22. marraskuuta 2018

Miksi ajattelen Raija Siekkistä, kun luen Peter Handkea?




Iris Murdochin Meri, meri -romaanin kansiliepeessä (Weilin+Göös 1981) on esittely Peter Handken teoksesta Vasenkätinen nainen. Siinä sanotaan muun muassa näin: "Tämän kertomuksen nainen ei taistele tasa-arvosta miesten yhteiskunnassa vaan yksilön perusvapaudesta omaan itseensä." Liepeessä on lainattu myös Handkea itseään. Hän sanoo: "Minulla oli tarve hahmotella nainen, joka on voimakkaasti yksin."

Tämän luettuani minulle tuli puolestaan suunnaton tarve saada heti käsiini Peter Handken Vasenkätinen nainen - kirja, josta en ollut aiemmin koskaan kuullutkaan. Teos on ilmestynyt vuonna 1976 ja suomennettu 1981. Se on Handken toinen romaani.

Ja kuulkaa.

Tapahtui rakkaus!

Halusin huutaa (ehkä huusinkin!): missä olet ollut kaikki nämä vuodet?

Vaikka Peter Handke on toki ollut nimenä tuttu, olen sivuuttanut hänen tuotantonsa menestyksekkäästi. Vinkkinä siis kustantamoille: ehkä edelleen kannattaisi mainostaa toisia kirjoja kansipaperissa tai -liepeissä.

***

Bruno nousi seisomaan ja sanoi: "Minun korvani soivat vieläkin lentämisestä. Mennään jonnekin syömään oikein hienosti. Täällä on jotenkin liian yksityistä, tekee mieli muualle. Laittaisit sen puvun jossa on avonainen kaula-aukko."
Nainen oli vielä kyykyssä ja keräsi leluja: "Mitä sinä sitten panet päällesi?"
Bruno: "Minä tulen sellaisena kuin olen, niinhän on tehty ennenkin. Lainaan solmion hotellin vastaanotosta. Mennään kävellen, ellei sinulla ole mitään sitä vastaan." (s. 12)

***


Kun luen Handkea, ajattelen lukevani Raija Siekkistä. Tunne on outo, kuin jokin tai joku yrittäisi huijata minua, kuin olisin unessa, kuin kaksi maailmaa sekoittuisivat. Vastaava tunne viivähti minussa jokin aika sitten, kun luin uudelleen Kjell Askildsenin novelleja ja ajattelin lukevani Peter Sandströmia.

Mikä Handkea ja Siekkistä sitten yhdistää? Miksi näiden kahden kirjailijan kielet sekoittuvat minussa toisiinsa? Ja miksi haluan nyt lukea kaiken, mitä Handke on kirjoittanut?

Handke on selvästi pienten tilanteiden, tunnelmien ja tunteiden mestari - aivan kuten Siekkinenkin. Handken romaanit ovat pääosin pienoisromaaneja ja sellainen on myös Vasenkätinen nainen. Siinä on sivuja 87 - aivan kylliksi, mutta ei yhtään liikaa. Myös Siekkisen romaanituotanto on fyysisesti ohutta.

***

Kumpikin kirjailija leikkii epäjohdonmukaisuuksilla ja hiljaisuuksilla. Sillä, että asioita ei sanota ääneen. Sillä, että dialogit jäävät kesken tai ne vain kuiskataan toisen korvaan. Lukijalle jää arvailijan ja lankojen solmijan rooli: ehkä näin on tapahtunut. Sekä Handke että Siekkinen ovat kirjailijoina salaperäisiä, arvoituksellisia. He yllättävät lukijan, iskevät puun takaa, säpsäyttävät. Uhkaava tunnelma on alati läsnä. Silti tarinoissa on myös lempeyttä, rutosti kauneutta.

Vasenkätisen naisen päähenkilö on nainen, joka päättää erota ja ryhtyä elämään yksin. Tai jos ei yksin, niin ainakin itselleen. Samankaltaisia yksinäisyyteen hakeutuvia naisia esiintyy oikeastaan koko Siekkisen tuotannossa, niin romaaneissa kuin novelleissakin.

Handken romaanissa naisen nimi mainitaan ainoastaan muutamissa repliikeissä; kirjan kaikkitietävä kertoja kutsuu häntä koko ajan vain naiseksi. Samaa keinoa käyttää myös Siekkinen. Esimerkiksi romaanissa Häiriö maisemassa nainen on vain nainen, myös mies on vain mies. Vieraaksi saapuva, muualta tuleva, rauhaa hetkauttava nainen sen sijaan saa nimen, Isabelle.

***

Lukiessani Handkea ja lukiessani Siekkistä nautin siitä, miten arkipäiväiset asiat ja tapahtumat nousevat tärkeiksi, kertomisen arvoisiksi. "Draama" ja jännite ei synny vauhdikkaista juonenkäänteistä eikä hektisestä toiminnasta, vaan pienistä tilannekuvista, vahvasta henkilökuvauksesta ja ihmisten välisistä suhteista. Yllä oleva sitaatti Vasenkätisestä naisesta osoittaa hyvin, miten Handke muutamalla repliikillä luo lukijalle kuvan henkilöhahmoistaan ja heidän välisistä (valta)suhteistaan.

Vasenkätisen naisen lopussa on Outi Vallen kirjoittama jälkipuhe. Vallen mukaan avainsanoja Handken romaaniin ovat mm. luonnos, yksinäisyys ja vieraantuminen. Jäin miettimään sanaa luonnos, se viehättää minua kovasti. Koska totta tosiaan, Handke kirjoittaa luonnosmaisesti, vähän kuin "huomaamatta". Teksti on vaivatonta, hetkellistä. Sama vaikutelma tulee myös Siekkisen teoksista. Se, miten suuren työn kirjailijat ovat tehneet luonnosmaisen vaikutelman eteen, on tietysti aivan eri asia... nämä eivät ole sutaisten kirjoitettuja, vaan harkittuja tiiviitä helmiä.

***

Tähän loppuun minulla onkin vain yksi kysymys: mistä teoksesta minun kannattaisi jatkaa Handkeen tutustumista? Mikä kirjoista olisi lähinnä Vasenkätisen naisen tyyliä ja maisemaa?

_______________________
Peter Handke: Vasenkätinen nainen
Alk. Die linkshändige Frau (1976)
Suom. Outi Nyytäjä
Weilin+Göös 1981
87 s.

3 kommenttia:

  1. En muista, olenko lukenut Handkea. Luulisin, että jotain olen, mutta se on ollut joskus "esihistoriallisina aikoina." Kirjoituksesi perusteella on selvää, että hän on sitä lajia, josta tykkään.

    Olisko Handke itä-saksalainen? Jäin miettimään tuota vieraantumista ja siitä päädyin pohtimaan Christa Wolfia.

    Erinomaisen kutkuttava teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisis: Handkehan on itävaltalainen. Miten tuli nyt jotenkin niin vahvasti tuo Itä-Saksa -yhtymä hänestä mieleen. Heti kun olin postannut edellisen kommentit, niin tajusin, että eihän hän ole saksalainen ollenkaan.

      Poista
    2. Kiitos Omppu! Ainakin tämä Handke vavahdutti mua ja uskon että toimisi sullakin. Olen vähän yrittänyt katsella muita hänen kirjojaan, mutta en ole vielä oikein saanut otetta siitä, mitä kannattaisi lukea seuraavaksi.

      Ja totta tosiaan, itävaltalainen on hän.

      Poista