27. joulukuuta 2018

Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta - Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia


Olen aina tiennyt, etten halua lapsia. Ajatus äitiydestä on tuntunut täysin vieraalta, mahdottomalta, asialta joka ei millään lailla koske minua. En ole missään vaiheessa tietoisesti päättänyt, etten tee tai halua lapsia - olen vain aina tiennyt, ettei minusta tule äitiä.

Siksi Nefertiti Malatyn tänä syksynä ilmestyneen kirjan Ei äitimateriaalia lukeminen on kuin lämmin peitto, pehmeä pesä - se sanoittaa monia asioita, joiden kanssa olen elänyt. Sen kanssa minun ei tarvitse perustella tai selitellä mitään. 

"Termi vapaaehtoinen lapsettomuus antaa ymmärtää, että kyseessä on valinta tai elämäntapa - asia, jonka ihminen voi päättää. Kuitenkin useat vapaaehtoisesti lapsettomat kuvaavat ominaisuutta synnynnäiseksi taipumukseksi, pysyväksi ja muuttumattomaksi osaksi identiteettiä. Vertaus seksuaaliseen suuntautumiseen tuntuu monesta osuvalta." (s. 10)


***


Ei äitimateriaalia -teoksen ydin on vapaaehtoisesti lapsettomien naisten tarinoissa: Malaty on haastatellut yhteensä kahdeksaatoista naista: nuorin heistä on 27-vuotias, vanhin 57-vuotias. He ovat nuoriso-ohjaajia, toimittajia, potilasavustajia, hierojia, ostoreskontranhoitajia, ohjelmistoarkkitehtejä, sairaanhoitajia, järjestelmäasiantuntijoita ja fitness-malleja. He ovat erilaisia naisia, heillä on erilaiset taustat, erilaiset elämäntilanteet ja erilaiset intohimot, mutta yksi asia heitä yhdistää: kukaan heistä ei halua lapsia. 

Mukana ovat myös sarjakuvataiteilija Kaisa Leka, muusikko Kikka Laitinen ja kirjailija Monika Fagerholm

"Elämässäni ei ole ollut hetkeäkään, että olisin harkinnut äitiyttä. Kun ystäväni alkoivat saada lapsia, koetin eläytyä siihen, miltä vanhemmuus tuntuu. Luulen, että halu saada lapsi on hyvin kokonaisvaltainen tunne. Minulle äitiys on tuntunut vain kaukaiselta ja yksinkertaisesti täysin mahdottomalta ajatukselta."  – Kaisa Leka


***


Ei äitimateriaalia on ihana vertaistukipaketti jokaiselle vapaaehtoisesti lapsettomalle. On helpottavaa olla hetki samanmielisten parissa, tuntea kuuluvansa joukkoon. 

Kirja on epäilemättä myös silmiä avaava lukukokemus sellaiselle, jolle lasten hankkiminen on aina ollut itsestään selvää ja kyseenalaistamatonta. Tietoisku: kaikki eivät koe eivätkä ajattele samalla tavalla. Malaty listaa 20 lausahdusta, joita vapaaehtoisesti lapsettomat saavat usein kuulla, tässä niistä muutama:
  • "Se on eri asia sitten, kun se on oma."
  • "Kuka pitää sinusta huolta sitten, kun olet vanha?"
  • "Et tiedä oikeasta rakkaudesta mitään ennen kuin sinulla on lapsia."
  • "Lapset ovat hienointa, mitä nainen voi saavuttaa."
  • "Kyllä sinä muutat vielä mielesi."

Aaaaaaargh. Seuraavalla kerralla, kun aiot sanoa jotain tällaista: please don`t. Sen sijaan mieti, miksi lapsettomuus on yhä perusteltava päätös, mutta lapsen hankinta ei?


***


Malaty käsittelee kirjassaan paljon vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä asenteita ja ennakkoluuloja sekä sitä, miten yhteiskunta suhtautuu veloihin eli vapaaehtoisesti lapsettomiin. 

