parhaillaan Niemisen englanninkielistä tarinakokoelmaa Late Bloomers - sekin vaikuttaa hienolta!

Klo 12.30-13.00 Henriikka Tavi: Tellervo (Esplanadi)

Kirjoittajakoulun opettajani, jolta on juuri ilmestynyt ensimmäinen romaani. En ole ehtinyt vielä lukea Tellervoa, mutta se on esitteen mukaan "villi - ja kiusallinen - aikalaisroomaani, joka kertoo itsen ja toisen vimmaisesta etsimisestä ja kadottamisesta". Toinen opettajani, Maarit Halmesarka, haastattelee.

Klo 14.30-15.00 Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät (Esplanadi)
Luin keväällä tämän Rannelan matkakirjan ja hullaannuin! 

Klo 15.00-15.30 Missä kirja-alalla mennään? (Töölö)
Tämäntyyppiset keskustelut kiinnostavat aina. Tällä kertaa kirja-alan näkymistä keskustelevat Gummeruksen toimitusjohtaja Anna Baijars, Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson ja Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Klo 15.30-16.00 Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (Senaatintori)
Pulkkisen uusi romaani Lasten planeetta oli minulle ristiriitainen lukukokemus. Olen aina pitänyt Pulkkisen kirjoista, mutta tämä työnsi luotaan. Kiinnostavaa kuitenkin kuulla, mitä kirjailija itse kirjastaan sanoo.

Klo 16.30-17.00 Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Esplanadi)
Kankimäen uutukainen on juuri nyt ruokapöytäkirjanani. Se on ihana! Olen kokenut vahvoja samaistumisen tunteita ja syviä muistoja lukiessani Kankimäen seikkailuista itäisessä Afrikassa.

Jos voisin monistaa itseni, menisin katsomaan myös tätä: 

Klo 16.30-17.00 Antti Nylén: Patti Smith - Omistautuminen (miksi kirjoitan) (Töölö)
Patti Smithin Omistautuminen (miksi kirjoitan) -kirjan suomentaja Antti Nylén puhuu, Antti Arnkil haastattelee.

Klo 17.00-17.30 Omaelämäkerrallinen kaunokirjallisuus nyt: Saara Turunen ja Joni Skiftesvik (Töölö)
Autofiktiota kirjoittaneet Turunen ja Skiftesvik puhuvat prosessista, jossa tositapahtumat muokkautuvat fiktioksi.

Klo 17.30-18.00 Kritiikkitapaus: Saara Turusen Sivuhenkilö (Töölö)
Jatketaan Turusen kanssa! Turunen ja kriitikko Vesa Rantama purkavat osiin kevään 2018 suuren kritiikkikeskustelun, joka syntyi Sivuhenkilö-romaanista.

Klo 18.00-18.30 Lyriikkakeskustelu: D. R. E. A. M. G. I. R. L. S (Senaatintori)
Millaista lyriikkaa feministiräppärit kirjoittavat? Oon tästä aika pihalla, mutta kiinnostaa! Ronja Salmi haastattelee rap-kollektiivin jäseniä.

Ja jälleen haluaisin monistaa itseni Antti Nylénin takia:

Klo 18.00-18.30 Antti Nylén: Häviö (Töölö)
Nylénin vastailmestynyt teos Häviö on vetoomus taiteen, kirjallisuuden, sivistyksen ja vapaan älyn puolesta. Mitä kirjailijuus on? Onko se ammatti? Kohtalo?

Klo 18.30-19.30 Vaikene tai lätty lätisee: Jennifer Clement ja Sofi Oksanen (Senaatintori)
Päivän huipennus! Jennifer Clement, Sofi Oksanen ja haastattelijana toimiva Sirpa Kähkönen keskustelevat naiskirjailijoista ja väkivallan uhasta.


Supertärppi torstaille 25.10.2018

Klo 12.30-14.00 Livepodcast: Mitä Simone sanoisi? (Hakaniemi)
Sivumennen-podcastin Jonna Tapanainen ja Johanna Laitinen juttelevat Laura Gustafssonin ja Eveliina Talvitien kanssa Simone de Beauvoirista. Mitä annettavaa de Beauvoirin klassikkoteoksella Toinen sukupuoli on nykyfeminismille?


Supertärppi lauantaille 27.10.2018

Klo 15.00-15.30 Image esittää: kirjailija ja kriitikko kohtaavat (Hakaniemi)
Saara Turunen haastattelee Antti Majanderia eli kriitikkoa, joka kirjoitti Helsingin Sanomiin ei niin mairittelevan kritiikin Turusen esikoisesta ja otti vielä kantaa Turusen toisinkoiseenkin... Kutkuttavaa!