Keskusteluun nousee muun muassa sterilisaation alaikäraja, joka on Suomessa naurettavan korkea: 30 vuotta. Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa ikäraja on 25, Tanskassa 18. "Ironista on, että nykyisin ne, jotka haluavat saada sterilisaation, eivät sitä saa, kun taas ne, jotka eivät sitä haluaisi, pakkosterilisoidaan", Malaty osuvasti huomauttaa Suomen translakiin viitaten.

Poliitikot pitävät synnytystalkoopuheita niin Suomessa kuin maailmallakin, vaikka samaan aikaan väestönkasvu on räjähtämässä. Uusia veronmaksajia halutaan lisää ns. huoltosuhteen takia, mutta Malaty muistuttaa, että emme voi etukäteen olla varmoja, "tuleeko ihminen olemaan verojen suhteen enemmän maksajan vai saajan roolissa". 

Lisäksi Tilastokeskuksen tuoreen laskelman mukaan juuri lapsettomat kolme-nelikymppiset pariskunnat maksavat isoimman siivun hyvinvointivaltion menoista. Ylen uutinen kertoo, että "lapsettomat parit maksavat vuodessa veroja yli 15 000 euroa enemmän, kuin saavat palveluja ja etuuksia". 

Kolikolla on kaksi puolta. Ainakin kaksi puolta.


***


Vapaaehtoisesti lapsettomista - etenkin naisista! - ajatellaan usein, että me olemme itsekkäitä ja ns. helpon tien valitsijoita. 

Näin ajattelevilta pääsee "unohtumaan" se, että lapsen hankintakin voi olla itsekäs päätös. Lapsi saatetaan tehdä siksi, kun kaikki muutkin tekevät ja halutaan kuulua joukkoon. Tai siksi, että olisi joku, joka huolehtisi itsestä vanhana. Lapsia tehdään joskus myös siksi, että ne pelastaisivat parisuhteen tai toisivat sisältöä ja onnea elämään. Tai ihan vain siksi, koska halutaan. Vapaaehtoisesti lapseton 46-vuotias Katarina kommentoi oman polun valitsemista näin:

"Lapsettomana olen kokenut itseni ajoittain ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi perheellisten joukossa. On ollut aikoja, jolloin olen ajatellut, että elämäni olisi sittenkin helpompaa, jos olisin vain mennyt virrana mukana: langennut siihen perinteiseen naisen ansaan ja lisääntynyt mukisematta." (s.45)


Malaty kirjoittaa: "Se, että valitsee toisin kuin muut, vaatii ihmiseltä vahvaa itsetuntoa ja itsetuntemusta. Kun toimii poikkeuksellisesti ja vastoin muiden odotuksia, joutuu useimmiten miettimään toimintaansa ja tavoitteitaan tarkemmin." Olen täysin samaa mieltä, ja kun luen näiden naisten tarinoita, näen edessäni joukon mahtavia tyyppejä, jotka ovat ajattelevia, pohdiskelevia, uteliaita, rohkeita, vahvoja ja ennen kaikkea hyvin itsensä tuntevia.

Tunnistan heissä myös itseni. Moni heistä kertoo rakastavansa rauhaa, hiljaisuutta, vapautta ja itsenäisyyttä (check!). He ovat eläinrakkaita, luonnossa viiihtyviä, ympäristöstä välittäviä (check!). Monelle ihmis- ja eläinoikeudet sekä tasa-arvokysymykset ovat tärkeitä, samoin hyväntekeväisyys tai vapaaehtoistyö (check!). Monella heistä on joku voimakas kutsumus esimerkiksi työhön, urheiluun tai taiteeseen liittyen (check!).