Supertärppi sunnuntaille 28.10.2018

Klo 14.00-15.00 HS Esikoiset (Senaatintori)
Jo klassikoksi muodostunut sunnuntaivinkkini: HS:n esikoiskirjapalkinnon kaikki finalistit yhtä aikaa lavalla. Keitähän siellä on? Veikkaan, että ainakin he: Anna-Liisa Ahokumpu (Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa), Marjo Vilkko (Vilpitön sydän) ja Elin Willows (Sisämaa).

9. lokakuuta 2018

Framilla nyt (eli TBR)

Framilla nyt on blogini juttu- ja kuvasarja, jossa paljastan, mitkä kirjat ovat juuri nyt To Be Read -listallani. Sarja päivittyy noin kerran kuukaudessa.


Yöpöydälläni on nyt hehkutettuja kotimaisia uutuuksia, jotka eivät varmaan suurempia esittelyjä kaipaa:

Minna Rytisalo: Rouva C
  • Fiktiota Minna Canthista ja erityisesti hänen avioliitostaan. Miten nuoresta Minna Johnsonista tuli se nainen - kirjailija, toimittaja, naisasianainen, mielipidevaikuttaja, esikuva - jonka me tunnemme? 
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
  • Koska rakastin - monien muiden tapaan - Kankimäen esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Uskon, että tämäkin on täynnä hullaantumista, inspiraatiota ja rohkeutta. Matkakirja maailmaan, historian naisiin ja omaan itseen.
Olli Jalonen: Taivaanpallo
  • En ole lukenut Olli Jalosta aiemmin, mutta tästä kiinnostuin kovasti. Historiallista, haikeaa proosaa. Tähtitiedettä, saaria ja purjehtimista. Uskon ja tieteen köydenvetoa. Aina kun avaan kirjan selaillakseni sitä, avaan sen tästä kohdasta: "Pitääkö ihmisen iho loputtomasti vettä ja onko se saumaton niin että vain ihon isoista aukoista voi vesi mennä?"


Näiden uutukaisten lisäksi aion lukea kaksi vähän vanhempaa kotimaista helmeä:

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia
  • Tämä Vartion vuonna 1982 ilmestynyt romaani oli mukana Ylen Kirjojen Suomi 101 kirjaa -listalla, ja jo silloin päätin, että haluan lukea sen. Kirjaa on hehkutettu myös kirjoittajakoulussa, jota käyn. Rouva Pyy, jonka elämä tuntuu lipuvan ohi, kuulostaa hienolta, voimakkaalta, traagiselta henkilöhahmolta. Myös Vartion kieli kiinnostaa.
Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat
  • Pääskysen kolmas romaani on (takakansitekstin mukaan) kertomus muistista, muistamisen arvoituksesta ja henkilöhistorian rakentamisesta. Aloituslause vetää heti mukaansa: "Minun piti tavata äiti kahvilassa lähellä merta." Odotan haastavaa, kihelmöivää kerrontaa.




PS. Havahduin juuri siihen, että vuosi on pian lopuillaan ja Hyllynlämmittäjä-haasteeni on "lievästi" vaiheessa: olen lukenut kirjoista vasta kolme! Seuraavalle TBR-listalleni poiminkin luettavaa hyllynlämmittäjistäni. 

Ehkä. 

5. lokakuuta 2018

Solnitista, Woolfista, pimeydestä, kävelemisestä ja kritiikistä



Olen kierrellyt ja kaarrellut tämän kirjan (Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me And Other Essays) ympärillä yli kuukauden. Ihailen Solnitin älyä, hänen kykyään kietoa asioita yhteen, nähdä niiden taakse, sanoa suoraan, pohtia, rakentaa kokonaisia tekstejä sirpaleista, pienistä yksityiskohdista. 

Olen jäänyt kiinni erityisesti yhteen esseeseen. Siinä on jotain, mikä kiehtoo minua. Kutsuu luokseen. Olen pimeässä, en osaa selittää tarkemmin, en tiedä... Esseen nimi on Woolf`s Darkness - Embracing the Inexplicable

Kyllä, on kyse Virginia Woolfista. Siitä, miten hän kirjoitti päiväkirjaansa 18.1.1915 näin: "The future is dark, which is the best thing the future can be, I think". 

I think.

Epäily. Arvelu. Ehkäily.


Solnitille Woolf on yksi tärkeimmistä kirjailijoista. Hän on lukenut Woolfia paljon, hän on syvällä Woolfin mielenmaisemassa, tämän kirjoituksessa, konventioissa. Hänen mukaansa Woolf kirjoittaa usein "en tiedä". 

Woolf kirjoittaa näin ja jatkaa etsimistä.

Sillä Solnitin mukaan Woolf ei pelännyt pimeää. Woolf ei pelännyt sitä, mikä on vierasta, outoa, tuntematonta, epävarmaa. Mietin nyt Maggie Nelsonia, Argonautteja - sitä, miten nautittavaa on, että Nelsonkin myöntää kirjassaan, ettei hän vielä ole varma jostain; hän myöntää vasta pohtivansa asiaa. On mahdollista kirjoittaa upea kirja ja myöntää, että tämä ajatus on vielä kesken.

On olemassa vasta "ehkä".

Ja silti siitä ehkästä voi kirjoittaa.

Siitä pitää kirjoittaa.

Mietin taas  myös Marguerite Durasia. Sitä, miten hänkin kehotti epäröimään. Sanoi, että teksti on voimakkaampi silloin, kun kaikki ei ole varmaa. Kun jossain, vähintään nurkan takana, on pimeys.


Solnitin esseekokoelman aloittaa nimiessee Men Explain Things to Me - luen sen siis ennen kuin luen tämän Woolf-esseen. Kuuluisassa esseessään Solnit käsittelee "miesselittämistä", sitä miten mies hiljentää ja ignooraa naisen; kuvittelee tietävänsä kaikesta enemmän ja paremmin ja aina oikein. Essee on hyvä, kannattaa lukea. En kuitenkaan käsittele sitä nyt tämän enempää, heitän vain ilmoille kysymyksen, pohdinnan: kuinka usein mieskirjailijat sanovat "ehkä" tai "en tiedä"? Onko heitä? Keitä he ovat?


***

Rebecca Solnit on julkaissut vuonna 2012 kirjan, jonka nimi on Wanderlust - A History of Walking. Kirjassa Solnit pohtii kävelemistä ja kävelemisen (ja liikkeen) yhteyttä ajatteluun, mieleen. 

Woolf oli kävelijä. Kävely oli hänelle ajattelua. Esimerkiksi Majakka-romaani syntyi Woolfin ollessa kävelyllä: hän kertoo A Sketch of the Past -muistelmaesseessään, miten ideat vain purskahtelivat hänestä, kun hän asteli Tavistock-aukion ympäri.

Oleellista tässä lienee sana wander: harhailla, vaellella, kuljeksia, hortoilla. Juuri tämä kuljeskelu, kenties täysin päämäärätön harhailu - jopa eksyminen - antaa ajattelulle tilan, jossa se voi leijua vapaasti, mennä paikkoihin, joihin se ei ikinä löytäisi työpöydän ääressä. Solnit kirjoittaa: 

"the wandering on foot can lead to the wandering of imagination" 

ja 

"at times, thinking is an outdoor activity, and a physical one"


Nyt ajattelen kirjailijaa, joka kulkee Helsingin katuja iltaisin. Puhuu nauhuriin. Kirjoittaa kirjaa puhumalla. Kirjoittaa kirjaa kävelemällä. 

Haastattelin viime viikolla Lahden pääkirjastossa Anna-Kaari Hakkaraista, ja hän kertoi, että on kirjoittanut tulevaa romaaniansa osittain näin: kävelemällä ja puhumalla samalla nauhuriin. Lauseista tulee puhuttuina erilaisia, Hakkarainen sanoi. Entä kävely, mietin nyt. Kuinka paljon kävely vaikuttaa lauseisiin?

Ehkä paljon.

Ei, nyt olen varma: Paljon.

Se tuo lauseisiin uuden rytmin. Se tuo niihin yllättävyyden. Sillä kävellessä - harhaillessa - mukana on aina epävarmuus ja outous, mahdollisuus uusiin polkuihin, yllättäviin kohtaamisiin, eksymisiin. Ehkään.


***

Olen miettinyt viime aikoina hyvin paljon kirjoittamista. Myös kirjallisuudesta kirjoittamista. Mitä oikeastaan haluan lukemistani kirjoista sanoa? Miten haluan niitä katsoa, tulkita? 

Olen ollut todella tympääntynyt ns. perinteiseen kritiikin tekotapaan; siihen, että kirja pitäisi ruotia jotenkin kokonaisuudessaan auki ja lausua siitä sitten joku lopullinen mielipide tai näkemys. En yhtään jaksaisi. Kaipaan uusia tapoja olla, lukea, kirjoittaa.

Ja sitten Solnit esittelee esseessään Woolfin esseistiikkaa ja käyttää niistä termiä counter-criticism (vastakritiikki vai mikä tämä olisi suomeksi?). Korvissani alkaa soida linnunlaulu, kuulen lehtien havinan... aivan kuin jokin solmu minussa aukenisi. 

Woolfille ja Solnitille myös kirjallisuuskritiikki voi olla (pitää olla!) epävarmaa; sen ei tarvitse lyödä kaikkea lukkoon, sen ei tarvitse löytää kaikelle oikeaa luokkaa tai genreä tai yhtään mitään. Kritiikki saa olla pohdiskelua, fiilistelyä, kysymyksiä, keskusteluun kutsua.

"The worst critisism seeks to have the last word and leave the rest of us in silence; the best opens up an exchange that need never end."

Minä voin lukea kirjan ja sanoa: ehkä. mahdollisesti. i think.


___________________________________
Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me and Other Essays
Granta 2014
130 s.