***


Tähän loppuun haluan jättää vielä pienen ajatuksen kirjasta itse kunkin pohdittavaksi:

"Se, miksi muut saattavat kokea vapaaehtoisesti lapsettoman uhkaksi, voi liittyä evoluutioon. Selviytymisen kannalta lisääntyminen on ollut välttämätöntä ja toisin toimivia yhteisön jäseniä on voitu karsastaa, koska he uhkaavat lajin selviytymistä. Ironista on, että ilmastonmuutoksen kannalta vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntyminen voi olla paras tapa varmistaa ihmislajin säilyminen tulevaisuudessa." (s. 23)




PS. Ensi keväänä ilmestyy toinenkin vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevä tietokirja: Atena julkaisee maaliskuussa 2019 Heini Maksimaisen teoksen Vauvattomuusbuumi. Hienoa!

______________________
Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia
Reuna-kustantamo 2018
194 s.


8 kommenttia:

  1. Oi miten ihana kirjoitus ja samastun suunnilleen kaikkeen. <3 Luin jokin aika itsekin tämän kirjan ja se tosiaan toi harvinaisen tunteen siitä, että kuuluu johonkin - on olemassa samoin ajattelevia. Minullakaan ei siis ole lapsia enkä ole niitä koskaan halunnut enkä koe sen takia jääväni mistään paitsi.

    Minusta olisi hienoa, jos lapsettomuusvalintaa onniteltaisiin samalla tavalla kuin vaikkapa vauvauutisia. Sen sijaan, että vähätellään ja todetaan kaiken muun lisäksi tuo kliseinen "mieles vielä muuttuu" voisi sanoa "tosi hienoa, kaikkien ei tosiaan tarvitse lisääntyä."

    Tuokoon tuleva vuosi kaikkea hyvää ja kaunista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia <3 Tämä kirja teki tosiaan hyvää, ja toivon sille paljon lukijoita.

      Onnea, iloa ja valoa sinunkin tulevaan vuoteen!

      Poista
  2. Sain juuri kirjan luettua ja samastun vahvasti tähän kirjoitukseesi.

    Kiitos myös vinkistä tuohon kevääll ilmestyvään kirjaan! Piti etsiä heti kirjaston sivuilta ja laittaa varaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, kiva kuulla että herätti vastakaikua :) Minullakin on jo varaus Vauvattomuusbuumiin!

      Poista
  3. ""...jotka eivät sitä haluaisi, pakkosterilisoidaan", Malaty osuvasti huomauttaa Suomen translakiin viitaten."
    Suomessa ei ole pakkosteriloituja transihmisiä.
    THL:n rekisteriin ei ole raportoitu yhtään sterilisaatiota transsukupuolisuuden perusteella lain voimassaoloaikana 2003 alkaen.
    https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/steriloinnit
    Lisääntymiskyvyttömyyden ovat aiheuttaneet itse halutut hormonilääkkeet, tai muut lisääntymiselinten leikkaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos linkistä. Sitaatti oli suoraan Malatyn kirjasta. Nykyisessä ns. translaissa on kuitenkin pykälä, jonka mukaan juridista sukupuoltaan vaihtavan henkilön on oltava lisääntymiskyvytön.

      Poista
  4. Mahtavaa, en ollut tajunnut että tämäkin on kotimainen teos! Lukulistalle!

    Kuuntelin juuri sekä Aikuisten perheen (hyvä!) ja Vauvattomuusbuumin (ei mielestäni aivan ongelmaton, mutta paljon hyvää) ja mielelläni jatkan aiheen parissa. Vaikka oma valintani on toinen, en halua tuputtaa sitä kenellekään. Teki itse asiassa tosi hyvää omillekin ajatuksille törmäyttää niitä vapaaehtoisesti lapsettomien ajatuksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on ensimmäinen näistä kotimaisista! Oikein hyvä aloitus ja symppaan, koska kirja on toteutettu ainakin osin joukkorahoituksella. Aikuisten perhe ja Vauvattomuusbuumi on tulossa mullakin lukuun!

      Ja totta, törmäyttäminen tekee varmasti itse kullekin hyvää. Sen takia pohdin, että täytyisi lukea Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, vaikka pelkäänkin, että tunnen sen kanssa vieraantuneisuutta.

      Kiitos kommentistasi!

      Poista